”Nyt saan itse auttaa muita”

Aija Frantzi sairastui vakavasti, ja joutui jättämään työnsä, mutta löysi vapaaehtoistyön.
JAA

Hortonin neuralgian kaltaista äärimmäistä kipua aiheuttavaa sairautta Aija Frantzi, 56, ei toivo kenellekään. Siitä huolimatta hän on sairaudesta jopa kiitollinen. Sen kautta hän löysi kokonaan uuden elämän yhteiskirkollisessa avustustyössä.

Kevätpäiväntasauksen jälkeinen aurinkoinen aamu viisi vuotta sitten on jäänyt Aija Frantzin mieleen lähtemättömästi. Viiltävä päänsärky iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.

– Itse luulin, että kyseessä oli joko aivoverenvuoto tai aivokasvain.

Lääkärissä selvisi, että kyse ei ollut kummastakaan, vaan Hortonin neuralgiasta eli sarjoittaisesta päänsärystä. Se aiheuttaa pahimman kivun, jota ihminen voi tuntea. Mikä rankinta, kipukohtauksia ilmaantuu useita kertoja päivittäin.

– Kohtauksen aikana tuntuu siltä kuin kuuma neula työntyisi vasempaan silmään. Sen jälkeen olo on kuin maratonin juosseella.

Aijalla kokeiltiin useita eri lääkityksiä, mutta tuloksetta. Vasta kaksi vuotta sitten pään sisään asennettu stimulaattori alkoi osittain lievittää kipua.

– Stimulaattori antaa eräänlaista sähköshokkihoitoa. Kipukohtaukset eivät ole menneet ohi, mutta ne ovat huomattavasti lieventyneet.

Vapaaehtoisten työ alkaa aikaisin aamulla, jolloin he käyvät kiertämässä lähialueen lahjoittajakaupat.

Puhelinsoitosta virisi uusi suunta

Sairastumisen jälkeen mikään Aijan elämässä ei ollut enää kuin ennen. Hän oli joutunut jättämään bussinkuljettajan työnsä, ja pahimpien kipujaksojen aikaan hän oli myös eronnut miehestään.  Kivun myötä Aijasta tuntui, että elämän tarkoitus oli kadonnut kokonaan.

Sitten eräänä huhtikuisena iltana Aijan puhelin soi. Linjan toisessa päässä oli Tampereella toimivan yhteiskristillisen toimintakeskuksen, Jeesus Cafen, toiminnanjohtaja Riku Janhunen. Hän oli kuullut, että Aija on mukana baptistikirkon avustustoiminnassa.

– Toiminnanjohtaja kysyi, halusinko tulla heille töihin. He tarvitsivat jonkun hoitamaan toimistohommia. Olin ällikällä lyöty, että joku halusi minut siinä kunnossa töihin.

Uteliaana Aija meni käymään paikan päällä ja huomasi, että joukossa oli myös tuttuja kasvoja baptistikirkon ruokajakelusta.

– Paikka tuntui heti valtavan omalta. Tunsin, että Jumala oli kutsunut minua ja antanut elämälleni uuden tarkoituksen.

Aija otti järjestösihteerin tehtävän vastaan ja alkoi hoitaa Jeesus Cafen toimistotöitä, kunnes puolen vuoden päästä toiminnanjohtajalla oli ikäviä uutisia: yhdistyksen rahat olivat loppu, eikä työstä pystytty enää maksamaan palkkaa.

– Hetkeäkään miettimättä sanoin, että jatkan sitten ilman palkkaa. En osannut enää kuvitella elämääni ilman avustustoimintaa.

Ruokaa, seuraa ja hartaushetkiä

Nykyään Aija on Jeesus Cafella pääasiassa maanantaisin. Vapaaehtoisten työ alkaa aikaisin aamulla, jolloin he käyvät kiertämässä lähialueen lahjoittajakaupat. Niistä yhdistys saa lihaa, maitotuotteita, leipää ja hedelmiä. Sen jälkeen ruoat laitetaan esille, ja vapaaehtoiset sopivat, mitä kukin jakaa.

Puolen päivän aikoihin asiakkaat saavat tulla Jeesus Cafelle juomaan kahvia ja syömään voileipiä. Sen jälkeen halukkaat voivat osallistua tunnin hartaushetkeen, minkä jälkeen ruokajakelusta voi valita itselleen sopivia tuotteita.

– Meillä käy paljon kasvissyöjiä ja muslimeita. Sen takia emme tee valmiita kasseja.

Päivän aikana Jeesus Cafella voi käydä jopa reilusti yli 200 asiakasta. Kun ruokajakelu on ohi, paikallinen kanalan omistaja käy hakemassa loppuruoat ja antaa sen kanoille.

– Pyrimme minimoimaan hävikin määrän mahdollisimman hyvin.

Auttamistyö on antamista ja saamista

Jeesus Cafen arkeen kuuluu paljon kohtaamisia. Vähävaraisen opiskelijan, eläkeläisen tai maahanmuuttajan ilo ruokakassista koskettaa avustustyöntekijää joka kerta. Aijan mielestä tärkeintä toiminnassa on, että kaikki saavat auttaa ja tulla autetuiksi. Hän itse muistaa vielä kokemukset parin vuosikymmenen takaa, kun hän opiskelijana jäi kolmen nuorimman lapsensa yksinhuoltajaksi. Rahat riittivät vielä asuntovelan lyhentämiseen, mutta eivät enää ruokaan.

– Vaikeimpina hetkinä meidän perheelle tuotiin baptistikirkolta ruokaa. Se oli niin iso apu, etten pysty sitä koskaan unohtamaan. Tuntuu hienolta, että nyt saan itse olla auttamassa muita.

Myös sairastumisen jälkeinen tarpeettomuuden tunne on vaihtunut Aijan elämässä syväksi tarpeellisuudeksi. Palvelutehtävässä hän on nähnyt paljon iloa ja kiitollisuutta.

– Olen esimerkiksi nähnyt yhdyskuntapalvelua suorittavien oivaltavan vapaaehtoistyön kautta, että he voivat aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä. Sellaista muutosta on vaikea kuvailla.

Jeesus Cafe toi Aijan elämään myös henkilökohtaisen yllätyksen, jota hän ei enää viisikymppisenä osannut odottaa. Pari vuotta sitten työporukan teatteri-illassa hänen viereensä istui eräs Mikko Ohra-aho.

– Viereen hän myös jäi. Meidät vihittiin edelliskesänä. Olin ehtinyt ajatella, että tulisin loppuelämäni olemaan yksin. Mutta Mikko oli niin aito, kiltti ja rehellinen, että olin aivan myyty.

 

Kuvat: Rosemarie Särkkä
Teksti: Hanna Vilo