Ohita valikko
Mies pitelee älypuhelinta

Blogi: Elämäni puhelimessa

Puhelin on henkilökohtainen. Se sisältää enemmän elämästämme kuin luulemme tietävämme. Olemme kirjautuneet sisään lukemattomiin sovelluksiin ja palveluihin. Pilvipalvelut sisältävät kaikki valokuvamme. Ostamme, maksamme, näytämme ja käytämme kaiken puhelimen ruudulla. Tätä pohtii Digiosallisuus-hankkeen projektityöntekijä Janne Haikka.
JAA

“Puhelin on elinehto”, sanoi Köpi kertoessaan asunnottomien digiongelmista. Suurin ongelma puhelittomalle Köpille oli, ettei voinut pitää yhteyttä ihmisiin. Viestit eivät kulje ilman kapulaa.

Lohduttavaa, että ihmisten välinen kommunikointi on edelleen tärkeämpää kuin mikään muu sähköinen asiointi.

Vasemmalla jyhkeäpiirteinen, parrakas mies, jolla on pikkutakki ja kaulassaan silkkihuivi. Oikealla ensimmäinen puhelin., jossa on erilliset osat puhumista ja kuuntelua varten.
Alexander Graham Bell.

Vuonna 1876 Alexander Graham Bell soitti ensimmäisen puhelun apulaiselleen, herra Watsonille:

“Herra Watson, tulkaa tänne – haluan nähdä sinut.”

Laitteet ovat kehittyneet ja tekniikat muuttuneet, mutta ihmisten väliset suhteet eivät. Ainakaan paljon. Lähetämme viestejä, kuvia ja hymiöitä enemmän kuin koskaan. Soitamme videopuheluita, koska haluamme nähdä toisemme.

”Missä olet?” ”Koska tulet?” ”Laita viesti, kun olet perillä. Ja muista ottaa kuvia.”

Ilot, surut, kaipaukset ja ihastumiset kiitävät nopeiden mobiiliyhteyksien avulla älylaitteesta toiseen. Mikäli sinulla on sellainen.

Nykyinen älypuhelin sisältää tämän kaiken ja paljon enemmän. Olemme tulleet riippuvaisiksi puhelimesta. Tämän huomaa junassa, bussissa ja oikeastaan missä tahansa, jossa on hetki aikaa odottaa jotain tapahtuvaksi. Kaivamme puhelimen taskusta ja tuijotamme loistavaa ruutua kuin hypnotisoituina.

Mitä siellä ruudulla näkyy?

Uutiset, reaaliajassa tietenkin. Sää, aikataulut ja matkaliput. Kartta ja sähköpostit. Pankki ja verkkokaupat. Valokuvat ja pikaviestit ja se paheksuttu, kaiken ajan ja aivotoiminnan varastava sosiaalinen media. Ja mitä siellä sosiaalisessa mediassa on? Ihmisten välistä viestittelyä. Kommunikointia. Ystäviä ja muistoja. Suunnitelmia, toiveita ja unelmia.

Puhelin on henkilökohtainen. Se sisältää enemmän elämästämme kuin luulemme tietävämme. Olemme kirjautuneet sisään lukemattomiin sovelluksiin ja palveluihin. Pilvipalvelut sisältävät kaikki valokuvamme. Ostamme, maksamme, näytämme ja käytämme kaiken puhelimen ruudulla.

En ole täysin avuton ja eksynyt ilman puhelinta – vai olenko?

Voinhan toki ostaa junalipun kävellessäni asemalle, jatkaa matkaa sähköpotkulaudalla osoitteeseen, joka minulle lähetettiin kalenterikutsussa. Maksaa kassalla käyttämättä käteistä tai pankkikorttia, näyttää vahvistuskoodin tilausvarauksesta ja noutaa postipaketin automaatista. Navigate ja translate. Kaikilla kielillä.

Ai niin, enpäs muuten voi.

Käsi pitelee puhelinta, josta lähtee säteileviä aaltoja.Tämä ja paljon muuta on lukittu puhelimeeni, joka avautuu omalla sormenjäljelläni. Minun elämäni on lukittu. Kuvat rakkaista, tärkeät työtiedostot, lääkäriajat, yhteystiedot ja viimeinen viesti edesmenneeltä perheenjäseneltä. Siellä ne ovat. Puhelimessa.

Puhelin on muuten todella huono ja väärä nimi laitteelle, joka sisältää kaiken edellä mainitun. Eräs lapsi kysyi:

”Miksi tätä kutsutaan puhelimeksi, koska sehän on vain yksi sovellus muiden joukossa.”

Kenties Alexander Graham Bell potkaisi digikelkan liikkeelle vuonna 1876, ja olemme siitä lähtien yrittäneet epätoivoisesti roikkua perässä.

Puhutaan toisillemme. Puhelimella tai ilman.

 

Lue lisää Jannesta ja Köpistä:

KUVAT Free Press Journal & Pixabay/Gerd Altman.

image.alt
Sininauhaliiton Digiosallisuutta asunnottomille -hankkeen projektityöntekijä ja EAPN-FIN – Suomen köyhyyden vastaisen verkoston (European Anti Powerty Network) hallituksen jäsen. Vapaa-aikanaan mukana useissa tieteen, taiteen ja kulttuurialan yhdistyksissä. Talkoilee tapahtumissa, koska nauttii ollessaan keskellä felliniläistä kaaosta. Lukee, katselee ja kuuntelee. On hyvien puolella.
Janne Haikka