Johtava sillanrakentaja järjestöjen, seurakuntayhteisöjen ja julkisen sektorin välisessä päihdetyössä
Julkaistu 24.1.2012 08:06

Vireä ja toimiva Pirkanmaan Sininauha

Puoli vuosisataa on kolmannen sektorin toimijalle kunnioitettava ikä ja vielä paremmaksi asia muuttuu kun voidaan nähdä syntymäpäiväsankarin pysyneen ajan hermolla. Yhdistys on pystynyt vastaamaan rajusti muuttuneen yhteiskunnan tarpeisiin ja on tällä hetkellä kumppaneidensa silmissä luotettava vankka yhteistyökumppani, jonka kanssa on helppo toimia.

Yhdistyksen nykyinen toiminnanjohtaja Juha Kallio on alunperin tullut kolmannelle sektorille suoraan liike-elämästä. Hänellä tulee ensi vuonna täyteen kymmenen vuotta Pirkanmaan Sininauhojen, eli nykyisen lyhyemmin Nauhojen palveluksesta ja niistä viimeiset kolme ja puoli vuotta hän on ollut toiminnanjohtajana.

Pirkanmaan Nauha on viimeiset vuodet ollut jatkuvalla kasvu-uralla, vaikka Kallio painottaakin, ettei kasvu ole mikään itsetarkoitus. Yhdistys haluaa ainoastaan vastata kysyntään ja koska sitä näyttää olevan, kasvua tapahtuu automaattisesti.

Tällä hetkellä yhdistyksen palkkalistoilla on noin 100 ihmistä, joista noin puolet eri tavoin tukityöllistettyjä. Liikevaihtoa kertyy vuodessa vähän päälle kolme miljoonaa euroa. Tampereen lisäksi toimipisteitä löytyy ympäri Pirkanmaata ja täällä hetkellä niitä on seitsemällä eri paikkakunnalla.

Alussa oli veljeskoti

Tampereen Sininauha  ry, joka oli Pirkanmaan Sininauhan entinen nimi, perustettiin vuonna 1961. Ensimmäiset omat tilat saatiin keskelle kaupunkia vuonna 1963. Jo silloin olivat asiakkaiden ongelmat hyvin samanlaisia kuin tänään. Yksinäisyys ja juurettomuus painoivat päälle.

Kodin vihkinyt tuomiorovasti O. Paarma julisti kodin yksinäisyyden viholliseksi, jossa jokaista ympäröi lämpö ja lähimmäisen rakkaus ja samalla myös yksinäisyyden tyyssijaksi, jossa Jumalan ääni puhuttelee jokaista kodin asukasta. Sama ajatus sopii vielä tänään hyvin Nauhan eri toimipisteisiin.

Vielä samalla vuosikymmenellä kaupunki osoitti yhdistykselle uudet toimitilat Messukylästä Vilusen kartanosta. Sinne saatiin majoitustiloja ja päiväkeskus. Kartanon tiloissa toimii edelleen yhdistyksen hallinto. Asumistoiminta kartanossa jouduttiin lopettamaan 80- luvulla, koska se ei silloisten palamääräysten mukaan enää soveltunut tukiasumiseen. Sittemmin kartanon alueelle on rakennettu tukiasuntoja ja päiväkeskus.

Pirkanmaan Sininauhaksi

Vuonna 2002 Pirkanmaan Sininauhaksi muuttunut yhdistys oli vuosikymmenten aikana kasvanut Veljeskotia pyörittävästä pienestä aatteellisesta monella paikkakunnalla toimivaksi konserniksi, jonka toiminta oli kaiken aikaa nousujohteista. Toki kuntien tiukka talous on viime vuosina vaikuttanut myös Pirkanmaan Sininauhan toimintaan, mutta se on kuitenkin selvinnyt kohtuudella myös näistä haasteista.

Selkeät arvot

Toiminnanjohtaja Juha Kallio istuu työhuoneessaan vuoden viimeisen kuukauden alussa ja ynnää mennyttä vuotta, joka on ollut monella tavalla raskas. Hengissä on kuitenkin selvitty ja ensi vuoden toimintasuunnitelmakin on hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa.

Kristillisyys, yhteisöllisyys ja ammatillisuus ovat ne peruspilarit, joille koko yhdistyksen toiminta rakentuu. Näiden arvojen varaan on henkilöstön ja asiakkaiden kanssa rakennettu toimintamalli, joka oikeasti toimii. Jo vuonna 2008 on yhdistyksen visiona ollut, että se on yksinkertaisesti alueensa asiakkaiden ja työntekijöiden ykkösvalinta ja tätä maalia kohti on siitä lähtien edetty määrätietoisesti.

Juha Kallion mukaan Pirkanmaan Nauha ei pyri kilpailemaan niinkään muiden päihdepalveluita tuottavien organisaatioiden kanssa, kuin itsensä kanssa.
-Vuonna 2012 panostetaan erityisesti työssä hyvinvointiin. Työntekijöiden hyvinvointi ei voi olla heijastumatta asiakkaisiin, painottaa Kallio.

Ilkka Partanen

Sininauhaliitto
puh. 0400 620 149
Krämertintie 2
faksi (09) 8763452
00620 Helsinki
Kristillisten päihdejärjestöjen keskusliitto
Julkaisujärjestelmänä
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin