Ohita valikko
Kuvassa ihminen katsoo puhelinta

Ruokajonosta osallisuuteen -blogi, osa 1: Koronakriisi ja digiosallisuus?

Enää ei tarvitse perustella mihin digitukityötä tarvitaan- nyt tarvitsee kertoa, miten se tehdään. Koronakriisi on sulkenut suurimman osan asiointipisteistä ja digitukea tarvittaisiin nyt enemmän kuin koskaan. Tilanne tuo digiosattomuuden näkyviin uudella tavalla.
JAA

Maailma on kohdannut ennenäkemättömän kriisin. Helposti tarttuva koronavirus on sulkenut virastoja ja toimipaikkoja, eikä kukaan ehtinyt varustautumaan tälläiseen tilanteeseen. Harva on osannut toimintasuunnitelmissaan ajatella maailmanlaajuisen pandemian vaikutusta työhönsä. Moni järjestö on huolissaan heikoimmassa asemassa olevien asiakkaiden tuentarpeen lisääntymisestä. Palvelut vähentyvät, kun ovet sulkeutuvat.

Olemme MargIt-verkoston kanssa keskustelleet tämän tilanteen tuomista haasteista. Moni verkoston toimijoista työskentelee heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kanssa, joilla jo ennestään on ongelmia sähköisessä asioinnissa. Digitukea on tarjottu kasvokkaisin kontaktein ja tuki on lähtenyt perusasioista: miten asioin sähköisesti virastoissa tai kuinka saisin itselleni älylaitteen ja yhteydet. Välillä on koskettu ensimmäistä kertaa ikinä tietokoneeseen ja aloitettu opettelu aivan peruskysymyksistä: mikä on tietokone ja miksi sen kanssa pitäisi tulla juttuun?

Koronaviruksen sulkiessa valtaosan asiointipisteitä joissa tukea on saatavilla, tippui digikelkan kyydistä viimeisetkin.

Helsingin kaupungin sosiaalityön Etsivä lähtyö on julkaissut maaliskuun raportin, joka on rankkaa luettavaa. Iso osa palveluista on siirtynyt digitaaliseen muotoon mutta digitukea on tarjolla vain hippunen siitä, mitä aiemmin. Tilanne on ymmärrettävä mutta avun tarvitsijan näkökulmasta kestämätön. Puhelimitse tarjottu digituki ei tämän tuen tarvitsijoiden joukossa kykene palvelemaan asiakasta riittävästi, vaikka kuinka hyvin yrittäisimme. Ei auta kertoa miten lähetät liitteen, kun asiakkaalla ei ole käytössään konetta jolta asioida.

”Erityisesti tämä näkyy matalan kynnyksen toimipisteiden asiakaskunnan osalta, jotka tietokoneen käyttömahdollisuuden lisäksi tarvitsisivat tukea digitaaliseen asiointiin.”
Sosiaalinen raportti 1.4.2020 Etsivä lähityö

Sininauhaliitto aloittaa suunnitellusti 1.5.2020 STEA-rahoitteisen, Digiosallisuutta asunnottomille -hankkeen jonka tarkoitus on kestää vuoteen 2023 asti. On sanomattakin selvää, että hanke aloitetaan aikana, jolloin digituen tarve korostuu asiakasryhmän kanssa sekä sen tarjoaminen on ennennäkemättömän haastavaa. Hankkeen toteutusta suunnitellaan yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Miten juuri tässä tilanteessa voisimme edistää digituen tarvitsijoiden asemaa parhaiten? Se on varmaa, että tämän koronakriisin jälkeen voimme perustella digitaalisen osallisuuden tarvetta entistä väkevämmin.

Jokaisella tulee olla tasavertainen oikeus hoitaa omia asioitaan, perusasioiden on oltava kunnossa. Jokaiselle on saatava käyttöönsä vähintään puhelin ja puheaikaa. Mieluiten se olisi jonkinmoinen älylaite, on kyse sitten älypuhelimesta tai tablettitietokoneesta. Sähköisen tunnistautumisen välineiden tulee kuulua ihan jokaiselle, eikä niiden käyttö saa olla maksullista tai riippuvainen pankin asiakkuudesta. Asiointitukea tulee tarjota heille, jotka tukea tarvitsee.

Moni järjestö pyrkii turvaamaan heikoimmassa asiemassa olevien kävijöiden auttamisen. Lisätietoa järjestöjen näkökulmasta löydät täältä: Päivittyvä uutinen: Ihmiset tarvitsevat tukea myös kriisin aikana

Lisätietoja avun tarvitsijalle löydät täältä: Asunnottomuus- ja päihdetoimijat: Koronakriisistä huolimatta jatkamme työtämme – huoli kriisin vaikutuksista on silti suuri

Ruoka-apu.fi osoitteeseen toimijat itse päivittävät tietoa ruoanjakotilaisuuksista. Löydä lähimmät ruokajakelut ja yhteisruokailut.

Piia Niilola, Sininauhaliitto
suunnittelija, Ruokajonosta osallisuuteen -hanke (ESR 2018-2020)
1.5.2020 alkaen projektipäällikkö, Digiosallisuutta asunnottomille -hanke
050 428 61 06
piia.niilola@sininauhaliitto.fi

Kirjoitus on osa Ruokajonosta osallisuuteen -hankkeen blogisarjaa, jota julkaistaan 2020.