Johtava sillanrakentaja järjestöjen, seurakuntayhteisöjen ja julkisen sektorin välisessä päihdetyössä

Lepäämisen pitkä oppimäärä

 

Julkaistu 18.9.2006

 

 

Kerttuli Giantzaklidis joutui suorituspaineiden ahdinkoon työskennellessään vastuullisessa tehtävässä seurakunnan pastorina. Itseään kokeneemman työntekijän ohjauksen puutteessa hän koitti pärjätä kyvyillään ja odotti yltävänsä voimien äärirajoille.



 

Itsesoimaukset johtivat armottomuuteen itseä kohtaan. Ylivoimainen ankaruus vei pettymyksiin työn onnistumisessa.
- Ehkä ensimmäinen merkki siitä, että kaikki ei ollut hyvin suhteessa työhöni, oli yöunien häiriintyminen, Kerttuli arvioi. Saatoin herätä yöllä useaan kertaan ahdistaviin ajatuksiin. Minua vaivasivat tekemättömät työt ja kariutuneet suunnitelmat. Edellisen päivän tapaamiset ihmisten kanssa painoivat mieltäni.

 

Kerttulin keskittymiskyky katkeili. Ihmissuhteiden hoitaminen työlääntyi, ja jaksamattomuus paineiden keskellä saivat hänet etsimään pakotietä pois työelämästä. Ihanne, joka ei vastannut todellisuutta, vei häneltä mielekkyyden tehtävien tekemisestä.

 

Itselle varattu aika vaikutti

 

Marraskuussa 2005 Kerttuli osallistui kuntouttavaan sopeutumisvalmennuskurssiin Espoon Kaisankodissa. Hän varasi yhdessä muiden samaa sairautta potevien vertaisten kanssa 10 päivän ajan liikuntaan ja lepoon.

 

Kurssin alussa kuntoutusohjelman väljyys ahdisti. Tottumus työelämän kiivaaseen tahtiin eli omaa elämäänsä Kerttulin mielessä.
  - Rauhoittuminen vei pari päivää, mutta sen jälkeen alkoi täysipainoinen keskittyminen vertaistukiryhmän vuorovaikutukseen. Ymmärsin terveydentilani asettamat rajoitukset ja hyväksyin elämäntilanteeni, Kerttuli kertoo.
 
Töiden uudelleenorganisoiminen

 

Kaisankodissa saadut oivallukset johtivat voimavarojen hoidon esilleottamiseen työnantajan kanssa. Se merkitsi huolellisen työsuunnitelman tekemistä, mikä vei aikaa, mutta toi takaisin mielekkyyden oman ammattikutsumuksen toteuttamisessa.

 

Työkyvyn ylläpitämiseen tarvittiin sekä realistisia tavoitteita että itselle suodun levon arvostusta, itsetuntemuksen lisääntymistä.
- Joskus täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja vastustaa kiusausta käydä sähköpostia läpi lomalla, Kerttuli toteaa. Kännykänkin voi sulkea vapaalla.

 

Tunteiden ja kokemusten jakaminen työtovereiden kanssa auttaa Kerttulin kokemuksen mukaan jaksamaan. Siinä tulee usein ilmi, että muutkin painivat samanlaisten ongelmien kanssa kuin itsekin.

 

Markus Jalonen

Sininauhaliitto
puh. 0400 620 149
Krämertintie 2
faksi (09) 8763452
00620 Helsinki
Kristillisten päihdejärjestöjen keskusliitto
Julkaisujärjestelmänä
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin