Johtava sillanrakentaja järjestöjen, seurakuntayhteisöjen ja julkisen sektorin välisessä päihdetyössä

Liikkeen historia

Sininauhaliike on saanut alkunsa Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulla Francis Murphyn (1836-1906) työn tuloksena. Hän syntyi Irlannissa köyhään perheeseen ja lähti aikalaistensa tavoin Amerikkaan onnea etsimään. Uudessa maassa juurettoman ja köyhän nuoren elämä kulki kuitenkin alaspäin ja hän joutui alkoholin väärinkäytön seurauksena vankilaan.

 

Sininauha-aate rantautuu Suomeen 1880-luvulla

 

Vankilasta muodostui Murphyn elämän käännekohta ja hänestä tuli kristitty. Vapauduttuaan vankilasta 1870 hän ryhtyi tekemään työtä päihdeongelmaisten parissa ja sinisestä nauhasta tuli päihteettömyyteen sitoutuneiden tuntomerkki. Murphyn matkojen seurauksena liike levisi Eurooppaan ja muualle englantia puhuvaan maailmaan.

Sininauha-aate ja sinisen nauhan käyttö levisi 1880-luvulla myös Suomeen, mutta varsinainen Sininauhaliitto perustettiinkin vasta vuonna 1936. Rovasti M. I. Kuusi on vaikuttanut ratkaisevasti Suomen Sininauhaliiton perustamiseen ja hänestä liitto sai myös ensimmäisen matkasihteerin.

 

Kristillisten päihdejärjestöjen keskusliitto syntyi 1984

 

1970-luvun lopulla herättiin siihen, että alan kristillisiä järjestöjä oli paljon, mutta yhteistoiminta puuttui. Niinpä päihdehuoltojärjestöt perustivat yhteisyötoimikunnan, jonka tehtävänä oli etsiä keinoja yhteistyön tiivistämiseen.

Yhteistyötoimikunta kääntyi Sininauhaliiton puoleen ja pyysi, että se uudistaisi toiminta-ajatuksensa keskusliitto-organisaatioksi ja avaisi ovensa uusille jäsenille. Vuonna 1984 Sininauhaliitto muutti toiminta-ajatuksensa ja sääntönsä ja niin kristillisten päihdejärjestöjen keskusliitto oli syntynyt.

 

Sininauhaliitto kuuluu myös kansainväliseen International Federation of the Blue Cross -perheeseen (). Siihen kuuluu 40 järjestöä, jotka toimivat pääasiassa Afrikassa, Euroopassa, Brasiliassa ja Intiassa.

Lähteet

Kohti raitista elämänhallintaa
Kirjaneliö 1986

 

Kansainvälinen Siniristi

Internet-sivut

Sininauhaliitto
puh. 0400 620 149
Krämertintie 2
faksi (09) 8763452
00620 Helsinki
Kristillisten päihdejärjestöjen keskusliitto
Julkaisujärjestelmänä
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin