Pera käveli vastaani kadulla, horjuen ja pysähdellen. Tunnistin hänet jo kaukaa, vaikka en ollut tavannutkaan moneen vuoteen. Odotin, huomaako ja muistaako minut. Ei huomannut.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että en viitsi häiritä ja jatkan matkaani…jos ei vaikka halua kanssani jutella. Jokin sai kuitenkin minut huikkaamaan: ”Pera moi, kiva nähdä.” Hetken seisoimme kasvokkain, katsoimme toisiamme, kerroimme kuulumiset ja halasimme. Tsemppasimme toisiamme.
Vuosien kuluttua vastasin puhelimeen: ”Terve, Pera täällä. Muistatko?” Kyllä muistin. ”Kiitos, kun pysähdyit silloin viisi vuotta sitten ja annoit mulle toivoa. Siitä käynnistyi hyvän kierre. Jatkoin kaduilla kuljeskelua vielä muutaman viikon, mutta ajatuksissani alkoi tapahtua. Lopulta menin hakemaan apua ja askel askeleelta kaikki on muuttunut. Nyt mulla on oma koti, olen tutustunut lastenlapsiini ja huomaan, kun aurinko paistaa ja kevät tulee. Pieniä suuria asioita.”
”Enhän minä mitään tehnyt”, yritin selittää. ”Mehän vain moikkasimme.” Kunnes tajusin, että juuri se hetki oli Peralle merkittävä ja minulla ei ole oikeutta vähätellä sitä. Aito ja arvostava kohtaaminen oli avannut Peralle uusia mahdollisuuksia. Hän alkoi luottaa itseensä ja myös muihin ihmisiin.
Arvostava kohtaaminen syntyy pysähtymisestä, kiirettömyydestä ja välittämisestä. Keskittymisestä juuri siihen hetkeen. Kun ihminen tulee hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on, hän pystyy myös itse hyväksymään itsensä. Meistä jokainen kaipaa nähdyksi ja kuulluksi tulemista sekä aitoa ja rehellistä hyväksyntää.
Asta Juntunen
järjestöpäällikkö (19.3.2021 saakka)
Sininauhaliitto
Lue lisää:
Kati-Pupita Mattila, Arvostava kohtaaminen (2008) ja
Kati-Pupita Mattila, Lapsen vahvistava kohtaaminen (2011).