Kehittämisehdotus 1: Uravalmennuksen räätälöinti
Näkemykset uravalmennuksen räätälöintiä koskevista ehdotuksista:
Sininauhaliitto pitää uravalmennuksen räätälöinnin vahvistamista perusteltuna ja tarpeellisena kehittämissuuntana. Arviomuistiossa tunnistettu kohderyhmä pitkään työttömänä olleet ja osatyökykyiset henkilöt, joilla on kuitenkin edellytyksiä hyötyä työvoimapalveluista tarvitsevat usein yksilöllisempää tukea työelämään suuntautumisessa kuin mitä yhdenmukaisesti toteutettu uravalmennus kykenee tarjoamaan.
Uravalmennuksen kehittämisessä keskeistä on tunnistaa yksilölliset lähtökohdat, kuten aiempi työhistoria, osaamisen ajantasaisuus, työelämävalmiudet sekä työ- ja toimintakykyyn liittyvät rajoitteet. Räätälöinti ei tarkoita kokonaan uusia palveluja, vaan nykyisten työvoimapalvelujen joustavampaa ja tarkoituksenmukaisempaa kohdentamista siten, että valmennuksen sisältö, intensiteetti ja kesto vastaavat asiakkaan todellista tilannetta ja työllistymisen edellytyksiä. On tärkeää, että uravalmennukseen ohjaaminen perustuu kokonaisarvioon asiakkaan työ- ja toimintakyvystä sekä palvelutarpeesta. Tämä tukee oikea-aikaista ohjautumista ja ehkäisee tilanteita, joissa asiakas siirtyy työvoimapalveluihin ennen kuin siihen on tosiasialliset edellytykset.
Uravalmennuksen räätälöinti edellyttää myös riittävää ammatillista osaamista ja aikaa asiakkaan tilanteen arviointiin. Ilman tätä on riskinä, että uravalmennus jää pinnalliseksi tai että sitä tarjotaan henkilöille, joiden työllistymisen esteet eivät ole vielä ratkaistavissa työvoimapalvelujen keinoin. Tällöin uravalmennus ei tue työllistymistä, vaan voi johtaa asiakkaan turhautumiseen ja palvelupolkujen katkeamiseen.
Samalla on tunnistettava, että osa henkilöistä tarvitsee rinnalle muita palveluja ja matalan kynnyksen toimintaympäristöjä, jotta hallittu eteneminen kohti työelämälähtöisiä toimenpiteitä on mahdollista. Järjestöjen ja muiden kolmannen sektorin toimijoiden tarjoamat matalan kynnyksen ja ei-työsuhteiset ympäristöt voivat toimia tärkeänä osana asiakkaan etenemistä, sillä niissä voidaan vahvistaa työelämävalmiuksia ja luottamusta omiin mahdollisuuksiin ennen siirtymistä intensiivisempiin työvoimapalveluihin. Uravalmennuksen kehittämisessä on tärkeää varmistaa, että se tukee sujuvaa ja oikea-aikaista siirtymistä hyvinvointialueiden järjestämisvastuulla olevista sosiaalipalveluista työvoimapalveluihin silloin, kun asiakkaan työ- ja toimintakyky on niihin riittävä. Tässä yhteydessä on tärkeää huomioida, että sosiaalihuollon palvelujen rakenteiden ollessa muutoksessa on olemassa riski, että uravalmennukseen ohjautuu henkilöitä, joiden työ- ja toimintakyky ei vielä mahdollista vaikuttavaa työvoimapalveluihin osallistumista. Tämä korostaa tarvetta selkeille, yhteisesti sovituille siirtymäkriteereille ja riittävän vahvalle sosiaalisen tuen vaiheelle ennen työvoimapalveluja.
Kehittämisehdotus 2: Työhönvalmennuksen menetelmien monipuolistaminen
Näkemykset työhönvalmennuksen menetelmien monipuolistamista koskevista ehdotuksista:
Sininauhaliitto pitää työhönvalmennuksen menetelmien monipuolistamista perusteltuna kehittämissuuntana, erityisesti niiden henkilöiden kohdalla, joilla on työ- ja toimintakyvyn rajoitteita mutta jotka voivat hyötyä työelämälähtöisestä tuesta. Arviomuistiossa esiin nostetut menetelmät, kuten erilaiset yksilölliset työhönvalmennuksen mallit ja kokeilut, tarjoavat mahdollisuuksia vastata paremmin asiakkaiden vaihteleviin tilanteisiin kuin yhdenmukaisesti toteutetut ratkaisut.
Työhönvalmennuksen vaikuttavuus edellyttää, että kehittämisessä huomioidaan menetelmien soveltuvuus asiakkaan tilanteeseen. Osa menetelmistä edellyttää vahvaa työelämäorientaatiota ja riittävää toimintakykyä, kun taas toisille asiakkaille tarvitaan pidempikestoista ja rinnalla kulkevaa tukea. Työhönvalmennus tulee kohdentaa realistisesti niille henkilöille, joilla on edellytyksiä edetä kohti työllistymistä työvoimapalvelujen keinoin. Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden kohdalla vaikuttavuus edellyttää lisäksi, että tuki mahdollistaa toimintakykyyn ja elämänhallintaan liittyvien haasteiden huomioimisen yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
Erityisenä riskinä on, että työhönvalmennuksen piiriin ohjautuu henkilöitä, joiden tilanteessa tarvittava kuntouttava ja sosiaalinen tuki on vielä puutteellista, mikä heikentää sekä asiakkaan että palvelun vaikuttavuutta.
Työhönvalmennuksen menetelmien monipuolistaminen ei tarkoita yksittäisen mallin ylikorostamista tai mekaanista käyttöönottoa. Ilman riittävää joustavuutta ja yksilöllistä harkintaa on riskinä, että menetelmiä sovelletaan asiakkaan tarpeiden sijaan hallinnollisten määritelmien perusteella, mikä voi heikentää palvelujen vaikuttavuutta ja johtaa epäonnistuneisiin siirtymiin työelämään.
Työhönvalmennuksen toteutuminen riippuu olennaisesti työllisyysalueiden tosiasiallisista edellytyksistä hankkia ja hyödyntää työhönvalmennuspalveluja. Ilman riittäviä resursseja, osaamista ja yhtenäisiä periaatteita on riskinä, että työhönvalmennuksen käyttö ja saatavuus vaihtelevat merkittävästi alueittain, mikä heikentää yhdenvertaisuutta ja vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien mahdollisuuksia saada tarkoituksenmukaista tukea.
Työhönvalmennuksen kehittämisen yhteydessä on tärkeää huolehtia siitä, että menetelmät kytkeytyvät selkeästi osaksi asiakkaan muuta palvelupolkua. Työhönvalmennuksen rooli edellyttää, että se käynnistyy oikea-aikaisesti suhteessa asiakkaan työ- ja toimintakykyyn ja mahdollistaa tarvittaessa joustavat siirtymät muihin palveluihin. Näin työhönvalmennus voi toimia tarkoituksenmukaisena osana työvoimapalvelujen kokonaisuutta. Tämä riski korostuu tilanteessa, jossa sosiaalihuollon puolelle ei ole määritelty selkeää, oikeusperustaista ja riittävän resursoitua kuntouttavaa palvelua niille asiakkaille, jotka eivät vielä kykene hyötymään työhönvalmennuksesta.
Kehittämisehdotus 3: Työllistymissuunnitelman rakentaminen palvelukokonaisuudeksi
Näkemykset ehdotuksista työllistymissuunnitelmasta palvelukokonaisuutena:
Sininauhaliitto pitää työllistymissuunnitelman kokoamista palvelukokonaisuudeksi lähtökohtaisesti perusteltuna tavoitteena. Arviomuistiossa tunnistetun kohderyhmän pitkään työttömänä olleiden ja osatyökykyisten henkilöiden kohdalla, että työllistymisen edistäminen edellyttää usein useiden samanaikaisten tai peräkkäisten tukitoimien yhteensovittamista. Selkeä ja tarkoituksenmukaisesti laadittu työllistymissuunnitelma voi parhaimmillaan toimia välineenä, joka jäsentää tätä kokonaisuutta asiakkaan näkökulmasta.
