 | MUUTA TEKSTIKOKOA |  |
|
   
|
|
|
|
Kristillinen vertaisryhmätoiminta kiinnosti konferenssiväkeä Jyväskylässä
 Kuvassa Virpi Kujala (vas.), Seija Lindgren ja Risto Virtanen. Kuva Irene Komu
4.2.2010
Suomen ACC ry (Association of Christian Counsellors) järjesti nyt kolmannen kerran konferenssin psykologisen tiedon ja kristillisen uskon vuorovaikutuksesta. Se kokosi yhteen noin 120 terapia- ja sielunhoitotyötä tekevää ja aiheesta muuten kiinnostunutta tammikuun lopulla (29.-31.1.) Jyväskylään.
Kristillinen vertaisryhmätoiminta oli yksi tapahtuman pääteemoista
Kristillinen vertaisryhmätoiminta oli yksi tapahtuman pääteemoista ja siitä vastasi Sininauhaliiton vertaisryhmätoiminnan kehittäjä Virpi Kujala. Muita teemoja olivat asiakkaan hengellisyys terapiaprosessissa, auttajan jaksaminen ja hyvinvointi sekä päihderiippuvuus.
ACC:n puheenjohtaja Päivimaria Kuivamäki kertoi, että päihderiippuvuus ja vertaisryhmätoiminta olivat nyt ensimmäistä kertaa teemallisina aiheina aiemmin yksilöterapiaan ja sielunhoitoon painottuvassa konferenssissa.
- Näitä aiheita on kyllä aiemminkin sivuttu, mutta nyt oli hyvä nostaa ne isommin esille. Mielestäni on tärkeää saada tietoa sekä yksilöauttamisesta että vertaisryhmien mahdollisuuksista. Molempia tarvitaan. On hyvä, että voimme oppia toinen toisiltamme ja verkostoitua keskenämme myös tällä tavalla, Kuivamäki totesi.
Kristillisyyden toteutuminen ryhmässä mietittävä tarkkaan
Diakonia- ja ammattikorkeakoulun rehtorin Jorma Niemelän lauantaiaamun luennot toimivat johdantona kristillisen päihdetyön perustaviin kysymyksiin ja sosiaalityön arvomaailmaa koskeviin aiheisiin. Iltapäivällä paneuduttiin kristillisen päihdetyön tematiikkaan ja vertaistukiryhmien merkitykseen Kujalan ohjaamassa kanavassa.
Kujala esitteli alustuksessaan päihderiippuvuuden taustoja ja syitä sekä toipumisen kaarta. Hänen mukaan itseapuryhmät ovat uutta päihteetöntä identiteettiä rakennettaessa suureksi avuksi. Ryhmän tarjoaman sosiaalisen tuen, vuorovaikutuksen, rohkaisun, raittiin sosiaalisen verkoston ja toiminnan merkitystä ei myöskään voi vähätellä.
Kristillisessä vertaistukiryhmässä huomioidaan myös hengelliset tarpeet. Keskustelun lisäksi ryhmässä voidaan rukoilla, laulaa hengellistä musiikkia sekä lukea raamatun tekstejä. Ryhmätoiminnan lähtökohtana ovat ryhmäläisten tarpeet, ja siksi on tärkeää miettiä etukäteen, miten hengellisyys ryhmässä toteutuu.
Kristillisiä ryhmätoiminnan malleja on runsaasti
Sunnuntain vertaisryhmäkanavassa esiteltiin erilaisia toipumisen ryhmämalleja. Sininauhaliiton jäsenjärjestöistä oman yksikkönsä ryhmätoimintaa esittelivät Espoon Ankkurin avohoidon vastaava ohjaaja, RE-terapeutti Seija Lindgren, Hoitokoti Seukkalan johtaja, psykoterapeutti Risto Virtanen sekä vertaisryhmäkanavaa vetänyt Kujala.
Kujala oli tyytyväinen konferenssiin ja osallistujien aktiivisuuteen.
- Tämä konferenssi oli hyvä mahdollisuus tuoda ryhmänäkökulmaa kristillisille terapeuteille. Tämä on varmasti kaikille hyödyllinen yhteistyökuvio. Oli mukava huomata, että aihe kiinnosti ja ryhmään riitti tulijoita. Konferenssi oli myös hyvä areena jäsenjärjestöjen työn esittelemiseen, hän sanoi.
Kolmipäiväisen seminaarin järjestämiseen osallistuivat Suomen ACC ry lisäksi Sininauhaliitto ja Kirkkopalvelujen Opintokeskus.
Irene Komu luhqh.nrpx$vlqlqdxkdollwwr.il
Lue lisää kristillisen ryhmätoiminnan malleista.
--- Aikaisempia uutisia aiheesta
26.6.2009 Tutkimus: Sininauhaliiton järjestöt aktiivisia vertaistuen tarjoajia
14.10.2008 Sininauhaliitto kehittää kristillistä vertaisryhmätoiminta
28.1.2008 Kristilliset järjestöt alkavat kouluttaa ohjaajia toipumisryhmiin
|
|
|
|
|