Johtava sillanrakentaja järjestöjen, seurakuntayhteisöjen ja julkisen sektorin välisessä päihdetyössä

Tiltti

Toteutus 2010-2014

Tiltti on syksyllä 2010 Peliklinikan yhteyteen käynnistetty Suomen ensimmäinen pelihaittoihin keskittyvä matalan kynnyksen info- ja tukipiste, jonka pelivapaassa kahvila- ja  oleskelutilassa suhdetta omaan tai läheisen
pelaamiseen voi pohtia yhdessä työntekijän tai vertaisen kanssa. 
 

Tiltti on Sininauhaliiton kehittämishanke, joka toteutetaan RAY:n tuella vuosina 2010-2014. Hankkeen tavoitteena on kehittää helposti lähestyttäviä toimintamuotoja, joissa edistetään pelaajien ja läheisten vertaistuellisia kontakteja. Toimintamuotoja kehitetään kävijöiden tarpeista ja toiveista käsin yhdessä heidän kanssaan. Lisäksi kehitetään vertaistukitoiminnan ja ammatillisen hoidon yhteistyötä. Toiminnan lähtökohtana on kävijöiden ja heidän kokemusasiantuntijuutensa arvostaminen ammatillisen asiantuntijuuden rinnalla.

 

Paikalle voi tulla ilman ajanvarausta tai ennakkoilmoittautumista ja asioida voi nimettömänä. Tiltissä voi tavata kasvokkain toisen pelaajan tai läheisen ja osallistua avoimiin vertaistapaamisiin. Tarjolla on myös säännöllisesti "taloustiistai", jossa pelaamisen vuoksi talousvaikeuksiin joutunut saa apua Takuu Säätiön talous- ja velka-asioiden ammattilaiselta. Ks. lisätietoa ajankohtaisista toimintamuodoista ja tapahtumista www.tiltti.fi.

 

Hankkeen rahoittaa Raha-automaattiyhdistys (RAY).


Lisätietoja
Jenni Kämppi
projektipäällikkö
Yhteystiedot

Sanni Nuutinen
projektityöntekijä
Yhteystiedot

Saara Teinilä
projektityöntekijä

Yhteystiedot


Uutisia

Sininauhaliiton julkaisemia uutisia Tiltti-hankkeesta.

Sininauhaliitto
puh. 0400 620 149
Krämertintie 2
faksi (09) 8763452
00620 Helsinki
Kristillisten päihdejärjestöjen keskusliitto
Julkaisujärjestelmänä
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin