Irti tarpeettomista tavoista

Minkälaista on aikuisuus, johon ei kuulukaan saunakalja, perjantaikossu, shoppailuskumppa, kaamosviini, stressipaukku, lomalasi tai hellehuurteinen, kysyy kolumnissaan Ani Kellomäki.
JAA

Sosiaalisen median päivityksistä ja mainospuheista muodostuu helposti sellainen mielikuva, että jokaiseen tunteeseen, hetkeen ja tilaan on tarjolla promillepitoinen ratkaisu. Aikuinen, joka kieltäytyy näistä maljoista, on vähintään hiukan epäilyttävä tyyppi.

Erilaisiin juomatarpeisiin on tässä maassa totisesti helppo hypätä mukaan, ja välillä melkein unohtuu, ettei alkoholi ole mikään elämän peruslähtökohta ja tehdasasetus. Toisinkin voi valita, vaikka joka päivä.

Se, miten kosteana elämän eri tilanteet ja tunnelmat näyttäytyvät, muodostuu monen muun askelman lisäksi myös lapsuuden kokemuksista. Siitä, millaisena aikuisuus meille alkuvuosina näyttäytyi.

Kaikki me joltakin perustalta ponnistamme. Se, mitä kaikkea mukana mielissämme sieltä viemmekään, näyttäytyy joskus vasta pitkällä viiveellä. Jokainen haluaa ajatella tekevänsä itsenäisiä päätöksiä ja omia ratkaisuja, mutta arvot ja asenteet suodattuvat aina opitun kautta.

Kotoa mukaan huomaamattakin siirtyneiden juomatapojen ja -tottumusten otteesta voi olla yllättävän työlästä opetella pois. Ihan ensiksi ne pitäisi ylipäätään huomata. Oppia erottamaan se, miten “meillä on aina tehty” ja miten juuri minä haluan elämässäni tehdä. Ero on joskus valtavan suuri ja joskus vain hienoinen, mutta silti tärkeä.

Jos “meidän suvussa” ei ole koskaan puhuttu asioista selvinpäin, tai juhlissa on aina vedetty pontevat päistikkaa, se ei vielä tarkoita, että niin täytyisi olla vastakin.

Minä olen saanut oppia irti vaikkapa sellaisista tottumuksista, kuin että vatsavaivoihin kannattaa juoda katkeroa pienistä, ruskeista pulloista, tai että lentopelkoa voisi helpottaa parilla drinkillä. Olen opetellut myös siihen, että ystäviä voi kestittää mainiosti vesikannun voimin, eikä rankka työ vaadi rankkoja huveja, jos niin ei itse valitse.

Oivallan monia suvussani ja lapsuudenperheessäni kulkeneita sanattomia oletuksia vasta nyt, nelikymppisenä. Itsenäistyminen tapahtuu näköjään hiljalleen, pitkin matkaa. Koko ajan tulee mahdollisemmaksi oikeasti miettiä, millaista aikuisuutta, vanhemmuutta, parisuhde- ja työelämää minä itse juuri tässä omassa elämässäni haluan viettää.

Kaikki mahdollisuudet eivät ole auki – kenelläkään – mutta moni juttu on. Ja nämä alkoholihommat ovat sellaisia.

Tottumuksesta ja suvun perinteestä voi laskea irti, jos se ei toimi omalla kohdalla. Tavan vuoksi ei kannata kumota kupillistakaan.

 

TOIVO-lehti 4 / 2018, Kuva: Riikka Katinkoski
Kirjoittaja: Ani Kellomäki