Oletuksia vankilamaailmasta

Vankilat, vangit ja vankeus ovat asioita, jotka aina jaksavat hämmentää minua. Erityisen hämmennyksissäni olen huomatessani, kun vankeihin tai vankiloihin liitetään glamouria, joka ei sinne kuulu.
JAA

Meillä harvemmin kai vankilaan tuomitaan hyväntekijöitä, Robin Hoodeja tai Nelson Mandeloja. Vankilatuomion saaneet ovat rikoksen tekemällä rikkoneet lakia, jota he yhteiskunnassa sovitun käytännön mukaisesti yrittävät hyvittää vapausrangaistuksen avulla.

Vankilaan johtanut rikos ja rikoksen tekijä eivät ansaitse ihailua osakseen.

En ole koskaan ollut vankilassa – en edes putkassa. Kuvittelen kuitenkin, että minulla on keskivertokansalaista enemmän tietoa siitä, mitä vankila ja vankeus tarkoittavat. Käräjäoikeuden lautamiehenä olen jopa ollut tuomitsemassa ihmisiä vankilaan. Vankiloihin ja vankien elämään olen päässyt tutustumaan vuosina, jolloin toimitin Uusi toivo -lehteä. Aihepiiri ei siis ole mitenkään vieras.

Varsin yleinen mielipide lienee, että Suomen vankiloissa on liian hyvät oltavat ja vankilatuomiot ovat turhan lepsuja. Vankilasta karkaamisen näennäistä helppouttakin ihmetellään silloin tällöin julkisuudessa.

Ehdollinen vankeusrangaistus ei kansalaisilta usein saa ollenkaan ymmärrystä osakseen. Kansan näkemys riittävästä rangaistuksesta on joskus hyvin kaukana lainlaatijan ajatuksenjuoksusta. Varsinkin rattijuoppojen, raiskaajien ja pedofiilien ajatellaan monesti pääsevän liian pienillä tuomioilla.

Toisaalta kuulee toistettavan, että vankila ei paranna ketään ja uusintarikollisuuden riski on edelleen korkea. Harmillisen monelle rikollinen elämäntapa jää päälle, vaikka vankiloissa tehdään nykyään paljon työtä sen eteen, että paluu siviiliin sujuisi mahdollisimman kitkattomasti. Silti jälkihuolto kangertelee.

Noin kolmasosa vangeista vapautuu asunnottomaksi. Asunnottomuus puolestaan altistaa uusille rikoksille.

On niitäkin, jotka oikeasti ottavat opikseen ensimmäisestä vankilatuomiostaan ja se myös jää viimeiseksi. Heillä oletettavasti asiat vapautuessa ovat muutenkin paremmalla tolalla. Odottamassa voi olla perhe, koti ja kenties työpaikkakin. Näin on mahdollisesti ollut jo ennen vankilaan joutumistakin.

Päätoimittajavuosinani haastattelin vankeja, joista monet muistan edelleenkin hyvin. Kohtaamani vangit päätyivät haastateltaviksi luultavasti juuri siksi, että he edustivat vankien joukossa selviytyjiä, joilla vapaus koitti suhteellisen pian tapaamisemme jälkeen. Eikä jäänyt ollenkaan epäselväksi sekään, että vankilassa, kuten siviilissäkin on ihmisiä, joiden mahdollisuudet pärjätä elämässä ovat hyvin erilaiset. Kaikille ei ole suotu samanlaisia hyvän elämän edellytyksiä.

Haastateltavistani muistan erityisesti koevapausvangin, jonka harkittuja ajatuksia tulevaisuuden uhkakuvista ja mahdollisuuksista oli mielenkiintoista kuunnella. Hän myös avasi hyvin ymmärrettävällä tavalla varsin rajoittunutta elämää, jota jalkapannan kantaja ja seurantapuhelimen käyttäjä ennen vapautumistaan joutuu viettämään.

Pannan ja muutenkin tarkasti kontrolloidun elämän vuoksi koevapaus näyttäytyi hyvänä tapana hoitaa rangaistusta, jonka tarkoitus nimenomaan on rajoittaa vangin vapautta. Sitähän vapausrangaistus tarkoittaa.

Päivi Strandén
suunnittelija
Sininauhaliitto