Työllistymissuunnitelman toimivuus palvelukokonaisuutena edellyttää kuitenkin vastuiden ja roolien selkeää määrittelyä. Mikäli työllistymissuunnitelman laadinta ja ylläpito on työvoimaviranomaisen vastuulla, on varmistettava, että viranomaisella on riittävä osaaminen ja toimivaltuudet tunnistaa asiakkaan erilaiset palvelutarpeet sekä koota suunnitelmaan tarkoituksenmukaiset toimet. Ilman selkeitä vastuita on riskinä, että suunnitelma jää muodolliseksi asiakirjaksi, joka ei tosiasiallisesti ohjaa palvelujen toteutumista. Tämä korostuu tilanteessa, jossa sosiaalihuollon palvelurakenteet ovat muutoksessa eikä asiakkaalle ole määritelty selkeää, oikeusperustaista palvelua ennen työvoimapalveluihin siirtymistä. Ilman tätä on vaarana, että työllistymissuunnitelma ei kykene kokoamaan palvelukokonaisuutta asiakkaan todellista tilannetta vastaavaksi.
Arviomuistiossa esiin nostetut tiedonkulkuun ja tietosuojaan liittyvät kysymykset ovat keskeisiä työllistymissuunnitelman kehittämisessä. Monialainen suunnitelma edellyttää toimivia käytäntöjä tiedonvaihtoon eri toimijoiden välillä, asiakkaan oikeudet ja tietosuoja huomioiden. Ilman selkeitä ja yhteisesti sovittuja toimintamalleja on vaarana, että asiakkaalla on samanaikaisesti useita toisistaan irrallisia suunnitelmia eri palveluissa, mikä heikentää palvelujen yhteensovittamista ja asiakkaan kokonaiskuvaa omasta tilanteestaan. Työllistymissuunnitelman tulee lisäksi olla asiakkaalle ymmärrettävä ja merkityksellinen kokonaisuus, jotta se koetaan omaksi työkaluksi eikä pelkästään viranomaisasiakirjaksi.
Työllistymissuunnitelman kehittämisessä on tärkeää tunnistaa myös eri toimijoiden roolit palvelujen toteuttajina. Vaikka palvelutarpeen arviointi ja päätöksenteko kuuluvat viranomaisille, käytännön toteutus voi tapahtua eri toimijoiden, kuten järjestöjen, tuottamina palveluina. Suunnitelman tulee mahdollistaa se, että asiakkaan etenemistä tukevat toimet voidaan kirjata kokonaisuuteen riippumatta siitä, mikä taho palvelun toteuttaa, edellyttäen että vastuut ja koordinointi ovat selkeät.
Lisäksi työllistymissuunnitelman on tuettava asiakkaan etenemistä palvelupolulla. Suunnitelman tulee olla joustava ja päivittyvä, jotta se mahdollistaa siirtymät eri palvelujen välillä silloin, kun asiakkaan valmiudet vahvistuvat tai tilanne muuttuu. Näin työllistymissuunnitelma voi aidosti toimia työkaluna, joka tukee työllistymistä eikä ainoastaan kuvaa hetkellistä palvelutilannetta.
Kehittämisehdotus 4: Sääntelyn tarkentaminen (kokeilu, valmennus)
Näkemykset sääntelyn tarkentamista koskevista ehdotuksista:
Sininauhaliitto pitää sääntelyn tarkentamista lähtökohtaisesti perusteltuna, mikäli sen tavoitteena on selkeyttää työvoimapalveluissa käytettävien kokeilujen ja valmennusten tarkoitusta, kohdentamista ja toteutustapoja. Arviomuistion mukaisesti sääntelyn tarkentamisen tulee tukea erityisesti niiden henkilöiden työllistymistä, joilla on työ- ja toimintakyvyn rajoitteita mutta jotka voivat hyötyä työvoimapalvelujen keinoista.
Sääntelyn tarkentamisen tulee mahdollistaa joustavat ja yksilölliset ratkaisut. Liian yksityiskohtainen tai normatiivinen sääntely voi rajoittaa kokeilujen ja valmennusten tarkoituksenmukaista käyttöä ja johtaa tilanteisiin, joissa palveluja sovelletaan asiakkaan tarpeiden sijaan sääntelyn tulkinnan perusteella. Sääntelyn tulee tukea ammatillista harkintaa ja mahdollistaa palvelujen kohdentaminen asiakkaan todellisen tilanteen mukaan.
