Ruokahävikki syntyy päivittäisistä valinnoista. Vaikka yksilön tasolla kyse on pienistä määristä, valtakunnallisesti syömäkelpoista ruokaa heitetään vuosittain pois kymmeniä miljoonia kiloja. Ympäristölle tilanne on kestämätön, mutta samaan aikaan ruokahävikki pyörittää vähävaraisten ruoka-apua.
Desi perunajauhoja ei kuulosta kauhean suurelta määrältä, eihän?
Saman verran eli 70 grammaa keskiverto suomalainen heittää alun perin syömäkelpoista ruokaa päivässä pois. Vuositasolla koko maan kotitalouksien hävikin määrä saattaa kuitenkin yllättää: arviolta jopa 160 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa heitetään pois.
Erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri Luonnonvarakeskuksesta kertoo, että ruokahävikki on ilmiönä melko uusi, sillä sitä alettiin tutkia vasta noin kymmenen vuotta sitten.
– Havahduin tutkijana siihen, että ruoalla on merkittävät ympäristövaikutukset ja osa ruoasta jää kokonaan syömättä. Määristä ei kuitenkaan ollut tietoa. Lukessa lähdimme selvittämään, minkälaisesta ongelmasta on kyse. Havaitsimme pian, että vertailulukuja aiemmilta vuosilta ei ollut.
Nykyään tiedetään, että suurimmat ruokahävikin tuottajat ovat kotitaloudet sekä ravitsemus- ja ateriapalvelut, kuten koulut ja lounasravintolat. Kotitalouksien osuus on noin 30 prosenttia sekä ravitsemus- ja ateriapalvelujen noin 20 prosenttia syömäkelpoisesta ruoasta koko ruokaketjussa.
Katajajuuren mukaan ilmiön taustalla on monta eri tekijää, kuten elintason nousu. Kotitalouksien kuluista nykyään noin 10 prosenttia menee ruokaan, kun noin 30 vuotta sitten siihen meni noin 30 prosenttia. Kun ruokamenot suhteessa muihin menoihin ovat laskeneet, ruokaa arvostetaan entistä vähemmän. Samalla ruokaa ostetaan ja valmistetaan helposti liikaa.
– Kotitalouksissa haaskataan paljon valmistettua kotiruokaa. Tähteeksi jäänyttä ruokaa ei osata tai haluta käyttää uudelleen. Lisäksi paljon syömäkelpoista leipää sekä vihanneksia ja hedelmiä heitetään pois.
Ravitsemus- ja ateriapalveluissa ruoan menekin arviointi on kotitalouksia hankalampaa. Päiväkohtaista vaihtelua on paljon, ja siksi keittiöihin jää usein pakostakin hävikkiruokaa.
Kauppojen ruokahävikkiä on aiempina vuosina kauhisteltu, mikä on johtunut siitä, että yksittäiset kerralla poisheitetyt tuotemäärät ovat näyttäneet suurilta. Katajajuuren mukaan kaupat ovat pitkään tehostaneet toimintaansa ennakoinnin ja tilaus-toimitusketjun kehittämisellä. Viime vuosina hävikkiä on vähennetty myös pidemmillä aukioloajoilla ja iltahalpuutuksilla.
– Kauppojen tuotteista keskimäärin vain 1–2 prosenttia päätyy nykyään hävikkiin.
Suurimmat päästöt syntyvät alkutuotannossa
Pienistä puroista syntyy suuria jokia, kun kyse on pois heitetystä ruoasta. Vaikka kotitalouksien tuottama 70 gramman päivittäin hävikki henkeä kohden saattaa tuntua pieneltä, vuodessa siitä kertyy noin 25 kiloa, mikä vastaa reilua paria ämpärillistä perunoita.
Kun ruokaketjun eri osat, eli alkutuotanto, teollisuus, kauppa, kotitaloudet ja joukkoruokailut, otetaan huomioon, ruokahävikkiä syntyy Suomessa arviolta 400–540 miljoonaa kiloa vuosittain. Se rasittaa ympäristöä valtavasti. Suhteellisesti eniten turhia päästöjä syntyy alkutuotannossa.
– Juuri maatalouden biologiset prosessit muodostavat valtaosan ruoan ja turhan tuottamisen hiilijalanjäljestä, Katajajuuri kertoo.
Ruokahävikin vähentäminen alkaa ilmiön tiedostamisesta. Katajajuuren mukaan muutoksia on vähitellen alkanut tapahtua monissa paikoissa, joissa asiasta on tultu tietoiseksi.
– On hyvä pysähtyä miettimään omia toimintatapoja. Kodeissa, kaupoissa, teollisuudessa ja ateriapalveluissa ruokahävikkiä voi usein vähentää hyvin arkisilla keinoilla.
Ruokahävikkiin on toki herätty myös valtakunnallisella ja maailmanlaajuisella tasolla. Muun muassa Suomen hallitus, YK ja Euroopan komissio pyrkivät etsimään keinoja ruokahävikin pienentämiseen. Yhteisiä toimintatapoja, määrittelyjä ja kriteerejä joudutaan kuitenkin vielä hakemaan.
– Yhtenäistä seurantajärjestelmää ruokahävikille ei ole, mikä vaikeuttaa vertailua tällä hetkellä. Lisäksi Euroopan komissio pyrkii kaiken elintarvikejätteen vähentämiseen, kun me Suomessa haluamme eritellä nimenomaan syömäkelpoisen ruokahävikin ja keskittyä sen pienentämisen.
