Ohita valikko

Kuntavaalit lähestyvät

Kaikkia meitä yhdistää halu olla mukana vaikuttamassa kuntalaisten hyvinvointiin ja erityisesti heikossa asemassa olevien ihmisten olosuhteiden parantamiseen.
JAA

Kuntavaalien lähestyminen tuottaa kuhinaa puolueissa ja kuntakentällä. Osa nykyisistä valtuutetuista jättäytyy pois politiikasta ja uusia ehdokkaita houkutellaan mukaan. Toisaalta pohditaan, kuka olisi tehokas ääniharava ja toisaalta halutaan mukaan yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneita kuntalaisia.

Tällä kertaa tilanne on mielenkiintoinen, sillä rakenteet ovat muutumassa. Sote-uudistus etenee ja kunnista poistuu monia tehtäviä, ja huoli lähipalveluista kasvaa. Ehdokkaat julistavat olevansa ihmisen asialla ja lupaavat huolehtia myös kunnan taloudesta.

Ehdokkaaksi on helppo lähteä ja kannattaa lähteä. Soitto valitun puolueen paikallisyhdistykseen ja rohkea hyppy mukaan vaalityöhön. Kaikki Sininauhaliiton jäsenyhteisöjen työntekijät, vapaaehtoiset ja asiakkaat tietävät, minkälaista on elää heikossa asemassa olevana kuntalaisena. Riippuvuudet, asunnottomuus, työttömyys, yksinäisyys, sairaudet ja nälkä ovat tuttuja kumppaneita. Näihin kaikkiin asioihin voi vaikuttaa paikallisesti osallistumalla kuntapolittiikkaan.

Minkälaista hyvinvointipolitiikkaa kunnissa tehdään? Ei riitä, että rakennetaan uimahalleja ja urheilukenttiä. On myös huolehdittava, että omassa kunnassa on matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ja riittävästi kotiin vietävää tukea ja apua. Kunnanvaltuustossa ja lautakunnissa on mahdollista vaikuttaa päätöksentekoon ja samalla verkostoitua erilaisten toimijoiden kanssa.

Meistä jokainen on hyvä kuntavaaliehdokas. Tällä kerralla joudumme kampanjoimaan verkossa: Facebook ja Twitter ovat ensisijaisia alustoja. Emme pääse tapaamaan kuntalaisia toreille ja kauppakeskuksiin emmekä voi vierailla esimerkiksi asumisyksiköissä ja päiväkeskuksissa.

Sininauhaliiton ja jäsenyhteisöjen työntekijöitä on ehdokkaina eri puolueiden riveissä ja sitoutumattomien ryhmissä. Kaikkia meitä yhdistää halu olla mukana vaikuttamassa kuntalaisten hyvinvointiin ja erityisesti heikossa asemassa olevien ihmisten olosuhteiden parantamiseen. Tehdään yhdessä hyvä vaalikampanja ja muutetaan maailmaa piirun verran paremmaksi.

 

Asta Juntunen

järjestöpäällikkö

Sininauhaliitto