
Kokkolan päiväkeskus ry ja Virke Savonlinna ry ovat liittyneet Sininauhaliiton jäseniksi. Kokkolassa toiminta on vasta aluillaan, kun Savonlinnassa työllä on lähes satavuotiset perinteet. Yhdistyksiä yhdistää päiväkeskusten kautta tarjottava tuki kaikkein heikoimmassa asemassa oleville.
Kokkolassa on päiväkeskuspalveluille kysyntää
Tänä vuonna perustetun Kokkolan päiväkeskus ry:n toiminnan tavoitteena on syrjäytyneiden ja sen uhan alla elävien nuorten sekä varhaisvaiheen päihdeongelmaisten auttaminen normaaliin elämään. Tätä varten yhdistys kunnosti kuluneen kesän aikana entisen pubin tiloista päiväkeskuksen.
Ankkuriksi nimetty päiväkeskus tarjoaa päihteettömän ympäristön päihdekeskeisen elämän sijaan. Se sijaitsee rautatieaseman välittömässä läheisyydessä ja on avoinna kahtena päivänä viikossa. Kävijöitä päiväkeskuksessa on tällä hetkellä 10-15 henkilöä.
– Kokkolan päiväkeskus ry on uusi kolmannen sektorin toimija, joka tulee täydentämään olemassa olevia päihdepalveluita päiväkeskustoiminnan osalta hyvin. Yhdistys tukee päihdeasiakkaiden selviytymistä arjesta, kasvattaa sosiaalista vastuuta ja lisää asuinalueen hyvinvointia, kehittämissuunnittelija Saara Lång Pohjanmaan maakuntien päihdetyön kehittämiskeskuksesta toteaa.
Hänen mukaan sekä Kokkolan kaupungissa että koko Keski-Pohjanmaan maakunnassa on tarvetta nykyisenkaltaiselle päiväkeskustoiminnalle.
Päiväkeskuspalvelujen lisäksi yhdistys tarjoaa varastollaan myös kuntouttavaa työtoimintaa. Se on tehnyt kuntouttavan työtoiminnan sopimuksen Kokkolan kaupungin kanssa, mikä mahdollistaa pitkäaikaistyöttömien ja vajaakuntoisten työllistämisen.
Savonlinnassa on auttamisella pitkät perinteet
Virke, Savonlinnan ry:n juuret ovat raittiusliikkeessä. 1920-luvun alussa paikkakunnalle perustettiin Savonlinnan Raittiusseura ry. Raittiuden arvostuksen hiipuminen näkyy notkahduksena yhdistyksen historiassa, mutta 1990-luvun lamavuodet muuttivat suunnan. Yhdistyksen tarjoamien palvelujen kysyntä kasvoi ja monipuolistui. Vuonna 1997 se muutti nimensä Virike, Savonlinna ry:ksi.
Tänä päivänä yhdistys ylläpitää kahta päiväkeskusta. Ne ovat päihteettömiä kohtauspaikkoja ja sijaitsevat Linnalassa ja Haka-alueella. Päiväkeskukset tarjoavat toimintaa, virkistystä, vertaistukea sekä ruokapalveluja työttömille ja yksinäisille. Erilaisilla työllistämistuilla työskentelee yhdistyksessä tällä hetkellä kahdeksan henkilöä.
Linnalan päiväkeskus sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Se on auki kesäkuukausia lukuun ottamatta seitsemänä päivänä viikossa. Päiväkeskus toimii Savonlinna-Säämingin seurakunnan tiloissa ja seurakunta vastaa myös paikan ylläpitokustannuksista. Hakan päiväkeskus sijaitsee kaupungin itälaidalla ja on avoinna arkisin. Se toimii Savonlinna-Säämingin seurakunnan vuokraamissa tiloissa, joita yhdistys saa käyttää veloituksetta.
Vuonna 2010 päiväkeskuksissa asioitiin noin 22 000 kertaa ja ruokaa tarjottiin noin 10 000 aterian verran. Viimeisten vuosien aikana päiväkeskusten kävijämäärät ovat olleet kasvussa.
Päiväkeskuspalvelujen lisäksi yhdisty jakaa viikoittain ruokaa kahdessa toimipisteessä.
Lue Virke, Savonlinna ry:n toiminnasta.
Sininauhaliittoon kuuluu 89 .
Olli Kariniemi
---
Aikaisempia uutisia aiheesta
29.11.2011
24.11.2011
9.11.2011
4.11.2011
28.10.2011
26.10.2011
21.10.2011
3.10.2011
29.9.2011
9.9.2011