TUONA ILTANA keskustelumme lähti liikkeelle ikääntymisestä, omien vanhempien menettämisestä ja siihen liittyvästä surusta. Moni meistä oli hiljattain menettänyt ikääntyneen vanhempansa tai läheisensä.
Kerroin setäni ja tätini meille 16 serkukselle jättämästä perinnöstä ja sen jakamisen vaikeudesta – kun kaikki pienetkin esineet ja muistot rakkaista ihmisistä muuttuivat osaksi perintöriitaa. Itkimme ja nauroimme yhdessä elämän ja kuoleman ristiriitaisuutta.
Ruokailun jälkeen istuin sohvalle erään entisen työkaverini viereen. Hän kysyi, missä olen nykyään töissä.
Kerroin olevani Sininauhaliitossa, jolloin hän huudahti:
”No siellähän ovat ne minun Olga-tätini perinnöt!”
Olin kuullut Olga Hjelmmanin nimen jossain yhteydessä, mutta en tiennyt hänen testamentanneen omaisuuttaan Sininauhaliitolle käytettäväksi alkoholiongelmista kärsivien ja ensisijaisesti asunnottomien, vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten välittömään auttamiseen Helsingissä. Nyt Olgan sukulainen, entinen työkaverini vuosien takaa kertoi, että Olga oli hänen tätinsä tai oikeammin isotätinsä! Olga ei itse käyttänyt alkoholia, mutta hän jätti omaisuutensa pääosin Sininauhaliitolle.
Oli mukava kuulla ystävättären tarinoita lapsuudestaan ja Olgasta, jolla oli hyvä sydän. Olga halusi aina auttaa niitä, jotka olivat kaikkein vaikeimmassa asemassa.