Johtava sillanrakentaja järjestöjen, seurakuntayhteisöjen ja julkisen sektorin välisessä päihdetyössä
Julkaistu 28.10.2011 10:13

Sininauhaliiton juhlavuoden keräys käynnistyy tiistaina

Lue lisää Sininauhaliiton juhlavuoden keräyksestä vahvinkinvoimurtua.fi -sivustolta.

Marraskuun ensimmäinen päivä (1.11.2011) käynnistyy Sininauhaliiton juhlavuoden varainhankintakampanja. Kaksi kuukautta kestävällä keräyksellä hankitaan varoja jäsenjärjestöissä palvelevien vapaaeh­toisten ohjaamiseen ja kouluttamiseen sekä vapaaehtoistyön kehittämiseen.


Vapaaehtoisten työpanos merkittävä

 

Aivan Sininauhaliiton toiminnan ensimmäisistä vuosista lähtien vapaaehtoisten työpanos on ollut merkittävää. Noin 3000 työntekijästä kolmasosa on eri tavoin työllistettyjä asiakkaita ja yhtä moni toimii vapaaehtoisena.

 

Vapaaehtoiset toimivat usein toipuvan vertaistukena. Monia heistä motivoi omakohtainen kokemus siitä, että päihteistä voi toipua. Myös vapaaehtoiset tarvitsevat ohjausta ja koulutusta, jotta he jaksavat työssään. Tähän haasteeseen juhlavuoden keräyksellä pyritään vastaamaan.  

 

Kampanjasivut avautuvat 1.11. osoitteessa .
 

Olli Kariniemi
 

 

---
Tietokulma

 

Tämä vuosi on  Euroopassa.

 

---

Aikaisempia uutisia aiheesta

 

26.10.2011

 

21.10.2011

 

3.10.2011

 

29.9.2011

 

9.9.2011

 

2.9.2011

 

16.5.2011

 

11.5.2011

 

4.5.2011

 

29.4.2011

Sininauhaliitto
puh. 0400 620 149
Krämertintie 2
faksi (09) 8763452
00620 Helsinki
Kristillisten päihdejärjestöjen keskusliitto
Julkaisujärjestelmänä
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin