Vanhempien liiallinen päihteidenkäyttö vaikuttaa haitallisesti lapsiin. Lasisen lapsuuden tiedetään jättävän syviäkin haavoja ja peiteltyjä tai avoimia traumoja kasvavan ihmisen sieluun ja psyykkeeseen. Mutta miten käy vanhempien, kun lapsi käyttää päihteitä?
Lapsen päihteidenkäytöllä on koko perheen elämään ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä vaikutuksia. Käyttö paljastuu ja ongelman suuruus selviää vanhemmalle yleensä vasta, kun käyttö on jatkunut pidemmän aikaa. Vanhemmat jäävät usein ilman tukea erityisesti silloin, kun lapsi ei ole hoidon piirissä.
Lapsen päihteidenkäytön jatkuessa vanhempien kriisi syvenee. Tilanne voi kehittyä vakavaksi, ja lapsi voi joutua väkivallan tai muun rikoksen uhriksi, tehdä itse väkivaltaa tai rikoksia, tai joutua hengenvaaraan käyttämänsä päihteen yliannostuksen vuoksi. Vanhempien isoimpia huolenaiheita ovat lapsen mahdollinen vammautuminen tai menehtyminen.
Vanhemmatkin vaarassa
Lapsi tai hänen päihteitä käyttävät kaverinsa saattavat kiristää vanhemmilta rahaa. Vanhemmat voivat joutua maksumiehiksi lapsensa huumevelkoihin. Heidän terveytensä ja turvallisuutensa saattaa olla uhattuna. Huumevelkojat perivät saataviaan epäinhimillisiä kiristystapoja käyttäen.
Päihdeitä käyttävän lapsen tai nuoren vanhemmat ovat erityisessä suhteessa lapseensa. Tämä suhde näyttää olevan tuen saamisen kannalta kaikkein unohdetuin läheissuhde. Lapsen päihdeongelman tuottama huoli aiheuttaa vanhemmille ahdistuneisuutta, masennusta, elämänhalun katoamista, sekä kaventaa elintilaa ja tekee arjesta turvatonta.
Tukea vertaisryhmästä
Vanhemmuuden kaari -vertaisryhmä on kehitetty tukemaan vanhempia, joiden murrosikäisillä tai aikuisilla lapsilla on päihteiden käyttöön liittyviä ongelmia. Ryhmässä vanhemmat keskittyvät oman hyvinvointinsa edistämiseen ja toipumiseen. Heitä tuetaan löytämään tasapainoa lapsen tukemisen ja auttamisen sekä oman jaksamisen välillä. Vanhemmuutta tarkastellaan elämänkulun tapahtumien, omien vanhemmilta tai muilta aikuisilta saatujen vanhemmuus- ja huolenpitokokemusten sekä muilta ihmisiltä saatujen sanallisten ja sanattomien palautteiden avulla. Tämä tapahtuu elämänkaariajattelun mukaisesti.
Vertaisryhmässä vanhemmilla on mahdollisuus kertoa omasta tilanteestaan ja kuulla toisten kokemuksia, joihin he voivat peilata omiaan. Näkyväksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemukset ovat erittäin parantavia.
Eräs vanhempi kertoi: Me aikuiset, lastemme vanhemmat, olemme hioutuneet yhteen. Meillä on sama kieli, ymmärrämme mitä toinen tarkoittaa. Niin kuin yksi ryhmän isistä sanoi: ”Aivan sama kuka meistä kertoo tarinan, se voisi olla meistä kenen tahansa tarina.”
Toipuminen on kokonaisvaltainen prosessi
Vaikka lapsen päihteidenkäyttö on usein kriisi, siihen kätkeytyy mahdollisuus pysähtyä tilanteen äärelle. Kriisit kasvattavat ihmistä myös henkisesti ja niissä opitaan uutta. Lukkiutuneet tunteet tai ihmissuhteet saattavat purkaantua. Totuuden kertominen helpottaa.
Vaikka lapsen päihteidenkäyttöä ei hyväksyikään, vanhemman oman elämän tasapainoon saaminen on tärkeää. Irrottautuminen lapsen elämästä on haasteellista. Ryhmässä vanhemmat rohkaisevat toisiaan: kysymyksessä on meidän elämä, ei muiden. Yhteisten kokemusten muodossa vanhemmat saattavat tulla lohdutetuiksi.
Eräs äiti kertoi: Olen iloinnut suuresti siitä, että tavallaan oma henkilökohtainen kipuni ja kärsimykseni on saanut tarkoituksen, kun olen voinut olla vertaisena muita rohkaisemassa.
Tarja Hiltunen, läheistyön kehittäjä, Sininauhaliitto
Kellarista kahvipöytään – kirja syntyi vertaisryhmässä
Vanhemmuuden kaari -ryhmässä vanhemmat kirjoittivat kokemuksistaan ohjatusti. Kirjoituksista on julkaistu kirja Kellarista kahvipöytään, jossa vanhemmat pohtivat lastensa päihteiden käytöstä aiheutuvia tunteita ja ajatuksia.
Kirjoittaminen vahvisti vanhempia ja herätti oman tilanteen pohtimisen ohella huomaamaan monia yhteiskunnallisia epäkohtia sekä ideoimaan, kuinka ihmisten osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta voisi vahvistaa. Myöntämällä tapahtuneet tilanteet ja työstämällä niihin liittyviä tunteita asiat voi työntää käsivarren mitan etäämmälle ja tarkastella niitä uudesta näkökulmasta.
Sanat luovat asioille, tunteille ja tilanteille kehyksiä, joiden turvin niitä voi alkaa käännellä ja päättää, mitä on tarpeen kantaa vielä mukanaan ja mistä taas voi jo luopua. Kirjoittaja keskustelee kirjoittaessaan itsensä kanssa ja painetun tekstin välityksellä lukijoidensa kanssa. Sen vuoksi kirjaprojektiin osallistuneet vanhemmat saattoivat voimautua kahdella tavalla – ensin vapauttaen tunnekuormaa itseltään ja samalla tarjoten olkapäätä vertaistukea etsivälle lukijalle.
Katri Kluukeri
Linkki julkaisuun tässä.
Juttu on aiemmin ilmestynyt Sininauhaliiton Toivo -lehdessä 2/2018.