Manna-talon ruokajakelussa on kunnioittava tunnelma. Risto Lyytinen tietää millaista on, kun on muiden varassa. Siksi hän ojentaa nyt oman auttavan kätensä.
Espoolaisessa Manna-talossa tiistai-aamu on alkanut vilkkaana. Kello yhdeksästä lähtien puhelimet ovat soineet tauotta, kun ihmiset ovat varanneet aikoja ruokakassin noutamiseen.
Punaisessa toppatakissa ympäri salia touhuileva 63-vuotias Risto Lyytinen mainitsee, että täällä ruokakasseja ei tarvitse jonottaa.
– Meidän mielestämme on inhimillistä ja arvokasta, kun ihminen voi tulla hänelle varatulla ajalla noutamaan valmiiksi kerättyä kassia ja valitsemaan siihen itse täydennystä.
Tänään ruokakassia tulee noutamaan noin 100 ihmistä. Ennätykselliset 350 kassia jaettiin, kun maahanmuuttoliike oli voimakkaimmillaan. Nyt moni avun saaneista maahanmuuttajista touhuaa salissa Riston lailla vapaaehtoistyöntekijöinä.
Avuntarpeesta auttajaksi
Puoliltapäivin tunnelma tiivistyy. Valmiiksi pakatut kassit on viety keskuksen pihakatoksen alle ja loput ruoat aseteltu pöydille valittavaksi. Pian ensimmäinen asiakas tulee portista. Risto moikkaa häntä lupsakasti, ja vaihdetaan kuulumiset.
– Monet asiakkaista ovat tulleet tutuksi vuosien varrella, Risto sanoo.
Entinen yrittäjä, nykyinen eläkeläinen löysi polun Manna-Apuun, kun oma elämä meni raiteiltaan.
– Olin aikoinaan kiireinen yrittäjä, en paljon lomia pidellyt. Kiire loppui burn outiin ja raihnaisen kehon pettämiseen. Samalla tuli taloudellinen pohjakosketus, Risto kertoo.
Mies oli kuullut, kuinka Manna-Apu auttoi vaikeuksiin joutuneita ihmisiä. Pian hän olikin ”jonon jatkona”.
– Yritin olla siellä mahdollisimman pienenä, että kukaan ei vaan näkisi. Tuntui, että halusin jotenkin korvata saamani avun ja rupesin siivoilemaan Samarianmäen ympäristöä, missä ruuan jakelu silloin tapahtui.
Mannan väeltä ei jäänyt huomaamatta oma-aloitteinen talkoolainen. He pyysivät miestä mukaan toimintaan.
– Siitä tämä auttamistyö alkoi. Matkan aikana terveys on kohentunut ja monet asiat ovat loksahtaneet paikoilleen. Toipuminen alkoi, kun arkielämään tuli rytmitystä. Nyttemmin olen oppinut hyväksymään itseni ja löytänyt iloisen ilmeenikin takaisin.
Intohimoinen kalastaja on vienyt maahanmuuttajia onkiretkelle.
Risto toimii nykyisin Manna-talon vahtimestarina sekä yhdistyksen hallituksen jäsenenä ja osallistuu monenlaiseen toimintaan. Intohimoinen kalastaja on esimerkiksi vienyt maahanmuuttajia onkiretkelle, joillekin heistä elämänsä ensimmäiselle. Muihinkin retkiin, tapahtumiin ja kursseihin esimerkiksi ruuanlaitosta mies osallistuu mielellään.
– Käsi-ojo- eli lipaskeräykset tuottavat minulle suurta mielihyvää. Osallistun niihin aina kun pystyn.
Kuka tahansa voi tarvita apua
Manna-talon pihakatoksen alla kiertää muutama ihminen kerrallaan keräämässä ruokaa. Paikalle tulevia ihmisiä ei mitenkään erota perus-kaduntallaajasta.
– Asiakkaat ovat aivan tavallisia ihmisiä. Esimerkiksi syys- ja muiden lomien aikana, kun koulusta ei saa ruokaa, olemme huomanneet asiakasmäärien kasvavan. Yhtään sellaista profiilia ei ole, josta voisi sanoa, että tuo ei ainakaan ole ruoka-avun tarpeessa.
