Yle Uutiset kertoi puolen miljoonan suomalaisen olevan syrjäytymisvaarassa. Syynä on digilaitteiden puute. Dna:n teettämän tutkimuksen mukaan digisyrjäytymisuhassa ovat erityisesti vähävaraisten perheiden lapset, ikäihmiset sekä kielivähemmistöt.
Onnistuiko koronakevään digiloikka sittenkään, jos näin iso porukka – 500 000 suomalaista – jää kehityksen ulkopuolelle?
Kohtasin koronakeväänä vähävaraisia tai muutoin erityisen haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, jotka eivät ottaneet digiloikkaa, vaan kompuroivat aiempaa enemmän. Jotta ihminen voi kokea olevansa digitaalisesti osallinen, hänellä tulee olla riittävät laitteet, yhteydet ja taidot. Asunnottomat, päihteiden käyttäjät, mielenterveyskuntoutujat, rikostaustaiset ja muut eri tavoin vaikeissa elämäntilanteissa elävät ihmiset saavat digitukea kirjavasti järjestöjen ja kuntien päivä- ja toimintakeskuksista.
Koronakriisin aikana monet näistä keskuksista sulkeutuivat, ja iso joukko ihmisiä tippui rahattomuuteen, kun ei voinut hakea viimesijaisia etuuksiaan. Kriisi osoitti selkeästi, että yhteyksien on toimittava myös kotona tai siellä missä aikaansa viettää, ei vain päiväkeskuksessa tai asukastalolla.
Tulostin ei ole asunnottoman tai vähävaraisen ihmisen vakiovaruste.
Koronakeväänä myös moni Kelan toimisto sulki ovensa. Saadakseen tarvittavat lomakkeet piti päästä Kelan nettisivuille. Koska kaikilla ei ole sähköisen tunnistautumisen välineitä käytössään, olisi lomakkeet pitänyt tulostaa allekirjoitusta ja lähettämistä varten. Tulostin ei ole asunnottoman tai vähävaraisen ihmisen vakiovaruste. Tulostus onnistuisi parhaiten kirjastossa, mutta digitukea tarjonneet kirjastotkin pitivät koronan takia ovensa kiinni. Ihminen ei siis voinut valita, haluaako asioitaan hoitaa sähköisesti vai ei. Digitaalisuus oli – ja on edelleen – pakollinen juttu.
Täytyy myös muistaa, että pelkkä lomakerumba ei pidä ketään innostuneena digistä – tarvitaan iloa, vuorovaikutusta ja viihdettä.
Jokaisen digitaidot pitäisi ottaa mukaan keskusteluun: samalla tapaa kuin otamme puheeksi päihteet tai yksinäisyyden, meidän tulee kysyä kohtaamiltamme ihmisiltä, kuinka heidän sähköinen asiointinsa onnistuu. Täytyy myös muistaa, että pelkkä lomakerumba ei pidä ketään innostuneena digistä – tarvitaan iloa, vuorovaikutusta ja viihdettä. Sitä kaikkea on tarjolla, jos digikuilun pohjalta pääsee kiipeämään. Siksi digituki on meidän jokaisen asia – sinäkin saat innostua ja innostaa muita kohti digitaalisesti osallista yhteiskuntaa!
Piia Niilola, digiosallisuustyön projektipäällikkö, Sininauhaliitto@PiiaNiilola
Kuva: Unsplash