Ole epäitsekäs - anna toisen auttaa!

Kuva: Riikka Katinkoski

Ani Kellomäki

Suomen vuoden mittainen satavuotissynttäri on tulossa päätökseen. Juhlavuoden aikana on nähty paitsi mitä moninaisin joukko erilaisia sinivalkoisia esineitä, nostattavia kulttuurielämyksiä ja katsauksia menneisiin, myös pohdiskelua arvokysymyksistä.

Juhlavuoden teemaksi valikoitui yhdessä. Jalojen kansallisten pyrintöjen ja toisinaan kankeidenkin pönötys-puheiden lisäksi teema on tärkeä myös ihan jokaiselle tavalliselle meikäläiselle.

Kirjoittaessani Kosteusvaurioita - kasvukertomuksia pullon juurelta -kirjaani törmäsin toistuvasti kuvioon, joka on tuttu myös omasta kosteusvaurioisesta lapsuudestani.

Meille, jotka olemme eläneet liikaa juovan tai muulla tavalla toimintahäiriöisen vanhemman kanssa, on joskus vaikeaa hahmottaa, mitä yhdessä edes tarkoittaa. Me olemme nimittäin Ei tarvii auttaa -väkeä.

Me teemme ja touhuamme itseksemme, omin voimin, koska niin olemme aina tehneet. Täällä pärjätään kyllä! Onhan sumun sisään kadonneiden vanhempiemme kanssa kasvamisesta syntynyt vuosikausia hiottu osaaminen, halu olla ennemmin auttajan kuin avun saajan roolissa, ja kyky puljata itsekseen voittajana maaliin varsin tukalistakin tilanteista.

Me jopa kilpailemme siitä, kuka pärjää vähimmällä avulla. Monella meistä on myös sisäänrakennettu tunne siitä, että emme ole edes avun arvoisia. Ehkäpä kaikki aiemmat pettymyksemme ovat saaneet meidät pitämään ajatuksesta tiukasti kiinni.

Yhdessä on kuitenkin paljon terveempi ja terveellisempi asenne kuin yksin. Meidät on rakennettu toimimaan kimpassa. Sellaista kovista ei olekaan, joka ei tarvitsisi muita, eikä sellaista varsinkaan, joka ei ansaitsisi tulla välillä autetuksi. On vain uskallettava yhteyteen.

Vaikka ajatus pyytämisestä ja saamisesta voi tuntua melkein mahdottomalta, avun vastaanottamista ja tarvitsevana olemista voi ja kannattaa opetella. Samalla, kun uskaltautuu näyttämään itsestään senkin puolen, joka ei jaksa, ei osaa, eikä pärjää, tulee nimittäin tarjonneeksi myös ihmisille ympärillään mahdollisuuden olla avoimesti omina itsenään.

Jokainen meistä kun tarvitsee myös tilaisuutta näyttää pehmeätkin paikkansa turvallisesti. Auttaminen on myös palkitsevaa. Miksi pihistäisimme läheisiltämme mahdollisuuden siihen?

Ehkä yhdessä voisikin tarjota mahdollisuuden jakaa kokemuksia ja oppia toinen toisiltamme. 

Ei siis olla itsekkäästi aina niin pirun pärjääväisiä, vaan annetaan toisillekin sauma olla tukena, apuna ja rinnalla. Siinä samalla tulemme selvinneeksi yhdessä, seuraavatkin 100 vuotta.

 

Kuva: Riikka Katinkoski

Ani Kellomäki

Suomen vuoden mittainen satavuotissynttäri on tulossa päätökseen. Juhlavuoden aikana on nähty paitsi mitä moninaisin joukko erilaisia sinivalkoisia esineitä, nostattavia kulttuurielämyksiä ja katsauksia menneisiin, myös pohdiskelua arvokysymyksistä.

Juhlavuoden teemaksi valikoitui yhdessä. Jalojen kansallisten pyrintöjen ja toisinaan kankeidenkin pönötys-puheiden lisäksi teema on tärkeä myös ihan jokaiselle tavalliselle meikäläiselle." data-share-imageurl="">