sininauha_logo

Perheklubi

Perheklubit ovat vertaistukiryhmiä, joissa tarjotaan tukea sekä päihteidenkäytöstä kärsiville läheisille että ongelmallisesti päihteitä käyttäville.

Perheklubiin voi tulla mukaan esimerkiksi päihteitä käyttävien puolisot, lapset, vanhemmat tai ystävät.  Osallistuminen ei edellytä koko perheen osallistumista tai itse päihteitä käyttävän jäsenen osallistumista.

Perheklubin jäsenet muodostavat oman yhteisönsä, jonka yhteydessä heillä on mahdollisuus puhua mieltä askarruttavista asioista. Ryhmässä on läsnä koulutettu tukiohjaaja, jonka tehtävänä on innostaa keskusteluun ja pitää mahdollisia opetusluentoja.

Perhe on koko lähipiiri

Perhe ymmärretään perheklubitoiminnassa laajasti. Perheeseen voi olla kuulua henkilöitä, jotka ovat huolissaan sekä oman sukulaisen, ystävänsä tai työkaverin päihteidenkäytöstä. Jokainen osallistuja tulee ryhmään oman itsensä takia, ei parantamaan toista.

Tule mukaan!

Jos asia työyhteisössäsi tai omassa elämässäsi tavalla tai toisella koskettaa ja kiinnostaa, ota yhteyttä Tarja Hiltuseen. Perheklubiin tulijat haastatellaan ennen ryhmään tulemista.

Tarja Hiltunen, 050 339 3588, tarja.hiltunen@sininauha.fi

Perheklubeja toimii Helsingissä, Ilmajoella, Jyväskylässä, Kiteellä, Porissa ja Turussa. Tarkemmat tiedot ryhmistä löydät Sininauhaliiton tapahtumakalenterista.

Perheklubitoiminta Pohjoismaissa

Perheklubit (familyclub, familjeklubb) toimivat myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Toimintamalli on lähtöisin Italiasta. Yhteensä perheklubeja on lähes 40 maassa ympäri maailmaa. Norjan Siniristi tekee tiivistä yhteistyötä paikallisten perheklubien kanssa.

Perheklubit Ruotsissa
Perheklubit Norjassa
Perheklubit Tanskassa