Ystäväntupa on hiljattain muuttanut vähän syrjemmällä olevasta vanhasta talosta
aivan Keuruun keskustaan. Kaupungin pääkadun nimi on luonnollisesti Keuruuntie
ja aivan sen alkupäässä on talo, jonka tiloissa yhdistyksen kerrottiin
majailevan.
Pohjois-Savon Sosiaaliturvayhdistys ry on päättänyt antaa STKL:n vuoden 2011 Kansalaistoiminnan palkinnon Pohjois-Savon ViaDia ry:n toiminnanjohtajalle, Pekka Matilaiselle. Palkinto luovutettiin Matilaiselle maanantaina 23.1.2012 klo 15.30 Kansalaistoiminnankeskus Majakassa.
Puoli vuosisataa on kolmannen sektorin toimijalle kunnioitettava ikä ja vielä paremmaksi asia muuttuu kun voidaan nähdä syntymäpäiväsankarin pysyneen ajan hermolla. Yhdistys on pystynyt vastaamaan rajusti muuttuneen yhteiskunnan tarpeisiin ja on tällä hetkellä kumppaneidensa silmissä luotettava vankka yhteistyökumppani, jonka kanssa on helppo toimia.
Kokkolan päiväkeskus ry ja Virke Savonlinna ry ovat liittyneet Sininauhaliiton jäseniksi. Kokkolassa toiminta on vasta aluillaan, kun Savonlinnassa työllä on lähes satavuotiset perinteet. Yhdistyksiä yhdistää päiväkeskusten kautta tarjottava tuki kaikkein heikoimmassa asemassa oleville.
Noin kolmekymmentä sinibossia kuudestatoista eri järjestöstä kokoontui Jyväskylän Toivakassa sijaitsevan Taulun kartanon maille marras-joulukuun vaihteessa (30.11.–1.12.). Ensimmäisenä päivänä pohdittiin järjestötyön haasteita vaikuttamisen näkökulmista ja toisena päivänä paneuduttiin työllistämisen kysymyksiin.
Viimeiset vuodet ovat olleet kolmannen sektorin päihdejärjestöille melkoista myllerrystä ja siitä on saanut osansa myös Kristillinen alkoholisti-ja narkomaanityö eli Kan ry. Myllerryksen läpikäynyt yhdistys on uudistanut palvelutarjontaansa ja se on tänä päivänä valmiimpi huomisen haasteisiin. Osoituksena tästä on Nilsiään avattu uusi Kan-koti.
Kauko Laaksamo on toiminut Hangon Katulähetyksen toiminnanjohtajana yli 20 vuotta. Tänä aikana perinteisestä katulähetystoimintaa harjoittavasta yhdistyksestä on kasvanut järjestö, joka tekee tiivistä palveluyhteistyötä kaupungin kanssa. Positiivisen kehityksen on mahdollistanut tiivis yhteistyö kaupungin, seurakuntien ja muiden tahojen kanssa.
Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat järjestökentän sisällä merkittäviä työllistäjiä. Juuri julkaistun vuoden 2011 Järjestöbarometrin mukaan niiden mahdollisuudet työllistää osatyökykyisiä ja vaikeasti työllistyviä ovat heikentyneet.
75 vuotta täyttävän Sininauhaliiton juhlavuoden huipensi tiistaina 8.11. kauppakeskus Kampissa järjestetty kansalaistapahtuma. Tapahtumassa keskusteltiin asunnottomuudesta ja suomalaisesta päihdekulttuurista. Ohikulkijat saivat halutessaan myös laastaroida juhlavuoden kampanjatunnuksena olevaa murtunutta sydäntä. Se muistutti jokaisen mahdollisuudesta auttaa. Tapahtuman musiikista vastasi Tommi Läntinen.
Koti Katulapselle ry on liittynyt Sininauhaliiton jäseneksi. Yhdistys on kummitoimintaa harjoittava yhteiskristillinen järjestö, joka auttaa syrjäytyneitä lapsia Kolumbiassa ja Filippiineillä.
Marraskuun ensimmäinen päivä (1.11.2011) käynnistyy Sininauhaliiton juhlavuoden varainhankintakampanja. Kaksi kuukautta kestävällä keräyksellä hankitaan varoja jäsenjärjestöissä palvelevien vapaaehtoisten ohjaamiseen ja kouluttamiseen sekä vapaaehtoistyön kehittämiseen.
Sininen nauha eli Sininauha on otettu aktiiviseen käyttöön Sininauhaliitossa. Se on ollut sininauhaliikkeen tunnuksena jo aivan ensimmäisistä vuosista lähtien. Tuolloin Sininauha kertoi käyttäjän henkilökohtaisesta sitoutumisesta päihteettömyyteen. Tänä päivänä ymmärretään, etteivät päihdeongelmat ole vain yksilön oma ongelma vaan vastuu niistä kuuluu kaikille – niin yhteisöille, yrityksille kuin yhteiskunnallekin.
Väentupa ry juhli lokakuussa Laukaassa neljännesvuosisadan mittaista taivaaltaan koko viikon. Juhlat huipentuivat lauantain jumalanpalvelukseen sekä sunnuntain kirkkokonserttiin, jossa lauloin Hanna Ekola.