Johtava sillanrakentaja järjestöjen, seurakuntayhteisöjen ja julkisen sektorin välisessä päihdetyössä

AINA - Asunnottoman integroiminen normaaliin asumiseen

AINA-hanke jatkaa vuoden 2007 lopussa päättyneen Oikeus Omaan Oveen -projektin työtä. AINA on RAY:n rahoittamaa toimintaa, jossa kokonaisvaltaisen isännöinnin keinoin on keskitytty turvaamaan erityisesti Sininauhasäätiön jatkoasunnoissa, Jatko-Kateissa, asuvien asuminen.

 

AINA-hankkeen lähtökohtana on tarjota tukea asumiseen sen jälkeen, kun asukas on tuetussa asumisyksikössä saavuttanut valmiudet siirtyä itsenäiseen asumiseen.

 

Työn kohteena ovat myös asukkaat, jotka eivät ole kokeneet tukiasumisvaihetta, vaan ovat siirtyneet itsenäiseen asumiseen esimerkiksi suoraan vankilasta tai ylipäätään ovat löytäneet asuntolavaiheen jälkeen oman asunnon.

 

AINA-hankkeen kautta tapahtuva asumisen tukeminen, kokonaisvaltaisen isännöinnin tarve kasvaa kaiken aikaa, sillä Sininauhasäätiö ostaa kymmeniä uusia osakehuoneistoja eri puolilta pääkaupunkiseutua asunnottomien ja tukiasunnoista siirtyvien käyttöön. Jatko-Katti-asuntoja on Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Lisäksi Espoon Kivenlahdessa sijaitsee Sininauhasäätiön ylläpitämä päiväkeskus.



Lisätietoja:

 

Pääkaupunkiseudun hajautettu asuminen ja Vantaan Sahapuisto
Rolf Rautiainen
puh. 040 7580 105

 

Asumisohjaajat:
Jaana Arpalahti-Kolu

puh. 040 5264 105

 

Virpi Hyvönen

puh. 040 7786 105

 

Sari Jauhiainen

puh. 0400 854 105

 

Johannes Karjalainen

puh. 040 1397 105

 

Tarja Savonlahti

puh. 050 3270 105

  

Tiia-Tuulia Peltola 

puh. 046 6005105

 

Päiväkeskus Espoossa

Aallontaite 1 (liiketila)

fax 8632263

Sininauhaliitto
puh. 0400 620 149
Krämertintie 2
faksi (09) 8763452
00620 Helsinki
Kristillisten päihdejärjestöjen keskusliitto
Julkaisujärjestelmänä
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin