Nykypäivän köyhälle taivas on tarvittavat lääkkeet, lapsille harrastus ja lukiokirjat ja ruokaa viikonlopuksi. Köyhyyden ja rikkauden välissä on monta tasoa: vähävaraisuutta, pienituloisuutta, huono-osaisuutta. Köyhyyttä mitataan mittareilla ja pohditaan, kuinka paljon vähävaraisuus on itseaiheutettua.
Joskus kuulee tai lukee, ettei nykypäivän Suomessa ole köyhiä. Pötypuhetta.
Suomalainen köyhyys on muutakin kuin kateutta naapurin Espanjan matkasta. Köyhyys on umpikuja, ulosottovelkoja, työttömyyttä, sairautta, toivottomuutta tulevaisuudesta. Se on jopa nälkää tai halvinta lenkkimakkaraa ja makaronia. Se on surua lasten puolesta, koska heille ei ole varaa hankkia urheiluvälineitä tai matkustaa huvipuistoon.
Pahinta köyhyydestä tekee lopullisuuden tunne. Että ulospääsyä ei ole. Lottovoitostakaan ei voi haaveilla, sillä köyhällä ei ole varaa lotota.
Vanha sanonta ”raha ei tuo onnea” ei pidä paikkaansa. Raha tuo turvaa ja mahdollisuuden tyydyttää perustarpeensa. Se on iso osa onnea. Rahalla saa lääkkeitä, pääsee jonottamatta hoitoon sairaalaan ja rahalla voi maksaa itselleen tutkimuksia.
Yhteiskunnan vaatimukset ovat koventuneet ja tarpeet kasvaneet.
Kuka voi elää ilman puhelinta ja tietokonetta, nostakoon käden ylös! Liittymät ja luurit pitää maksaa, mutta perustoimeentulotuessa näitä ei lasketa menoiksi. Silti kaikki palvelut siirtyvät nettiin.
Köyhä eläkeläinen työntelee selkä kyyryssä rollaattoria pankin pitkään jonoon. Sitten hän maksaa laskunsa tiskillä, niin kuin on aina tehnyt. Yhden laskun maksamisesta pankki veloittaa kahdeksan euroa.
Uusien sukupolvien köyhät ovat ehtineet parikymppisenä saada kymmenientuhansien eurojen pikavippivelat. Nykypäivänä köyhäksi voi päätyä hyvin monia eri reittejä ja se on pelottavaa.
On helppo todeta, ettei kenenkään pitäisi hyvinvointiyhteiskunnassamme elää kurjuudessa; köyhän taivaan pitäisi olla jokaisen ulottuvilla.
Rahalla saa rauhan. Ilman rauhaa on vaikeaa olla onnellinen.
Teksti: Niina Arola
Kolumni on ilmestynyt Sininauhaliiton TOIVO-lehden numerossa 2/2019