Ohita valikko
Hymyilevä silmälasipäinen parrakas mies istuu tietokoneen ääressä sormet näppäimistöllä.

Digituen lyhyt (ja henkilökohtainen) historia

Kun julkiset palvelut vaikuttavat olevan kaupallisia palveluita jäljessä noin 5–10 vuotta ja ihmisillä kestää suunnilleen 5–10 vuotta tulla näiden palvelujen käyttäjiksi, niin siinähän se 20 vuotta vierähti, kirjoittaa Janne Haikka blogissaan.
JAA

Digitukiviikko 2021. Maailmanlaajuinen pandemia on jyrkentänyt yhteiskunnan ääripäiden välistä kuilua. Digitalisaatio hallitsee arkeamme yhä enemmän. Suuri osa kansasta istuu jähmettyneenä älylaitteidensa edessä. Digituen tarve on korostunut jo lähes hätähuudoksi. Muistellaanpa hieman, miten tähän on tultu.

Mikrotietokoneet tulevat – rakenna Rooma päivässä tai nopeammin

1980-luvun alussa ilmestyi kuin tyhjästä ensimmäinen kotikäyttäjille suunnattu tietokone, Commodore VIC-20. Hetken aikaa laitetta näpelöityäni ei ollut epäilystäkään: tässä oli tulevaisuus. Tämä muuttaisi elämämme. Hieman myöhemmin julkaistiin uusi ja parempi laite, Commodore 64: Tasavallan tietokone. Laitetta myytiin mainoslauseella ”Tarjous voi sisältää jopa tulevan työpaikkasi”. No niinhän siinä lopulta kävi.

Vuonna 1995 julkaistiin Windows 95. Evoluutio otti harppauksen ja internettiin oli päästävä. Valtava maailmanlaajuinen tietoverkko näppäinpainalluksen päässä. Puhelinlangat lauloivat iloisesti modeemin särinäsoinnuilla. Ikkunat auki kohti uutta uljasta maailmaa.

2000-luvun alussa tietokoneet ja netin käyttö alkoi arkipäiväistyä. Google auttoi löytämään, verkkokaupat ostamaan ja tietoa sai niin paljon kuin vain jaksoi ahmia. Digiboksit tulivat olohuoneisiin ja eurot lompakoihin. Myös puoliso löytyi chatistä, tänä vuonna tulee 21 vuotta täyteen yhteistä taivalta.

Tästä alkoi myös urani digituen, tai silloisen ATK:n, parissa.

Ensin sukulaiset, sitten naapurusto, tuttavan tuttavat ja lopulta työpaikka mikrotuen nimikkeellä. Internetistä tuli arkipäivää. Gmail ja Hotmail käyttöön sähköposteja varten, verkkopankit tekivät tuloaan ja Facebook räjäytti sosiaalisen median kaikkien tietoisuuteen.

2007 evoluutio otti uuden harppauksen, kun Steve Jobs asteli lavalle ja kaivoi taskustaan iPhonen. Sen jälkeen nämä ”henkilökohtaiset tietokoneet” ilmestyivät vähitellen jokaisen taskuun ja liimaantuivat kämmeniimme. Digi oli kirjaimellisesti käden ulottuvilla. ATK muuttui IT:ksi.

Digirailo repeää

Digituen tarve kasvoi räjähdysmäisesti. Olimme klikanneet itsemme uuteen ja ihmeelliseen maailmaan, jossa kaikki tapahtui salamannopeasti yhdellä sormen napautuksella. Myös ne kaikki virhepainallukset ja hipaisut ja hutaisut. Jopa nörttien piti opetella uudet tekniikat ja uusi ajattelutapa. Mutta suht helppoa se oli meille, koska ymmärsimme tietokoneiden toimintalogiikan. Puhuimme koneiden kieltä.

Heille se oli vaikeaa, jotka eivät ehtineet mukaan vielä silloinkaan, kun tietokoneet tulivat elämäämme. He eivät oppineet käyttämään nettiä, skannaamaan tai lähettämään sähköposteja. Kirjautumaan ja klikkailemaan ja suostumaan kaikenlaisiin pyyntöihin. Tekemään ostoksia verkosta ja lukemaan uutisia ympäri maailmaa lähes reaaliajassa. Keskustelemaan toisten ihmisten kanssa somessa. He putosivat kyydistä.

Toinen, vielä suurempi ihmisryhmä putosi seuraavassa kurvissa, jossa teknologianhimoiselle kansalle heitettiin älypuhelimet näppeihin ja palvelut appeihin. Samalla katosi monelta ihmiseltä kosketus nykypäivän arkitoimintoihin.

Osta junalippu. Asenna appsi.
Maksa lasku. Tee se verkkopankissa. Siihen on oma appsi.
Uutiset, verkkokaupat, valokuvat, kaikki maailman musiikki ja elokuvat. Niihinkin on oma appsi.
Ja jos haluat lähettää ystävällesi viestin, asenna appsi, rekisteröidy, kirjaudu, varmenna pankkitunnuksilla ja anna lupa siihen, tähän ja tuohon.

Kuinka moni jäi yksin kylmään ja pimeään hiljaisuuteen, kun muut somettivat mitä ruokaa olivat tilanneet Woltilla?

Digitalisaatio tulee. Vai menikö se jo?

Ihmettelen useasti, miksi 2020-luvulla puhutaan edelleen digitalisaatiosta. Olen jo 20 vuoden ajan käyttänyt kaikkia sähköisiä palveluja heti kun ne ovat olleet saatavilla. Joten tein pienen päässälaskun.

Julkiset palvelut vaikuttavat olevan kaupallisia palveluita jäljessä noin 5–10 vuotta ja ihmisillä kestää suunnilleen 5–10 vuotta tulla näiden palvelujen käyttäjiksi, niin siinähän se 20 vuotta vierähti.

Tämä aikaväli tuntuu nykymaailmassa käsittämättömän pitkältä.

Voin tilata taksin junalle, varata majoituksen toisesta kaupungista, varata liput teatteriin ja kutsua ystävän mukaan. Ja kaikki tämä ennen kuin olen edes astunut ovesta ulos. Maksu hoituu sukkelasti sormenjäljellä. Ja koko junamatkan voin katsella kissavideoita ja kuunnella äänikirjaa. Ruuatkin voi tilata ovelle samaan aikaan kun saavun perille.

Edelleen odotamme samaa helppokäyttöisyyttä julkisten palveluiden osalta. Sähköinen asiointi raahautuu kivikaudelta kohti pimeää keskiaikaa. Digitalisaatio tulee, kyllä kyllä. Sitä odotellessa ovat konttorit sulkeneet ovensa ja henkilökohtainen asiakaspalvelu on vain kaunis muisto. Kun pandemian jälkeen huhuilemme digikelkasta pudonneita, ei enää näy edes hädissään vilkuttavia käsiä horisontissa. Kaikessa kiireessä unohtui katsoa taaksepäin.

Digituen tehtävä on yrittää korjata se mikä korjattavissa on. Auttaa heitä, jotka pysyivät kyydissä mukana. Valitettavasti lähes koko digitukea tarjoavien joukko koostuu vapaaehtoisista, mikä on käsittämätöntä. Teknologian kehityksen vauhti tuntuu ohittavan ihmisaivojen kapasiteetin rajat. Samalla haluamme lisää, parempaa, nopeampaa ja aina vain kalliimpaa. Syyttäkäämme itseämme. Pitkä ja tiukka tuijotus selfiekameraan, ruusunpunaisten virtuaalilasien läpi.

Mitä seuraavaksi? Mikä on seuraava teknologinen evoluutio? Tipahdanko minäkin kyydistä jossain vaiheessa?

AuroraAI – aamun rusko vai illan pasko?

Palataanpa hieman takaisin, siihen ATK:hon. Automaattinen tietojenkäsittely. Näköpiirissä häämöttää jo tuo suuri ja pelottava tekoäly ja sen kirkkaana hohtava johtotähti, Kansallinen tekoälyohjelma AuroraAI.

Mikä ihmeen AuroraAI? Otetaanpa suora lainaus Valtiovarainministeriön esittelystä:

”AuroraAI-ohjelman tavoitteena on tekoälyavusteisesti helpottaa ihmisiä palveluiden saamisessa oikea-aikaisesti ja personoidusti elämän eri tilanteissa ja tapahtumissa. Tämä vähentää asiointitapahtumiin liittyvää luukulta luukulle juoksemista ja edistää kustannustehokkuutta erityisesti julkisten palveluiden tarjoamisessa.”

Kenties jonain kauniina digitukiviikkona emme enää tarvitse apua loputtomien lomakkeiden täytössä, meidän ei tarvitse kuunnella järkyttävää jonotusmusiikkia terveydenhuollon puhelinaikajonossa aamukahdeksalta, ei tehdä hakemuksia ja etsiä kaikkia niiden liitteitä viimeisen kolmen vuoden ajalta, ei enää seistä korttelin pituisessa pankkikonttorin jonossa räntäsateessa.

Kaunis ajatus. Toivon todella, että projekti onnistuu valtavien paineiden alla. Jatkossa tekoäly hoitakoon kaikki älyttömät hommat, on meillä ihmisillä parempaakin tekemistä.

image.alt
Sininauhaliiiton Digiosallisuutta asunnottomille -hankkeen projektityöntekijä ja EAPN-FIN – Suomen köyhyyden vastaisen verkoston (European Anti Powerty Network) hallituksen jäsen. Vapaa-aikanaan mukana useissa tieteen, taiteen ja kulttuurialan yhdistyksissä. Talkoilee tapahtumissa, koska nauttii ollessaan keskellä felliniläistä kaaosta. Lukee, katselee ja kuuntelee. On hyvien puolella.
Janne Haikka