Ohita valikko
Mies leikkaa porkkanoita keittiössä. Hänellä on unikko-essu ja tatuointi kädessään.

Eriarvoisuus ja köyhyys -teema Toivo-verkkomediassa

Sininauhaliiton Toivo-verkkomedian kevään toinen teemakokonaisuus käsittelee eriarvoisuutta ja köyhyyttä. Jutut kertovat eriarvoisuuden todellisuudesta, ihmisten erilaisista lähtökohdista ja ymmärtämisen tärkeydestä. Aiheita ovat muun muassa kuulumattomuus, niukkuus, osallisuuspuhe, ruoka-apu, elämän eriarvoisuus ja rahapelaamisen todellisuus.
JAA

Eriarvoisuus ja köyhyys -artikkelissa toiminnanjohtaja Pekka Lund tarkastelee eriarvoisuutta köyhyyden, mahdollisuuksien, eriarvoisuuden kokemuksen sekä alueellisen eriarvoisuuden näkökulmista ja miettii lopussa ratkaisuja eriarvoisuuden vähentämiseksi.  Lundin mukaan eriarvoisuus vähenee taloudellista tilannetta parantamalla, mahdollisuuksia lisäämällä ja eriarvoisuuden kokemusta murtamalla.

Pääkirjoituksessa Pekka Lund pohtii elämää keskiluokan ulkopuolella. Lundin mukaan meiltä puuttuu ymmärrystä elämästä keskiluokan ulkopuolella. Kyse on ennen kaikkea kuulumattomuudesta ja luottamuksen puutteesta. Pekka Lund inspiroitui Kari Hotakaisen Opetuslapsi-kirjasta (2022) ja sen pohjalta hän tarkastelee luottamuksen puutteen ja kuulumattomuuden kokemuksen kohtaamista Sininauhaliitto-työssään.

Mitä Suomi voisi oppia Tanskan mallista? Voisiko Tanskan malli tuoda joustavan työn mahdollisuudet myös Suomeen? Jyväskylän yliopiston sosiaalityön työelämäprofessori Minna Kivipelto esittelee artikkelissaan Tanskan työllisyysmallia.

”Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu” -kirjoitus luo katsauksen ruoka-avun 30 vuoden ajanjaksoon. Ruoka-avun selvityshenkilö, eläkkeellä oleva köyhyystutkija, Jouko Karjalainen pohtii myös julkisen vallan ristiriitaista suhdetta ruoka-apuun ja peräänkuuluttaa rakentavia ehdotuksia, kuinka leipäjonoista päästäisiin eroon.

Onko osallisuuspuhe vain keino hallita tiettyä ihmisryhmää? kysyy Sininauhaliiton Jenni-Emilia Ronkainen Osallisuuden silmänkääntötemppu -artikkelissa. Kirjoittaja herättelee lukijaa tutkimaan mielikuvaansa osallisuuden käsitteestä, eriarvoisuuden todellisuudesta, osallisuuspuheesta sekä miettimään yhteiskunnan valta-asemia.

Niukkuusosaamista on tehdä vanhasta uutta. Rajallisista resursseista syntyy niukkuusosaamista, joka tiivistyy korjaamiseen ja olemassa olevien resurssien hyödyntämiseen. Jenni-Emilia Ronkainen haastatteli Toivo-verkkomedian juttuun Jussia, josta on eri elämänvaiheiden ja raitistumisen myötä kehittynyt niukkuusosaamisen mestari.

Taistele takaisin -jutussa Pekka Lund pohtii Pekka Hyysalon tarinaa ja sen yhteyttä yhteiskuntamme eriarvoisuuteen ”Joillekin ihmisille on tarjolla vain ”fight” mutta ei ”back”. Tarkoitan, että elämä on kyllä taistelua, päivittäistä ja uuvuttavaa taistelua, mutta missään ei ole sitä aiempaa hyvää, johon palata. Taistelulla ei ole suuntaa, tai jos on, se ei ainakaan osoita taaksepäin, koska menneisyydessä on vain jäsentymätöntä huonoa.

Helppoa rahaa ja unelmia voitosta – vai sittenkin jotain ihan muuta? Sininauhaliiton pelihaittatyön yksikön päällikkö Inka Silvennoinen rahapelimainosten vaikutuksia ja osittaisen lisenssijärjestelmään siirtymisen riskejä ja mahdollisuuksia sekä vastuun kysymyksiä.  Lisenssijärjestelmään on siirtymässä vuonna 2016 netissä pelattavat kasinopelit (ml. raha-automaattipelit) sekä vedonlyönti, jotka aiheuttavat eniten ongelmia Peluurista apua hakeneille.

Ruoka-apua käyttää vuosittain noin 200 000 ihmistä, ja tarve on kasvava. Lähes 40 prosenttia ruoka-avun asiakkaista sanoo, etteivät selviäisi ilman sitä. Keskeisin syy turvautua ruoka-apuun on syvä taloudellinen huono-osaisuus. Onko ruoka-apu pysyvä ilmiö? Kysymystä pohtii Sininauhaliiton arviointipäällikkö Marja Vuorinen artikkelissa Mitä on ruoka-apu?

Luettavissa myös:
Eriarvoisuus nuorten elämässä: ”kaikki tietää kavereita, joilla pyyhkii lujaa ja joille menee huonosti”

Kokemuksia eriarvoisuudesta: ”Jos sulla on pinkka kunnossa, sä vaan saat helpommin kaikkia asioita”

Helppoa rahaa ja unelmia voitosta

Sosiaaliturva ei toimi niille, jotka pärjäävät huonoimmin

Toivo on Sininauhaliiton pää-äänenkannattaja: hidas, kestävä, rohkea, rouhea, peilaava verkkomedia.

Pääset lukemaan kaikki Toivossa julkaistut materiaalit: Toivo (toivoverkkomedia.fi)

Lisätietoa Toivo-verkkomediasta: 
Medialle & Kirjoittajille ja kuvaajille