Ohita valikko
Hiekkaan piirretty sydän.
Etusivulle

Minä kasvan. Naisen kasvu ja riippuvuuksista toipuminen

Vasemmalla rantahietikossa kävelevä nainen, josta näkyy paljaat sääret ja hameenhelma.Virpi Kujala & Tarja Hiltunen
Sininauhaliiton julkaisu 2019
231 s.

Minä kasvan ‑kirja on tehty päihdehaitoista kuntoutuvien naisten tueksi. Se käy läpi riippuvuuksien syntyä ja toipumisen vaiheita ja ohjaa tutustumaan omaan elämään, itseen, ihmissuhteisiin ja tunteisiin. Näin kirja sopii tueksi ja matkaoppaaksi myös erilaisista riippuvuuksista toipuville.

Kirja perustuu Minä kasvan ‑toipumisohjelmaan, joka huomioi ihmisen psyykkisen, fyysisen, sosiaalisen ja hengellisen puolen sekä naisen erityistarpeet kokonaisvaltaisessa toipumisessa. Tavoitteena on, että toipuvan itsetuntemus lisääntyy, hän eheytyy haavoittavista kokemuksistaan ja saa tukea päihteettömyyteensä ja arkiseen elämäänsä. Kirja sopii itsenäiseen oman elämän työstämiseen sekä ohjattuun ryhmätyöskentelyyn toipumisryhmissä ja leireillä.

Tämä teos on kokonaan uudistettu laitos samojen tekijöiden vuonna 2007 ilmestyneestä Minä kasvan – Teemoja naisen kasvuun ja riippuvuuksista toipumiseen -kirjasta.

Minä kasvan. Naisen kasvu ja riippuvuuksista toipuminen >> verkkoversio

KUVA Pixabay / Julianne Koch

Vasemmalla nainen kävelee hiekkarannnan rantavedessä. Vain jalat ja hameenhelma ovat näkyvissä.

Virpi Kujala & Tarja Hiltunen