Ohita valikko
Kaksi naista katsoo eteen ylös samaan suuntaan

Matkan tärkeys (kirje vankilasta)

Toisin kuin rakentajan rakennus, puutarha jatkaa ikuista kasvamistaan.
JAA

Ihminen voi keskittyä
elämänsä aikana joko rakentamiseen
tai puutarhan hoitoon.

Rakentamisen työ saattaa viedä vuosia,
mutta jonain päivänä se on valmis.

Sillä hetkellä he pysähtyvät
ja jäävät omien seiniensä vangiksi.
Elämä menettää merkityksensä
rakennustyön päättyessä.

Mutta on olemassa myös niitä jotka
kylvävät. He joutuvat murtumaan
eri vuodenaikojen rajuista
vaihteluista sekä ajoittaisista
myrskyistä ja muista luonnon töistä.
Ja he harvoin lepäävät.

Mutta toisin kuin rakentajan
rakennus, puutarha jatkaa ikuista
kasvamistaan.
Ja vaikka se vaatiikin jatkuvaa
huolenpitoa ja rakkautta,
elämä on sen ansiosta puutarhurille
yhtä suurta seikkailua.

 

Runon kirjoittaja suorittaa paraikaa vankeusrangaistustaan.