Ohita valikko
Kaksi naista katsoo eteen ylös samaan suuntaan

Annetaanko bileiden jatkua? Nuoret tekivät videon omaan kotiin muuttamisesta

Nuori nainen pitää tupaantuliaiset uudessa, ensimmäisessä kodissaan. Kavereita saapuu ja sitten tulee vielä kavereiden kavereita. Musiikki soi, puhe sorisee ja siideritölkkejä availlaan kiihtyvään tahtiin. 
JAA

Annetaanko bileiden jatkua? Tätä kysytään Oma kämppä -videosarjan katsojalta. Nuoren naisen tilanne jatkuu siten, miten katsoja valitsee sen jatkuvan.

Oma kämppä -videosarja on varkautelaisten nuorten käsikirjoittama, kuvaama ja näyttelemä tarina omaan asuntoon muuttamisen alkuhetkistä. Videot on toteutettu yhteistyössä Sininauhaliiton Kotiovi omalla nimellä -hankkeen, Nuorisoasuntoliiton, Varkauden nuorisovaltuuston, vapaaehtoisten ja Nuortenpajan kanssa.

Kotiovi auttoi kymmeniä nuoria eteenpäin

Pitkäaikaisasunnottomuutta vähentävässä Kotiovi omalla nimellä -hankkeessa oli kaikkiaan mukana 82 nuorta. Hankkeen työntekijät Pirkko Huopalainen ja Juha Valta auttoivat yli puolta nuorista löytämään oman kodin. Myös jatkopolkuja löytyi – moni nuori lähti opiskelemaan, töihin tai työllistämisen kokeiluihin.

– Palveluverkoston väliinputoajia ovat ne nuoret, joilla on erityisen tuen tarve: asperger- tai ADHD-nuoret, LGBT-sateenkaarinuoret, koulukiusatut, paljon pelaavat tai yksinäiset nuoret. Monella oli taustalla keskeytyneitä koulutuksia,toimettomuutta, mielenterveys- ja päihdeongelmia, luottotietojen menetystä, Pirkko Huopalainen sanoo.

Nuorten palvelut hajallaan

Yksi suuri ongelma on, että nuorten palvelut ovat ripoteltuna eri virastoihin ja toimipisteisiin. Nuori tapaa kymmeniä eri ihmisiä, joiden kanssa hänen täytyy pahimmassa tapauksessa kerta toisensa jälkeen käydä samat asiat läpi.

– Palveluverkostossa on monta toimijaa, mutta kuka huolehtii, että nuori tulee kohdatuksi ja saa tarvitsemansa avun, Huopalainen kysyy.

Huopalainen ja Valta pitävät tärkeimpänä nuoren kanssa toimijan ohjenuorana sitä, että tämä muistaa kysyä nuorelta, miten asuminen sujuu.

– Kysymyksen voi tehdä niin sosiaalityöntekijä, terapeutti kuin TE-toimiston asiantuntijakin. Nuoret toivovat tukea mm. asuntonäyttöihin, talousasioihin, päivärytmin tasaamiseen ja tulevaisuuden suunnitteluun. He arvostavat jalkautuvaa tukea, sitä, että mennään yhdessä vakuutusyhtiöön, vaikka nuori itse hoitaisikin asiansa virkailijan kanssa.

KOTIOVEN VINKIT NUOREN KANSSA TOIMIJALLE

  • Kysy nuorelta asumisesta, onko sinulla vakituinen asunto, millä maksat asumisen ja elämisen, onko kotona hyvä olla, miten kodin askareet ja arki sujuvat. Mistä saat apua tarvittaessa?
  • Sovi nuoren kanssa yhteydenpitoon kanavat, mikä palvelu on ilmainen, jos puheaika on loppu. Sopikaa myös miten toimitaan, jos nuori ei vastaa viesteihin tai puheluihin.

KOTIOVEN VINKIT NUORELLE

  • Apua asumisen ja elämän ongelmatilanteisiin saat paikkakuntasi sosiaalityöntekijöiltä ja -ohjaajilta, etsivältä nuorisotyöltä sekä seurakunnalta.
  • Pidä huolta asunnostasi, huomioi naapurit ja maksa vuokra ajallaan. Silloin sinulla on varmuudella kotiovi omalla nimelläsi.

Sininauhaliiton Kotiovi omalla nimellä -hankkeen (2013–2016) tavoitteena oli ehkäistä nuorten asunnottomuutta ja syrjäytymistä ja on löytää nuorille pysyviä koteja väliaikaisten asuntojen sijaan. Autoimme 16-25-vuotiaita nuoria hankkimaan asunnon ja tuimme heitä asumaan itsenäisesti Varkaudessa, Pieksämäellä ja Leppävirralla.  Kun nuorella on pysyvä koti, on hän osa yhteiskuntaa. Hankkeen rahoitti Raha-automaattiyhdistys.