Jokaisella on oikeus tulevaisuuteen ja toivoon, anteeksiantoon ja armoon. Toimintamme perustuu kristilliseen ihmiskäsitykseen, jonka mukaan jokainen ihminen on yhtä arvokas. Ihmisenä olemiseen kuuluvat epäonnistumiset ja vaikeudet sekä se, ettei niistä tarvitse selvitä yksin.
Olemme jo 90 vuotta auttaneet ihmisiä, joiden luottamus itseen, toisiin, instituutioihin ja tulevaisuuteen on horjunut elämän kohtuuttomien tilanteiden, huonon kohtelun ja häpeän vuoksi. Vaikuttava apu syntyy kuuntelemalla ja kohtaamalla ihmiset aidosti sekä vastaamalla heidän tarpeisiinsa ihmislähtöisesti ja kokonaisvaltaisesti.
Voit halutessasi kohdentaa lahjoituksesi juuri sinulle tärkeään avustustyömme kohteeseen:
- hengellinen työ
- ikääntyvien päihdetyöhö
- luontolähtöinen työ
- päihteidenkäyttäjien asunnottomuustyö
- päihteidenkäyttäjien läheisten tuki
- rahapeliriippuvaisten henkilöiden tuki ja
- maantieteellisesti tietty alue.
Kun harkitset testamentin tekoa ja haluat keskustella testamenttiin liittyvistä asioista, kuten testamenttilahjoituksen kohdentamisesta, ota yhteyttä juristiimme Suvi-Sorja Kemppaiseen (suvi-sorja.kemppainen@sininauha.fi tai puh. 044 491 4622).
Sininauhaliitto ry:n ei yleishyödyllisenä yhdistyksenä tarvitse maksaa testamenttilahjoituksista perintö- eikä lahjaveroa.
Lisätietoa testamentin teosta
- Suomi.fi: Testamentti
Sininauhaliiton testamenttilahjoitusopas
Voit tilata Sininauhaliiton testamenttilahjoitusoppaan sähköpostitse: toimisto@sininauha.fi
tai voit ladata sen tästä: 2026_Testamenttiopas_Sininauhaliitto