Paikalle saapuu äiti vauvansa kanssa. Sillä aikaa kun äiti kerää ruokia, vauva odottaa vaunuissa sivummalla. Risto kertoo naurahtaen, että kun hän joskus auttoi äitejä ruokajakelussa, hän saattoi heijata samaan aikaan vauvoja neljissä vaunuissa.
Vauvan äiti kerää pöydiltä mukaan banaaneja, leipää, eineksiä, salaatteja. Ruoat näyttävät herkullisilta.
– Tarkastamme kaikesta ruoasta paitsi että se on päiväyksiltään lakien mukaista niin myös aistivaraisesti hyvää ja tasokasta. Keskiviikkoisin tarjoamme asiakkaalle hävikkiruoasta lämpimän aterian.
Ruokajakelu ja hävikkiruoan käyttäminen ovat Riston mielestä ekoteko, koska hyvää ruokaa ei ole järkevää heittää roskikseen.
– Monella apua tarjoavalla yhdistyksellä on krooninen tarve saada enemmän ruokaa jaettavaksi. Kauppiaitten kuormitusta en kuitenkaan lisäisi. Päättäjät voisivat mielestäni miettiä vielä perusteellisemmin, miten hävikkiruokaa saataisiin tehokkaammin jakoon. Siitä hyötyisivät kaikki.
Ihmiset ovat suola ja sokeri
Talossa korkeakouluharjoittelijana toimiva Kristiina Eskelinen ojentelee ruokakasseja ja järjestelee ruokaa pöydillä. Hän opiskelee Diakonia-ammattikorkeakoulussa asiamiestulkkausta. Kristiina on Riston lailla löytänyt tiensä Mannaan oman avuntarpeen kautta.
– Kun erosin, jäin kahden lapsen kanssa yksin rakentamaan uutta elämää. Silloin ruoka-apu oli tarpeen. Nyt haluan osaltani auttaa.
Kristiina jatkaa askareitaan, kun taka-alalta kuuluu iloinen huuto. Risto huutaa aidan takaa lähestyvälle miehelle, että veli, veli tuli. Kuljettajana toimiva Philemon Sadiki saapuu kierrokselta, jossa ruokia noudetaan kaupoista kylmäautolla.
– Risto on aina tyylimies, Philemon letkauttaa.
Avustustyössä on mukana monenlaisia tunteita.
Risto kertoo, kuinka avustustyössä on mukana monenlaisia tunteita: kiitelty on mutta myös syljetty. Itkukin voi olla lähellä, kun asiakas vaikkapa kertoo, kuinka lapsenlapsi on käynyt ja vienyt kaikki rahat ja ruuat.
– Työ antaa kuitenkin pääosin positiivisia asioita. Nuoruudessa minulla oli valtava palo pistää reppu selkään ja lähteä maailmalle näkemään erilaisia kulttuureja ja ihmisiä. Ne haaveet eivät aivan toteutuneet. Nyt nämä, useista ilmansuunnasta tulleet upeat ihmiset niin asiakkaina kuin työkavereina, ovat täyttäneet tuon haaveen monin kerroin.
25-vuotias Manna-Apu ry
- auttaa jakamalla ruoka-apua mutta myös tarjoamalla henkistä tukea, yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä vapaaehtoistehtävissä ja erilaisissa ryhmissä
- järjestää apua raha- ja elintarvikelahjoitusten sekä vaatelahjoitusten turvin
- jakaa elintarvikkeita joka arkipäivä; viikossa käy 600–700 asiakasta, joista monet ovat työttömiä, pieneläkeläisiä, yksinhuoltajaperheitä ja maahanmuuttajia
- tarjoaa hävikkiravintolassaan lounaan 1–2 kertaa viikossa omakustannushintaan
- toimii kristilliseltä arvopohjalta yhteistyössä Espoon kaupungin sosiaalitoimen, Espoon Ruoka-apufoorumin ja paikallistoimijoiden sekä yritysten kanssa.
Yhdistyksen toimipaikka Manna-talo sijaitsee Espoon Tuomarilassa.
TEKSTI & KUVAT Arja Krank