Arviomuistiossa esiin nostettu kohderyhmän rajaus on tärkeä huomioida myös sääntelyä tarkennettaessa. Sääntelyn tulee selkeästi tukea niiden henkilöiden osallistumista kokeiluihin ja valmennuksiin, joilla on edellytyksiä hyötyä työvoimapalveluista. Samalla on varmistettava, ettei sääntely ohjaa palveluihin henkilöitä, joiden työllistymisen esteet edellyttävät ensisijaisesti muita kuin työvoimapalvelujen keinoja.
Sääntelyn tarkentamisen on tärkeää tukea palvelupolkujen jatkuvuutta. Kokeilujen ja valmennusten tulee toimia osana kokonaisuutta, joka mahdollistaa etenemisen työvoimapalveluissa ja tarvittaessa joustavat siirtymät muihin palveluihin. Näin sääntely voi edistää tavoitteellista ja vaikuttavaa palvelujen käyttöä ilman, että se luo uusia katvealueita tai jäykistää palvelujärjestelmää.
Lisäksi on tärkeää varmistaa, ettei sääntelyn tarkentaminen johda siihen, että työvoimapalveluihin siirtyy kuntouttavan työtoiminnan kaltaisia tavoitteita tai asiakasryhmiä ilman vastaavaa osaamista, resursointia ja yhteistyörakenteita. Työvoimapalvelujen sekä sosiaalisten ja kuntouttavien palvelujen roolit tulee säilyttää selkeinä ja toisiaan täydentävinä.
Kehittämisehdotus 5: Alueellisten yhteissopimusten edistäminen
Näkemykset ehdotuksista alueellisten yhteistyösopimusten edistämisestä:
Sininauhaliitto pitää alueellisten yhteistyösopimusten edistämistä keskeisenä keinona vahvistaa työvoimapalvelujen toimivuutta erityisesti vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden kohdalla. Arviomuistiossa tunnistettu kohderyhmä tarvitsee usein useiden eri toimijoiden tukea, eikä työvoimapalvelujen keinot yksin riitä tukemaan työllistymistä ilman toimivia yhteistyörakenteita.
Alueellisten yhteistyösopimusten merkitys riippuu niiden sisällöstä ja sitovuudesta. Yhteistyön edistäminen yleisellä tasolla ei ole riittävää, mikäli sopimukset eivät selkeästi määrittele toimijoiden rooleja, vastuita ja käytännön toimintamalleja. Ilman tätä on riskinä, että yhteistyö jää rakenteelliseksi tavoitteeksi, joka ei tosiasiallisesti paranna palvelujen yhteensovittamista tai asiakkaan palvelupolkua.
Alueellisen yhdenvertaisuuden näkökulma on keskeinen yhteistyösopimuksia kehitettäessä. Työvoimapalvelujen toteutuksessa ja palvelujen saatavuudessa on tällä hetkellä merkittäviä alueellisia eroja, mikä voi johtaa siihen, että vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden mahdollisuudet saada tarkoituksenmukaista tukea vaihtelevat asuinalueen mukaan. Tämän vuoksi on tärkeää, että alueellisia yhteistyösopimuksia kehitetään valtakunnallisesti ohjatun viitekehyksen puitteissa siten, että ne tukevat yhdenvertaisuutta eivätkä vahvista olemassa olevia eroja.
Tämä korostuu entisestään tilanteessa, jossa sosiaalihuollon palvelut ovat määrärahasidonnaisia ja niiden sisältö sekä saatavuus jää pitkälti hyvinvointialueiden harkintaan. Ilman valtakunnallista ohjausta ja yhteisiä periaatteita yhteistyörakenteet voivat johtaa merkittäviin eroihin asiakkaiden palvelupoluissa ja tosiasiallisissa mahdollisuuksissa edetä kohti työvoimapalveluja.
Yhteistyösopimuksia kehitettäessä on olennaista tunnistaa eri toimijoiden järjestämis- ja vastuutahot. Työvoimapalvelujen ja muiden julkisten palvelujen vastuut tulee määritellä selkeästi, mutta samalla on varmistettava, että yhteistyörakenteet mahdollistavat myös muiden toimijoiden, kuten järjestöjen, osallistumisen palvelujen toteuttamiseen ja kehittämiseen osana alueellisia kokonaisuuksia. Tämä on erityisen tärkeää niiden henkilöiden kohdalla, joiden työllistyminen edellyttää pitkäjänteistä ja rinnalla kulkevaa tukea. Järjestöjen rooli alueellisissa yhteistyörakenteissa ei saa jäädä vain täydentäväksi tai satunnaiseksi, vaan niiden asiantuntemus ja palvelut tulee tunnistaa osaksi toimivaa palvelukokonaisuutta.
Lisäksi alueellisten yhteistyösopimusten tulee tukea sujuvia siirtymiä palvelujen välillä. Yhteistyön tavoitteena tulee olla palvelupolkujen jatkuvuus siten, että asiakkaan on mahdollista edetä työvoimapalveluissa silloin, kun valmiudet vahvistuvat, ja tarvittaessa hyödyntää muita tukipalveluja ilman palvelukatkoksia. Näin yhteistyösopimukset voivat aidosti tukea työvoimapalvelujen vaikuttavuutta ja työllistymistä edistäviä tavoitteita.
Mitä muuta haluatte kertoa tässä yhteydessä?
Muut näkemykset, kommentit ja ehdotukset:
Sininauhaliiton jäsenjärjestöt työskentelevät erityisesti niiden ihmisten kanssa, joiden työllistymisen esteet ovat samanaikaisesti sosiaalisia, terveydellisiä ja elämäntilanteeseen liittyviä. Taustalla voi olla esimerkiksi pitkäaikaista työttömyyttä, päihde- ja mielenterveyden haasteita, asunnottomuutta, velkaantumista tai pitkään jatkunutta irtautumista työelämästä ja palvelujärjestelmästä.
Näiden ryhmien kohdalla työllistymistä edistävien toimien vaikuttavuus edellyttää pitkäjänteistä ja rinnalla kulkevaa tukea sekä toimivia ja joustavia siirtymiä eri palvelujen välillä.
Riski palvelujen väliinputoamisesta
Tämän asiakasryhmän kohdalla on todellinen riski jäädä palvelujen väliin, ellei työvoimapalvelujen kehittämisen rinnalla huolehdita sosiaalisten ja kuntouttavien palvelujen riittävyydestä. Kaikkien asiakkaiden työ- ja toimintakyky ei vielä mahdollista etenemistä työvoimapalveluihin, ja ilman samanaikaista tukea osa kaikkein heikoimmassa asemassa olevista jää kokonaan ilman tarkoituksenmukaista palvelua. Sosiaalihuollon palveluja koskevassa valtakunnallisessa valmistelussa on tunnistettavissa riski, että nykyisiä lakisääteisiä rakenteita puretaan ilman, että niiden tilalle määritellään selkeä, oikeusperustainen ja yhdenvertaisesti saatavilla oleva palvelu. Tämä lisää vaaraa siitä, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevat asiakkaat jäävät työvoimapalvelujen ja sosiaalihuollon väliin.
Työvoimapalvelujen keinot voivat tukea työllistymistä silloin, kun asiakkaalla on siihen edellytyksiä, mutta ne eivät yksin ratkaise työllistymisen taustalla olevia sosiaalisia ja terveydellisiä haasteita.
Matalan kynnyksen palvelut osana työllistymistä edistävää kokonaisuutta
Sininauhaliitto toteaa, että matalan kynnyksen palvelut ja ei-työsuhteiset toimintaympäristöt ovat keskeinen ja usein välttämätön osa työllistymistä edistävää palvelukokonaisuutta. Ne tarjoavat mahdollisuuden vahvistaa työ- ja toimintakykyä sekä työelämävalmiuksia silloin, kun eteneminen suoraan työvoimapalveluihin ei vielä ole mahdollista.
Matalan kynnyksen toiminta ei ole työvoimapalvelujen vaihtoehto, vaan vaihe, joka mahdollistaa hallitun ja tavoitteellisen siirtymisen uravalmennukseen, työhönvalmennukseen tai muihin työllistymistä edistäviin palveluihin.
Tuettujen työsuhteiden mahdollistaminen välityömarkkinoilla
Sininauhaliitto katsoo, että työvoimapalvelujen kehittämisen yhteydessä välityömarkkinoiden roolia on tarkasteltava ja vahvistettava kokonaisuutena. Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden kohdalla työllistyminen edellyttää usein mahdollisuutta toimia aidossa työsuhteessa, jossa työn tekeminen yhdistyy riittävään ohjaukseen, tukeen ja osaamisen vahvistamiseen.
Välityömarkkinoilla keskeistä ei ole pelkästään työtehtävien tarjoaminen, vaan rakenteet, jotka mahdollistavat työelämätaitojen kehittymisen, ammatillisen osaamisen karttumisen ja hallitun etenemisen työelämässä. On tärkeää tunnistaa, että välityömarkkinoilla on erilaisia asiakasryhmiä ja yksilöllisiä polkuja: kaikille välityömarkkinat eivät toimi lyhyenä siirtymävaiheena kohti avoimia työmarkkinoita, vaan ne voivat tarjota pitkäkestoisen ja mielekkään mahdollisuuden tehdä työtä tuetussa ympäristössä, ohjauksen ja tuen turvin.
Ilman tällaisia tuettuja ja työelämälähtöisiä ratkaisuja osa henkilöistä jää työvoimapalvelujen ja avoimien työmarkkinoiden ulkopuolelle, ei siksi että he eivät haluaisi tai kykenisi tekemään työtä, vaan siksi että tarjolla olevat ratkaisut eivät vastaa heidän todellista tilannettaan.
Rahoitus- ja tukirakenteet välityömarkkinoiden mahdollistajina
Edellä kuvatun kaltaisten välityömarkkinaratkaisujen toteuttaminen edellyttää toimivia ja pitkäjänteisiä rahoitus- ja tukirakenteita. Järjestöjen ja muiden yleishyödyllisten toimijoiden mahdollisuudet tarjota tuettuja, aidossa työsuhteessa toteutuvia työpaikkoja ovat keskeisiä erityisesti kaikkein vaikeimmassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden kohdalla.
Rahoitusmallien tulee mahdollistaa työn tekemisen yhdistäminen riittävään ohjaukseen, valmennukseen ja yksilölliseen tukeen ilman lyhytjänteisiä tai hallinnollisesti raskaita ratkaisuja. Tässä yhteydessä on tärkeää hyödyntää myös EU:n valtiontukisääntelyn sallimia keinoja, kuten yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen (SGEI) mallia, joka mahdollistaa tuen kohdentamisen palvelun tuottamiseen ja vaikeasti työllistyvien henkilöiden palkkaamisen tuettuun työsuhteeseen.
Jatkovalmistelussa tulisi arvioida SGEI-mallin ja muiden vastaavien ratkaisujen hyödyntämismahdollisuuksia osana välityömarkkinoiden kokonaisuutta siten, että järjestöjen osaaminen ja kohderyhmän erityistarpeet voidaan ottaa täysimääräisesti huomioon.
Tarve vaiheittaiseen ja kokonaisvaltaiseen kehittämiseen
Työvoimapalvelujen kehittämistä koskevaa jatkovalmistelua tulee tehdä kokonaisuutena ja vaiheittain. Arviomuistiossa esitetyt ehdotukset koskevat rajattua kohderyhmää ja yksittäisiä toteutustapoja, mutta niiden vaikutukset ulottuvat laajasti koko palvelujärjestelmään. Siksi kehittämistoimien yhteisvaikutukset on arvioitava huolellisesti ennen pysyviä ratkaisuja.
Ilman sosiaalihuollon ja työvoimapalvelujen välisten siirtymien selkeää yhteensovittamista on todellinen riski, että syntyy väliinputoajien joukko henkilöitä, joiden työ- ja toimintakyky tai elämäntilanne ei vielä mahdollista työvoimapalveluihin ohjautumista, mutta joille ei myöskään ole tarjolla riittävän vahvaa, oikeusperustaista ja tavoitteellista tukea.
Samalla on varmistettava yhtenäinen ja realistinen tulkinta kohderyhmästä sekä valtakunnallinen ohjaus ja yhteiset periaatteet, jotta palvelujen saatavuus ja toteutus eivät vaihtele eri työllisyysalueilla. Kehittämistyössä tulee hyödyntää systemaattisesti käytännön toimijoiden kokemuksia sekä seurata vaikutuksia laaja-alaisesti, työllistymisen lisäksi myös työ- ja toimintakyvyn, osallisuuden ja palveluihin kiinnittymisen näkökulmista.
Lausunto jätetty 17.2.2026