Ohita valikko
Nuppineuloista koottu sydän ilmoitustaululla

Eroryhmä, jossa ei tarvitse hävetä päihteitä

Kun eron taustalla on ongelmallista päihteidenkäyttöä, liittyy siihen usein erityistä huolta ja häpeää.
JAA

Omassa vertaistukiryhmässä ei tarvitse pelätä kenenkään puhuvan juoppojen hyysäämisestä. Eroa käsitellään myös Sininauhaliiton eroillassa Pasilan kirjastossa 18.5. Illan aikana katsotaan tuore kotimainen Joka toinen pari -dokumenttielokuva.

Sininauhaliiton ensimmäinen Päihteiden erottamat -eroryhmä alkoi tänä keväänä. Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow on riemuissaan uusista ryhmistä.

– Miksi niitä ei jo ole ollut aiemmin? Uskon, että päihteet liittyvät useampaan eroon kuin tiedämmekään.

Sininauhaliiton Päihteiden erottamat -eroryhmissä voi avoimesti pohtia sitä, miksi päihteet ovat mukana kuvioissa tai miksi päätyy aina samaa kuviota toistavaan suhteeseen, erotyön kehittäjä Irene Komu kertoo

– Tässä ryhmässä ei tarvitse hävetä. Moni on saattanut kuulla sukulaisilta tai läheisiltä loukkaavan neuvon “Jätä se juoppo” tai kohdannut vähättelyä. Ihmiset eivät ehkä näe sitä, että parisuhde on yhtä todellinen kuin joku toinenkin parisuhde.

Marianna Stolbow ja Irene Komu seisovat vierekkäin Hakaniemen kauppahallissa.
Marianna Stolbow (vas.) ja Irene Komu odottavat Pasilan kirjastoon torstaina etenkin niitä ihmisiä, jotka ovat pyöritelleet ajatusta tai pelkoa erosta vasta omassa päässään.

Lapsuuden näyttämö nousee uudestaan

Harva ihminen luottaa parisuhteensa kestävyyteen oikeasti, Marianna Stolbow väittää.

– Monikaan ei ole nähnyt ympärillään vahvoja ja hyviä parisuhteita. Ihminen kantaa takataskussaan ajatusta, että suhde menee kuitenkin pieleen. Se on todella satuttava ja hajottava elementti parisuhteessa.

Enemmän kuin eroa, ryhmissä pohditaan sitä, miksi ihminen on aloittanut oman parisuhteensa. Miksi hän kenties ajautuu usein samantyyppisiin tilanteisiin? Usein pohdiskelut juontavat lapsuuteen.

– Niissä parisuhteissa, missä on ongelmia päihteidenkäytön kanssa, vaikuttaa usein olevan ylisukupolvisuutta. Jostain syystä ihminen saattaa rakentaa saman näyttämön omaan aikuisuuden kotiinsa, Komu pohtii.

Joka toinen pari -elokuvailta, luento ja keskustelutilaisuus 18.5. klo 17-20 Pasilan kirjasto, Kellosilta 9, 00520 Helsinki

Joka toinen pari -dokumenttielokuva, Marianna Stolbowin eroaiheinen luento ja keskustelua. Kahvi- ja hedelmätarjoilu. Ilmainen sisäänpääsy.