Sininauhaliitto on jättänyt 16.6.2025 lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi yleistukea koskevaksi lainsäädännöksi.
Sininauhaliiton lausunto keskittyy niihin ehdotuksiin, joilla arvioimme olevan merkittäviä vaikutuksia vaikeassa työmarkkina-asemassa tai muutoin erityisen haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kannalta, kuten esimerkiksi pitkäaikaistyöttömät, osatyökykyiset, nuoret ilman koulutusta tai työkokemusta, sekä henkilöt, jotka ovat jääneet palvelujen ulkopuolelle tai jotka kokevat palveluissa asioinnin vaikeaksi esimerkiksi kieli- tai digitaitojen puutteiden vuoksi.
Emme arvioi kaikkia esityksen sisältämiä lakimuutoksia, vaan keskitymme niihin, jotka vaikuttavat olennaisesti toimeentuloon, palveluihin pääsyyn ja työttömän oikeuteen ihmisarvoiseen kohteluun. Olemme erityisesti tarkastelleet yleistukilakia ja työttömyysturvalain muutoksia.
Esityskokonaisuuden tavoite yhtenäistää ja selkeyttää tukijärjestelmää on ymmärrettävä. Kuitenkin tukimuotojen yhdistäminen ja ehtojen kiristyminen muuttavat perusturvaa tavalla, joka lisää taloudellista epävarmuutta erityisesti niille, joilla on jo ennestään vaikeuksia työelämään pääsyssä. Yleistuki tuo mukanaan ehtoja, velvoitteita ja hallinnollisia mekanismeja, jotka voivat käytännössä muodostua sanktioiviksi, ja oikeusturvakeinojen puutteet voivat jättää yksilön ilman mahdollisuutta saada häntä koskeviin päätöksiin muutosta.
Tällaisessa järjestelmässä oikeus toimeentuloon ei enää näyttäydy ehdottomana perusoikeutena, vaan ehtojen ja arvioiden varaan rakentuvana hallinnollisena myönnytyksenä, ei ihmisoikeutena. Tämä on erityisen ongelmallista juuri niiden kohdalla, joiden elämäntilanne on jo valmiiksi epävarma ja joiden luottamus viranomaisjärjestelmään on heikentynyt.
Siksi yleistukiuudistusta ei voida toteuttaa tässä muodossa ilman perustavaa korjaamista. Lakikokonaisuuden tulee turvata aidosti ihmisarvoinen elämä myös niille, joiden tilanne ei vastaa hallinnollista normia eli oletusta vakaasta elämäntilanteesta ja työkyvystä.
Tutustu tarkemmin Sininauhaliiton lausuntoon lausuntopalvelussa.