Johtava sillanrakentaja järjestöjen, seurakuntayhteisöjen ja julkisen sektorin välisessä päihdetyössä
Julkaistu 25.1.2012 13:34

Kansalaistoiminnan palkinto Pekka Matilaiselle

Pohjois-Savon Sosiaaliturvayhdistys ry on päättänyt antaa STKL:n vuoden 2011 Kansalaistoiminnan palkinnon Pohjois-Savon ViaDia ry:n toiminnanjohtajalle, Pekka Matilaiselle. Palkinto luovutettiin Matilaiselle maanantaina 23.1.2012 klo 15.30 Kansalaistoiminnankeskus Majakassa.

Kansalaistoiminnan palkinto voidaan myöntää yksityiselle henkilölle, ryhmälle tai yhdistykselle ansiokkaasta kansalaistoiminnasta ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Pohjois-Savon Sosiaaliturvayhdistys ry:n perustelut kansalaistoiminnan palkinnon saajasta:
 
Pohjois-Savon Viadia Ry:n toiminnanjohtaja Pekka Matilainen on rakentava, myönteinen ja ihmisläheinen toimija. Hänen kuten koko heidän organisaationsa toiminnan sydämenä on kristillinen vakaumus, joka ilmenee avoimuutena, lähimmäisenrakkautena ja vilpittömänä haluna auttaa heikoissa asemassa olevia ihmisiä. Pekka Matilainen on aina valmis pistämään itsensä ja yhteisönsä likoon yhteisissä, ihmisten hyvinvointia edistävissä yhteistyötoiminnoissa. ViaDia on myös osaava ja kehittyvä sosiaalisen työllistämistoiminnan kehittäjä. Yhdistys tekee myös laaja-alaista yhteistyötä kansalaisjärjestöjen, te-toimiston ja kaupungin toimijoiden kanssa. Pekka Matilaisen ahkeruus, yhteistyötaidot ja halu auttaa ihmisiä ovat hyödyttäneet satoja ellei tuhansia köyhiä ja syrjäytyneitä ihmisiä Kuopiossa ja lähialueilla.
Sininauhaliitto
puh. 0400 620 149
Krämertintie 2
faksi (09) 8763452
00620 Helsinki
Kristillisten päihdejärjestöjen keskusliitto
Julkaisujärjestelmänä
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin