Alkoholistin läheisellä on omakin elämä

- Olin ennen kaikkea huolissani tyttären takia, Eila kertoo vaikeuksien ajasta. Isä ja tytär riitelivät aina. En osannut tehdä siinä välissä mitään. Siinä vaiheessa 17-vuotias tytär oli alkanut myös kulkea omia teitään. Jouduin mieheltäni sitä ja omaa huoltani salaamaan.

- Olen alkanut hyväksyä mieheni sellaisena kuin tämä on. Harvoin enää suutun; harvoin tulee riitoja. Rakastan elämää. Uskon, että opin elämään, vaikken saa miestä muuttumaan. En enää mieti avioeroa. Nykyään tunnen jo vähän syyllisyyttäkin siitä, että minulla on niin paljon sitä omaa elämää.

Toivoa seurakunnassa ja ystävien kesken

Usko kantaa eteenpäin. Hengelliset asiat ovat Eilalle tärkeitä, ja niistä saa lohdutusta. Se auttaa, kun muistaa rukoilla, että osaisi käyttää päivänsä oikein.
- Pitkällä aikavälillä elämässä on muuttunut paljon, Eila sanoo. Vaikkei sitä hidasta muutosta heti huomaa.

Vuonna 1992 Eila osallistui alkoholistien läheisille tarkoitettuun seurakunnan ryhmään. Seuraavana vuonna hän oli Kalliolan läheiskurssilla.
- Kalliola oli oikein herätys. Yleensäkin huomasin, että asiat voi nähdä toisella tavalla kuin olin tottunut näkemään. Siltä kurssilta löytyi myös minulle tärkeä kirjoittaminen.

Eila on löytänyt paljon uusia ystäviä. Hän käy näiden kanssa kirjoittajapiirissä, teatterissa, uimassa, hiihtämässä ja matkoilla. Hän on elämänsä suhteen toiveikas.

Markus Jalonen