Johtava sillanrakentaja järjestöjen, seurakuntayhteisöjen ja julkisen sektorin välisessä päihdetyössä

Puolimatkankoti Pessi ja Toimintakeskus Illusia

Puolimatkankoti Pessi sijaitsee Helsingin kantakaupungissa hyvien liikenneyhteyksien varrella. Mäkelänkadulle Helsinkiin lokakuussa 2007 valmistuneet asunnot ovat niin sanottua aravatasoa.
Sininauhasäätiö saneerasi vuonna 2007 entisen Näkövammaisten keskusliiton toimitalon toimistotilat kodeiksi lähes 50:lle helsinkiläiselle asunnottomalle. Kiinteistön saneerauksen kakkosvaihe valmistui keväällä 2011, jolloin asukasmäärä nousi noin 90:een. 

 

Sininauhasäätiö saneerasi vuonna 2007 entisen Näkövammaisten keskusliiton toimitalon toimistotilat. Kahteen kerrokseen rakennettiin ensimmäisessä vaiheessa aravatasoisia pienasuntoja yksin eläville ja pienperheille.  

Sininauhasäätiön Puolimatkankoti Pessin toiminta on alkoi lokakuussa 2007 osoitteessa Mäkelänkatu 50. Puolimatkankodissa asuu kakkosvaiheen valmistuttua noin 90 asukasta omissa kodeissaan, yksiöissä ja kaksioissa, joissa on asianmukainen keittiötila sekä invamitoitetut kylpyhuoneet. Asukkailla on käytössään yhteisinä tiloina alakerran toimintakeskuksen oleskelu- ja ryhmätilat sekä sauna.

 

Vuonna 2011 valmistuneen saneerauksen yhteudessä Vailla vakinaista asuntoa ry:n yökahvila Kalkkers sai kiinteistöstä omat tilat.

 

Toiminta ja tavoitteet

 

Tuettuun asumiseen hakeudutaan Helsingin kaupungin sosiaaliviraston sosiaalipalvelujen kautta. Asunnot ovat tarkoitettu helsinkiläisille pitkäaikaisasunnottomille. Tuetussa asumisessa on tavoitteena, että asukas säilyttää itsenäisen toimintakykynsä ja omatoimisuuden mahdollisimman pitkään.

Asukkaan siirtymistä itsenäisempään asumiseen tuetaan aina, kun siihen on edellytyksiä. Asukkaiden valmiuksia ja kykyä täysin itsenäiseen asumiseen kehitetään ja tuetaan yksilöllisesti. Toiminnan keskeisenä osana kokonaisvaltaista asiakastyötä on asiakkaiden perusoikeuksien puolustaminen. Puolimatkankodin arjen elämisessä näkyy yhteenkuuluvaisuus, kunnioitus muita kohtaan ja toisten erilaisuuden hyväksyminen.

 

Tuetussa asumisessa asukasta tuetaan yksilöllisesti asumisvalmennuksen ja kokonaisvaltaisen isännöinnin keinoin asumisen onnistumisessa. Työntekijän apu on käytettävissä mm. toimeentulo- ja työvoima-asioissa, terveydenhuollon palveluissa sekä muissa tukipalveluissa. Työntekijöiden tehtävänä on auttaa asukasta palvelujen piiriin ja toimia tarvittaessa verkostojen rakentajana sekä tukijana. Työntekijät toimivat monesti arjen murheiden kuuntelijoina ja pahan olon suodattimina.

 

Puolimatkankoti Pessissä työntekijät ovat paikalla ympärivuorokautisesti. Osa henkilökunnasta asuu yksikössä. Työntekijät ovat koulutukseltaan mm. sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia. Kaikille avoimessa toimintakeskuksessa kokoontuu mm. erilaisia vertaistukiryhmiä.

 

Lisätietoja:
Jari-Juhani Helakorpi
p. 040 7498 105

 

Yksikön työntekijät
p. 040 5569 105

 

Sininauhasäätiö
Puolimatkankoti Pessi ja Toimintakeskus Illusia
Mäkelänkatu 50
00510 Helsinki


 

Sininauhaliitto
puh. 0400 620 149
Krämertintie 2
faksi (09) 8763452
00620 Helsinki
Kristillisten päihdejärjestöjen keskusliitto
Julkaisujärjestelmänä
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin