Ohita valikko
Tikkataulu, johon on heitetty tikkoja

Blogi: Millä keinoin maailma muuttuu?

Järjestöt auttavat monia haastavassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä hanketyön kautta, mutta monimutkaisten ongelmien ratkaisuun kaivataan myös uutta lainsäädäntöä. Sininauhaliiton kehittämispäällikkö ja tuleva arviointipäällikkö Marja Vuorinen pohtii blogissaan ratkaisukeinoja niiden ihmisten auttamiseksi, joita nykyiset palvelut eivät tavoita.
JAA

Vuonna 2023 maailma muuttuu taas vähän paremmaksi paikaksi hanke kerrallaan. Moniin hahmottomiin ongelmiin on alkanut löytyä toimivia ratkaisuja juuri siksi, että projektoidussa työssä ongelmat on osattu pilkkoa sopivan kokoisiksi, tavoitteet on määritelty osuvasti ja tekijöinä on innostuneita, osaavia ja taitavia tekijöitä.  

Samaan aikaan kun uusia STEA:n avustusehdotuksia odotettiin, moni sote-alalla työskentelevä kertoi olevansa väsynyt hankehumppaan — toinen toistaan seuraaviin hankkeisiin, projekteihin ja ohjelmiin. Kun kehittämistyö on saatu hyvään käyntiin, sitä pitäisi jo vakiinnuttaa, mutta sitten rahoitus on katkolla ja katseet kääntyvät seuraaviin rahoitusmahdollisuuksiin.  

Ongelman määrittely on tulevaisuuden luomista 

Monimutkaisten, useita ihmisiä koskettavien ongelmien taklaamiseen on 2000-luvulla toteutettu ja toteutetaan isoja valtakunnallisia ohjelmia. Ohjelmatyöllä koetetaan saada aikaan laajempia pitkäkestoisia yhteiskunnallisia muutoksia.  Tasa-arvo-ohjelma ja esimerkiksi päihde- ja riippuvuusstrategia ovat esimerkkejä tällaista ohjelmista ja strategioista. 

Mutta ketä kiinnostavat ylätason ohjelmat?

Kannattaisi kiinnostaa, sillä ylätason ohjelmilla on vaikutettu ja vaikutetaan siihen, mikä nähdään tärkeäksi, mistä puhutaan ja mihin resursseja suunnataan. Ohjelmatyössä luodaan todellisuutta määrittelemällä sitä, mikä ylipäätään on ongelma ja mitä käsitteitä asioista käytetään.

Vaikka monenlaista ohjelmatyötä tehdään, meillä on esimerkiksi vuosikymmenestä toiseen vaikeissa oloissa yksin eläviä — yleensä miehiä —, joiden elämään kasautuu eniten sairauksia, itsemurhakuolemia, päihteitä, väkivaltaa, rikoksia ja muuta pahoinvointia ja joiden tilanteisiin ei mikään ohjelmatyö tunnu yltävän, lukuun ottamatta menestyksekkäitä asunnottomuusohjelmia ja nyt käynnissä olevaa Asunto ensin -yhteistyöohjelmaa. Tämän ihmisryhmän tarpeita ei hahmoteta tasa-arvokysymysten kautta. Tasa-arvokysymysten kautta ei myöskään hahmoteta nopeasti kasvavaa joukkoa hyvin iäkkäitä — yleensä naisia —, jotka elävät yksin köyhyysrajan alapuolella, usein ilman edes perusihmisoikeuksiin kuuluvia riittäviä hoivapalveluja. 

Oma kokemus laajempaan käyttöön 

Päihde- ja mielenterveystyössä toteutettiin 2010-luvulla kuusivuotinen  Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma. Sen linjauksissa nostettiin monipuolisesti esiin asiakkaan asemaa ja ongelmien ehkäisyä. Termi kokemusasiantuntijuus vakiintui käyttöön ja sen myötä ajatus siitä, että ihmisen oma kokemus erilaisista hankalista elämäntilanteista tuottaa sellaista ainutlaatuista asiantuntemusta, jota ei voi tutkintoja suorittamalla saavuttaa.  

Yhtenä tavoitteena oli saada ihmiset kuntoutujista toimijoiksi ja mukaan mielenterveys- ja päihdetyön suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Paljon hyvää on saatukin aikaan. Kiinnostavaa on kuitenkin, että omasta kokemuksesta puhutaan tällä hetkellä paljolti kokemusasiantuntijapuheena, joka jää helposti vain puheeksi palveluista.  

Tulevaisuudessa toivottavasti oma kokemus vaikeissa tilanteissa elämisestä tai niistä toipumisessa voi olla jotakin enemmän kuin pelkästään osallisuutta ja asiantuntemusta palveluiden kehittämisessä. 

Edelleen kaipaisin kokemuksen hyödyntämistä laajemmin, väkevämpää osallisuutta ja asiantuntijuutta yhteiskunnassa, ei pelkästään puhetta palveluiden kehittämisestä ja oman näkemyksen ilmaisemista niistä, eräänlaista palveluiden laadunvalvontaa.

Tällä hetkellä on käynnissä Päihde- ja riippuvuusstrategian toimeenpano sekä Mielenterveysstrategia ja sen osana Itsemurhien ehkäisyohjelma. Niiden tavoitteena on esimerkiksi tukea oikeutta osallistua työhön ja opintoihin oman työkyvyn puitteissa ja edistää itsemurhien ehkäisyä. Arvokasta ohjelmatyötä on pyrkiä luomaan mahdollisuuksia työllistymiseen omien voimien mukaan.  Näissä ohjelmissa näkyy selkeästi myös puhe oikeuksista.  

Millä keinoilla muutoksia voi saada aikaan? 

Ohjelmat nostavat esiin kehityskohteita, jotka taas poikivat hanketyötä.  Hankkeiden avulla maailma, ja monen ihmisen elämä, oikeasti muuttuu paremmaksi, kehittämisen ja kokeilujen kautta.  

Painopiste ohjelmissa on yhä enemmän siirtynyt hyvinvoinnin edistämiseen ja ehkäisevään työhön – ja syystäkin – nuoriin. Pitkäaikaisten, kasautuneiden ongelmien kanssa taistelevien ihmisten kanssa tehtävä työ ei ole päällimmäisenä tämän hetken korjauslistalla.

Onko olemassa riski, että tämän hetken hyvinvointipuhe ja ehkäisevän työn puhe peittää alleen vakavammat ongelmat, joiden hoitamiseen tarvittaisiin muita toimia?

Huono-osaisuuden yksi merkittävä syy on se, että ihmisen elämään on kasautunut niin paljon erilaista kuormaa, että hänen on vaikea hyödyntää mahdollisuuksia, joita yhteiskunta tarjoaa. Minkä asioiden muuttamiseen eivät sanat ja asenteisiin vaikuttaminen yksin auta? Monien vaikeissa tilanteissa elävien ihmisten elämään eivät esimerkiksi palvelujen kehittämiseen osallistuminen, ehkäisevän työn hankkeet tai stigmojen vastainen työ ole välttämättä tuoneet välttämättä paljoakaan muutosta.  

Vaikeimpien ongelmien selättämiseksi saatettaisiin tarvita ennen kaikkea muita toimia, esimerkiksi uutta lainsäädäntöä, jolla voitaisiin velvoittaa vaikkapa reilumpaan ja parempaan julkisten hankintojen tekemiseen tai osatyökykyisten ihmisten työllistämiseen. Järjestöt pohtivat jatkuvasti, mitkä ovat vaikuttavimpia keinoja yhteiskunnallisten muutosten aikaansaamiseksi.

Kuinka paljon pitäisi panostaa asennetyöhön, palveluiden kehittämiseen, lainsäädäntöön vaikuttamiseen tai ongelmien ehkäisemiseen?  

Samaan aikaan kun odotan innolla uusia kehittämishankkeita, kaipaan viisautta pohtia ja tunnistaa, minkä muutosten aikaansaaminen olisi niin tärkeää, että järjestöjen olisi syytä ajaa niiden toteutumiseksi myös järeitä keinoja, lainsäädäntöuudistuksia, kiintiöitä tai sanktioita, jos pehmeämmät keinot ja hanketyö eivät näytä tuottavan tulosta.

Keskustelussa mukana

Marja Vuorinen hymyileeMarja Vuorinen
Kehittämispäällikkö
Puh. 044 4919 710

 

 

Marja Vuorinen siirtyy vuoden 2023 alkupuolella Sininauhaliiton arviointipäälliköksi. Kehittämistyö haastavassa asemassa olevien ihmisten parissa jatkuu Sininauhaliitossa vakaana ja vahvana myös vuonna 2023 ja siitä eteenpäin.