Keväällä 2018 Helsingin Sanomien lukijoilta kysyttiin, kuinka niukkuudessa eläminen eli vähävaraisuus, köyhyys ja pitkäaikainen rahapula, on vaikuttanut heidän elämäänsä. Vastauksia tuli yli 4 000. Niukkuuskyselyn vastaukset järkyttivät jopa kokeneet köyhyystutkijat.
Ihmiset kertovat, miten he köyhyyden nujertamana ovat yrittäneet päättää päivänsä tai harkitsevat tekevänsä sen eläkkeelle jäädessään tai kun lapset ovat aikuisia. Monista vastauksista huokuu viha ja raivo päättäjiä, yhteiskuntaa, systeemiä ja koko elämää kohtaan.
Mitä jää jäljelle, kun jäljellä ei ole mitään?
Tutkijat Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta, Juho Saari Tampereen yliopistosta ja Anna-Maria Isola Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta ovat analysoineet kerättyjä vastauksia. Näin massiiviseen itsetuhon ja vihan määrään ei olla aikaisemmin törmätty. Itsemurha ei ole enää asia, johon ajaudutaan, vaan järkeilty, harkittu ratkaisu ongelmiin.
Samalla kun Suomi on maailman onnellisin maa, osa meistä on syvästi onnettomia
Onnettomuuden ainekset, jatkuva niukkuus, mielialan lasku ja tulevaisuuden uskon menettäminen välittyvät kipeästi kyselyn vastauksista. Huonoimmassa asemassa ovat yksinhuoltajat, myös muut pienituloiset, työttömät ja yksinäiset. Kun vaatimukset ovat menneet jo aikaa sitten yli sietokyvyn, nykyhetken lisäksi myös tulevaisuus voi näyttää toivottomalta ja itsetuhoiselta.
Yksinäisyys kytkeytyy niukkuuteen ja pienillä tuloilla sinnittelyyn
Kun ei ole rahaa, ei voi osallistua, kutsua tai mennä mukaan. Hävettää keksiä tekosyitä, miksi ei pääse mukaan, tai hävettää sanoa, ettei ole rahaa. Välttämättä ei ole siistejä vaatteita, joissa kehtaisi liikkua ihmisten ilmoilla, tai hampaat ja hiukset ovat hoitamatta.
Yksinäisyyttä on vaikeaa myöntää edes itselle.
Niukkuuskysely osoittaa, että monilla on epävirallisia velkoja ja vastuita, jotka eivät näy paperilla. On taloudellisia riippuvuussuhteita tai aikuisia lapsia, jotka käyttävät vanhempiensa rahat. Avioero voi kääntää hetkessä hyvinvoinnin hädäksi, samoin vaikkapa homeasunto tai pienituloisen ihmisen sairastuminen. Moni on tipahtanut työttömyyden ja työttömyyseläkkeen välimaastoon vuosikausiksi.
Apua on osattava ja myös jaksettava hakea, joskus taistelemiseen asti. Moni ei jaksa edes yrittää hakea tukia, joihin olisi oikeutettu. Huonoiten voivat ne, jotka eivät jaksa enää unelmoida.
Aina ei kyse ole vain rahasta
Joskus kyse on myös mielialasta ja toiveikkuudesta. Toivonsa menettäneiden, lamaantuneiden tai vihaisten lisäksi niukkuuskyselyn vastaajissa on myös köyhyyteen sopeutuneita.
Jotkut säilyttävät niukkuudesta huolimatta elämänlaatunsa hyvänä.
Moni niukkuuskyselyn vastaajista on löytänyt itsestään luovan, arkipäivän kekseliään ongelmanratkaisijan. Ollaan ylpeitä siitä, että osataan kierrättää ja hyödyntää tähderuokia tai muuta ylijäämää. Monen tunne-elämä, arvot ja asenteet ovat muuttuneet niukkuudessa elämisen myötä hyvään suuntaan. Omaa aikaa ja omien ihmissuhteiden valintoja arvostetaan paremmin. Ajattelemattomuus, ylimielisyys, pinnallisuus ja ahneus tunnistetaan selvemmin.
Järjestöt tarjoavat keinoja ihmisten elämänhallinnan parantamiseksi
Monissa järjestöissä korostetaan ihmisten omista lähtökohdista ja tarpeista lähtevää toimintaa. Esimerkiksi yhteisöruokailuihin, ryhmätoimintaan tai virkistystapahtumiin voi osallistua ilmaiseksi leimaantumatta kuitenkaan köyhäksi tai yksinäiseksi.
Luottamuksellista ja avointa vuorovaikutusta tarvitaan, jotta ihmiset uskaltavat kertoa omista, huonoistakin olosuhteistaan ja elämästään ilman häpeää tai pelkoa. Parhaimmillaan järjestöissä myös tukevat ihmisiä heidän tavoitteissaan ja arjessa pärjäämisessään – ei yksin, vaan osana yhteisöä.
Kirjoittaja: Teija Nuutinen, Ruokajonosta osallisuuteen -hankkeen projektipäällikkö
Anna-Stina Nykänen: Niukka elämä lyö maahan (HS 6.1.2019