Hävikki käytetään hyödyksi ruoka-apuna
Vaikka ruokahävikki on ympäristön kannalta valtava ongelma, sillä on myös toinen, yhteiskunnallisesti tärkeä merkitys. Ruokateollisuuden, tukkujen ja kauppojen lahjoittaman hävikin ansiosta eri toimijat pystyvät tarjoamaan ruoka-apua vähävaraisille.
Vantaalla ruokahävikin koordinoinnin tarpeeseen herättiin vuonna 2012, jolloin Vantaan seurakuntayhtymä ja kaupunki ryhtyivät suunnittelemaan Yhteinen pöytä -hanketta. Valtakunnallisesti ainutlaatuisessa hankkeessa tehtaiden, tukkujen ja kauppojen lahjoittama hävikkiruoka kootaan yhteen terminaaliin, josta se tarpeen mukaan jaetaan eri ruoka-apua jakaville toimijoille, kuten seurakunnille, yhdistyksille ja asukastiloille. Reilut kaksi vuotta sitten toiminta muuttui vakinaiseksi.
Yhteisen pöydän päällikkö Hanna Kuisman mielestä ruokahävikin vähentäminen ei missään nimessä kilpaile ruoka-avun antamisen kanssa.
– Kaikkien yhteinen tavoite on saada ruokahävikki pienenemään, jotta ympäristövaikutukset vähenisivät. Tällä hetkellä hävikkiä on kuitenkin paljon, ja haasteena on saada se hyötykäyttöön.
Kuisman mukaan olennaista on, että tarjolla oleva hävikki saadaan koordinoitua ja kuljetettua sinne, missä sitä tarvitaan. Haasteet liittyvät lähinnä kuljetukseen ja jakamiseen.
Vantaalla on tutkittu, että terminaali on auttanut ruoka-avun verkostoa säästämään sekä kuljetuksiin käytettyä aikaa että rahaa. Yhteisellä pöydällä on käytössään kolme kuljetusautoa, jotka ovat jatkuvasti liikkeellä joko hakemassa tai viemässä lahjoituksia.
– Ruoka-apua jakavien tahojen toimintaa helpottaa, että ruoka tuodaan heille perille, Kuisma kertoo.
Hävikki ei häviä kokonaan
Kuisman mukaan on todennäköistä, että teollisuuden, tukkujen ja kaupan ruokahävikki ei tule koskaan kokonaan häviämään. Esimerkiksi ruokatehtaiden automatisoiduilla linjastoilla sattuu väkisinkin kömmähdyksiä, joissa pakkauslaatikko saattaa ruttaantua tai elektroniset tunnistustarrat menevät väärään paikkaan.
– Silloin järjestelmä ei enää tunnista laatikkoa ollenkaan, ja se ajautuu hävikkiin. Sisältö saattaa kuitenkin olla priimatavaraa. Hävikkiterminaalin työhön kuuluu miettiä, miten se saadaan hyötykäyttöön.
Kaupan alalla ruokahävikkiä aiheuttaa muun muassa ennakoinnin vaikeus. Hävikkiterminaalissa se näkyy siten, ettei henkilökunta juuri koskaan tiedä etukäteen, mitä lahjoituksia on tulossa.
– Tiedämme esimerkiksi, että maitotehtaan rekka on tulossa. Lastin tarkkaa sisältöä sen sijaan ei tiedetä. Olemme kuitenkin aika hyvin perillä, mitä eri ruoka-apua jakavat tahot tarvitsevat, jolloin tuotteet voidaan jakaa mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti.
Käytännön syistä Vantaalla keskitytään kylmän ja kuivan ruokahävikin keräämiseen. Sen varastointi ja kuljetus ovat suhteellisen helppoja. Tiedossa on, että palvelukeittiöistä jäisi runsaasti myös lämmintä ruokaa, mutta sen kuljettaminen tarvitseville olisi kallista ja hankalaa.
– Palvelukeittiöiden astiat täytyy palauttaa, minkä takia kuljettaja joutuu tekemään kaksi matkaa yhden ruokalahjoituksen takia. Hävikkiä on paljon helpompi minimoida esimerkiksi niin, että eläkeläiset menevät suoraan koululle syömään tähteeksi jäänyttä ruokaa.
Ruoka-apu mietitty uusiksi
Yhteisessä pöydässä ruoka-avun antamista on lähdetty miettimään kokonaan uusiksi, ruoka-avun jakajan ja saajan näkökulmasta. Kuisman mukaan se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ulkona olevista leipäjonoista pyritään pääsemään eroon.
– Ihmisarvon kannalta on tärkeää, että ruokakassin voi noutaa jostakin sisätilasta, jossa ei joudu tuntikausia odottamaan.
Vantaalla ruoka-apu ei kuitenkaan ole vain ruokakasseja. Hävikkiruokaa hyödynnetään myös Yhteisen pöydän järjestämissä yhteisöruokailuissa, kuten aamupuurotilaisuuksissa, yhteisölounailla ja yhteisökahvituksissa. Niissä kukin halukas saa lämpimän ja ilmaisen aterian. Yhteensä kassijaoissa tai yhteisöruokailuissa käy Vantaalla noin 5000 ihmistä viikoittain.
– Halutessaan voi myös vain rupatella muiden kanssa. Monissa paikoissa on myös tarjolla palveluneuvontaa sekä IT- ja lakiapua. Kokemukset ovat olleet niin hyviä, että tällä hetkellä teemme työtä tulevaisuustalo Sitran kanssa, jotta malli saadaan käyttöön muuallakin Suomessa, Kuisma kertoo.
Teksti: Hanna Vilo
Kuva: Anni Laivoranta
Juttu on ilmestynyt Sininauhaliiton TOIVO-lehdessä 1/2019