Ohita valikko
Kämmenet, joiden keskellä pieni sytytetty kynttilä.

Huumekuolemien määrä edelleen kasvussa – huumeisiin kuolleita muistetaan marraskuussa Helsingissä jo 20. kerran

Järjestöt toivovat, että päättäjät ottavat uudessa huumestrategiassa huomioon myös huumeiden käyttäjien läheisten tarpeet ja toiveet.
JAA

– Huumekuolema koskettaa ihan tavallisia ihmisiä ja perheitä. Kukaan ei voi sanoa, että minun läheisestäni ei tule huumeidenkäyttäjää. Huumekuolemista pitää puhua, koska läheisen huumeriippuvuus on edelleen tabu, toteaa Heli Saavalainen, jonka poika menehtyi huumeidenkäytön seurauksena 26-vuotiaana.

– Valitettavan usein huumekuolemaan suhtaudutaan ennakkoluuloisesti ikään kuin ansaittuna tai hävettävänä. Oman lapsen tai muun läheisen kuolema viiltää kovaa kuolinsyystä riippumatta, Saavalainen sanoo.

–Kun kuolema koskettaa perhettä, suru, ahdistus ja häpeä jäävät pitkäksi aikaa. Läheisen oman elämän jatkaminen on aina tuskallista. Tämä näkyy Irti Huumeista ry:n surutyössä, jonka tarve on kasvanut, sanoo Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka sanoo.

Huumekuolemien ehkäisyyn ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota – Päihdepalveluita kehitettävä ja lainsäädäntöä uudistettava

– Huumekuolemista on syytä olla huolissaan, sillä lähes kaikki niistä olisivat ehkäistävissä. Aihe ei ole kuitenkaan juuri noussut julkiseen keskusteluun tai päättäjien huulille. Huumeita käyttävien kuolemia on pidetty ikään kuin pakollisena pahana, johon ei ole ollut poliittista halua puuttua. Monissa kunnissa päihdepalvelut ovat pahasti aliresursoituja ja hoitoon pääsy vaikeaa, sanoo toiminnanjohtaja Ron Furman päihdetyötä pääkaupunkiseudulla tekevästä Tukikohta ry:stä.

Päihdetyötä tekevät järjestöt vaativat päättäjiä ryhtymään toimiin huumekuolemien ehkäisemiseksi.

– Tärkeimpiä keinoja ovat matalan kynnyksen päihdepalveluiden saatavuuden parantaminen sekä päihdehuollon ja mielenterveyspalveluiden resurssien turvaaminen. On arvioitu, että kaksi kolmasosaa päihdepalveluista hyötyvistä eivät ole palveluiden piirissä, sanoo Furman.

– Päihdehuoltolakimme on vuodelta 1986, se tulisi ehdottomasti päivittää, samoin kuin vuodelta 1997 peräisin oleva huumausainestrategia. Ne ovat pahasti ajasta jäljessä. On myös selvitettävä mahdollisuutta ottaa käyttöön uusia haittoja vähentävän päihdetyön menetelmiä, kuten huumeiden käyttöhuoneet, Furman toteaa.

Myös huumeiden käyttäjien läheisten tarpeet ja toiveet tulee ottaa huomioon uutta huumestrategiaa työstettäessä.

– Läheisten yleinen toive on, että huumeiden käyttäjien hoitoon pääsyä helpotetaan ja hoitotakuu ulotetaan myös päihdepalveluihin. Näin vähennettäisiin oleellisesti huumekuolemia, Vainikka Irti Huumeista ry:stä toteaa.

Vuonna 2018 huumeiden yliannostukseen kuoli 188 ihmistä. Kuolemia oli 21 enemmän kuin edellisenä vuonna
Vertailuna: vuonna 2005 huumeiden yliannostukseen kuoli 72 ihmistä
Huumeyliannostukset ovat alle 40-vuotiaiden miesten yksi yleisimmistä kuolinsyistä


Huumeisiin ja päihteisiin kuolleiden muistotilaisuuksia järjestetään valtakunnallisesti ainakin 17 paikkakunnalla. Lisätietoa eri paikkakunnilla järjestettävistä muistotilaisuuksista osoitteesta
https://www.vaiettumenetys.fi/muistotilaisuudet/
Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuus järjestetään Helsingin tuomiokirkossa tiistaina 5.11.2019 klo 18.00. Tilaisuudessa muistetaan huumeiden käytön seurauksena menehtyneitä ja sytytetään kynttilät heidän muistolleen. Tilaisuus järjestetään 20. kerran. Tilaisuudessa esiintyy Jippu, ja puhumassa mm. piispa emerita Irja Askola sekä läheiset Heli Saavalainen ja Gunilla Hansen. Kirkkotilaisuuden jälkeen klo 19 kynttiläkulkue lähtee liikkeelle Helsingin tuomiokirkolta Eduskuntatalolle. Kulkueella pyritään saamaan näkyvyyttä tilaisuudelle ja sen keskeiselle sanomalle: huumekuolema on #turhakuolema. Kulkueeseen ovat kaikki tervetulleita. Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Tukikohta ry, Irti Huumeista ry, KRAN rf, Stop Huumeille ry, Sininauhaliitto, A-klinikkasäätiö, Myllyhoitoyhdistys ry, Vihreä Keidas ry ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunta. 

Lisätiedot:

Ron Furman
toiminnanjohtaja
Tukikohta ry
puh. 040 820 2564
ron.furman@tukikohta.org

Läheisten haastattelupyynnöt:

Mirka Vainikka
toiminnanjohtaja
Irti Huumeista ry
puh. 040 093 7128
mirka.vainikka@irtihuumeista.fi

Ruotsinkieliset haastattelupyynnöt / på svenska:

Mette Strauss
verksamhetsledare
KRAN rf
Tfn: 050 410 7001
mette.strauss@kran.fi