– Jokaisen ihmisen elämän lähtökohdat ovat erilaiset. Elämäämme määrittävät monet kohtalot, jotka on annettu meille elämän kylkiäisinä – lupaa kysymättä. Ne vaikuttavat elämäämme ja valintoihimme monin eri tavoin. Siksi vastuuta päihdeongelmasta ei voida sysätä yksilön harteille vaan se on meidän jokaisen vastuulla, Sininauhaliiton toiminnanjohtaja Aarne Kiviniemi toteaa ja muistuttaa, että tänä päivänä Sininauha kertoo yhteisestä vastuustamme.
Vahvinkin meistä voi murtua
Sininauhoja jaetaan ja kiinnitetään rintaan ensimmäisen kerran Helsingin Kauppakeskus Kampin kansalaisjuhlassa 8.11. klo 15.–17.30, joka on yksi Sininauhaliiton juhlavuoden kohokohdista. Tapahtumassa keskustellaan yhteiskunnan päättäjien, alan ammattilaisten sekä kokemusasiantuntijoiden kanssa asunnottomuudesta ja vastuullisesta päihdekulttuurista sekä kuullaan päihteistä toipuvien asiakkaiden omia tarinoita muusikko Tommi Läntisen musiikkiesitysten lomassa.
– Keskustelemassa ovat muun muassa peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson, ylilääkäri Jan Schugk, Sininauhasäätiön toimitusjohtaja Satu Taiveaho, ympäristöministeriön erityisasiantuntija Peter Fredriksson ja Sininauhasäätiön asukas Köpi Salomäki sekä allekirjoittanut, Kiviniemi kertoo.
Kansalaistapahtuma toimii myös lähtölaukauksena juhlavuoden valtakunnalliselle mediakampanjalle, jonka teemaksi on valittu ”Vahvinkin meistä voi murtua”. Se muistuttaa, ettei kukaan ole suojassa elämän kolhuilta. Vahvinkin voi joutua tilanteeseen, jossa elämä murtaa ja omat voimat loppuvat. Tällaisissa tilanteissa tarvitaan ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan.
– Tähän meidät on keskusliittona kutsuttu. Palvelemaan järjestöjämme, joka palvelevat elämän murtamia ihmisiä, Kiviniemi toteaa.
Vuonna 1936 perustettu Sininauhaliitto täyttää tänä vuonna .
Olli Kariniemi
Lue kansalaistapahtuman ohjelmasta
---
Tietokulma
Mediakampanjaan liittyy myös varainhankintakampanja, jolla kerätään varoja Sininauhaliiton jäsenjärjestöissä palvelevien vapaaehtoisten ohjaamiseen ja kouluttamiseen sekä vapaaehtoistyön kehittämiseen. Kampanjasivusto löytyy osoitteesta .
---
Aikaisempia uutisia aiheesta
21.10.2011
3.10.2011
29.9.2011
9.9.2011
2.9.2011
16.5.2011
11.5.2011
4.5.2011
29.4.2011
21.4.2011