Lasisesta lapsuudesta eheämpään elämään

"Halusin olla erilainen kuin vanhempani. Uuvuin täydellisyyden tavoitteluun."
JAA

Marican lapsuutta varjosti vanhempien runsas alkoholinkäyttö. Aikuisena hän on tietoisesti pyrkinyt toisenlaiseen elämään ja vanhemmuuteen. Se on vaatinut monenlaisten asioiden ja tunteiden läpikäymistä.

Kotiin pyrkivä humalainen isä riehuu ja hakkaa ulko-ovea. Oven takana on tytär pikkuveljensä kanssa odottamassa, että isä poistuisi ja he voisivat lähteä kouluun. Lopulta tytär pääsee viemään veljensä ala-asteelle ja jatkaa sen jälkeen omaan kouluunsa yläasteelle, poliisiauton saattamana.

Tytär on nyt 36-vuotias Marica. Isän alkoholismi teki perhe-elämästä levotonta jo ennen hänen kouluikäänsä. Kun Marica meni ensimmäiselle luokalle, myös äiti aloitti juomisen.

– He joivat kausittain niin, että parin kuukauden selvän jakson jälkeen tuli viikon parin putki. Meillä myös kävi paljon muita ihmisiä, jotka joivat, hän kertoo.

Humalassa isästä tuli usein aggressiivinen. Tuona aamuna äiti oli lähtenyt asioille, ja tytär oli jäänyt kotiin pikkuveljensä turvaksi. Sisaruksiin kuului myös Maricaa kolme vuotta vanhempi isoveli.

– Lapsena olin tosi vihainen siitä, että äiti joi. Isän juomisesta oli varmaan jo tullut normi, mutta kun äiti väsyi tilanteeseen ja alkoi juoda, tuntui siltä, että menetimme viimeisenkin turvan, Marica sanoo.

Rajat hyödyksi teini-iässä

Maricalla ei ole tarvetta salata lapsuuden kokemuksiaan, vaikka kaikesta ei aivan kuivin silmin pysty puhumaan. Hän kertoo asioista luonnollisesti omasta näkökulmastaan ja esiintyy siksi tässä jutussa vain etunimellään.

Menneisyyttään Marica on käsitellyt muun muassa Lasinen lapsuus -toiminnan Sirpaleinen mieli -hankkeen vertaistukiryhmässä muutama vuosi sitten. Hankkeen tavoitteena oli ehkäistä ja vähentää päihdeongelmien yli sukupolvien ulottuvia haittavaikutuksia.

Maricalla itsellään ei ole aikuisena ollut ongelmia päihteiden kanssa, mutta murrosiässä hänkin käytti runsaasti alkoholia. Sitä vanhemmat eivät katsoneet läpi sormien, ainakaan selvinä kausinaan.

– Alkoholinkäyttöni ei ollut hyväksyttyä. Minulla oli myös paljon tiukemmat kotiintuloajat kuin kavereillani. Rajoista kiinni pitäminen on varmasti ollut hyvä asia – jokin järki on ollut kaiken takana, hän sanoo.

Peruskoulun jälkeen Marica muutti pois kotoa ja aloitti lähihoitajan opinnot. Samoihin aikoihin hänen äitinsä raitistui.

– Nykyisin meillä on äidin kanssa erittäin hyvät välit. Olemme pystyneet käymään lapsuuden asioita läpi, mikä on ollut helpottavaa.

Vastuuta pikkuveljestä

Kun perheessä on päihderiippuvuutta, lapsesta saattaa tulla vastuunkantaja. Myös Marica huolehti paljon etenkin kolme vuotta nuoremmasta veljestään. Kun isoveli oli jo irtautunut kotoa, Marica ilmoitti toivovansa, että hänet ja pikkuveli huostaanotettaisiin.

– Isä suuttui siitä hurjasti eikä pikkuvelikään olisi halunnut lähteä, joten asia jäi siihen.

Ulkopuoliset eivät Marican mukaan puuttuneet perheen tilanteeseen, vaikka kotiolojen levottomuus oli laajalti tiedossa. Hän on aikuisena nähnyt itsestään neuvolassa kirjattuja tietoja, ja jo niissä mainitaan naapurin ilmoittaneen äänekkäästä riitelystä.

Tosin silloin, kun Marica oli kolmannella luokalla, perhe muutti vajaaksi vuodeksi Kristillisen alkoholisti- ja narkomaanityö ry:n ylläpitämään Kan-kotiin Keski-Suomeen. Marican mukaan ratkaisu oli pakon sanelema: jos meno olisi jatkunut ennallaan, lasten ei olisi annettu enää asua kotona.

– Muutto rauhoitti tilannetta aika paljon. Ainakaan siihen vaiheeseen ei liittynyt päihteiden käyttöä, tosin isäni oli osan ajasta vankilassa, hän kertoo.

Sittemmin perhe muutti takaisin kotipaikkakunnalleen, ja etenkin isä joi yhä entiseen tapaan. Kun Marica oli neljännellä luokalla, hän kertoi itkien koulun kuraattorille pelkäävänsä, että isä tappaa perheen kissan ja tämän poikaset. Niin tämä oli humalassa ollessaan uhannut tehdä.

Avautuminen johti siihen, että kissa ja poikaset tultiin pelastamaan uuteen kotiin.

– Näin jälkikäteen sitä voi kutsua hauskaksi tarinaksi, Marica toteaa ironisesti.

 Täydellistä vanhemmuutta

Aikuistuttuaan ja oman perheen saatuaan Marica on kohdannut monenlaisia tunteita, jotka nousevat lapsuuden kokemuksista. Hänellä on puolisonsa kanssa 11-, 9- ja 5-vuotiaat lapset. Etenkin ensimmäisen lapsen syntymään liittyi haasteita.

– Silloin joutui opettelemaan kokonaan uudenlaisen tavan elää ja olla. Lapsuudenkodissa äiti oli ollut se, joka hoiti kaikki asiat. Minulla oli puoliso tukena ja auttamassa, ja se tuntui vaikealta, Marica kertoo.

Marican perheen tuorein jäsen on havannankoira Eppu.

Hän kertoo halunneensa olla lapsilleen täysin erilainen vanhempi kuin omat vanhemmat olivat olleet ja melkein uupuneensa täydellisyyden tavoitteluun. Sittemmin vanhemmuuteen on tullut rentoutta ja itseluottamusta. Tosin Marica myöntää kokevansa ehkä tavallistakin suurempaa huolta siitä, etteivät omat lapset aikanaan ajaudu päihdeongelmiin.

– Se on hirveä pelko, koska olen nähnyt, kuinka helposti se maailma vie mukanaan. Nuoruusiän kavereistani monet ovat kuolleet ja osa on vankilassa. Usein ne ovat juuri niitä hienoimpia ja herkimpiä ihmisiä, joille käy huonoiten, hän miettii.

– Yritän ajatella, että vanhempana voi vain tehdä parhaansa: antaa mahdollisuuksia, harrastuksia ja tukea sekä olla läsnä.

Usko parempaan elämään

Marica kertoo perheellistymisen nostaneen pintaan myös katkeruutta siitä, kuinka huonoissa oloissa hän itse oli joutunut kasvamaan. Hän uskoo lapsuutensa vaikuttaneen esimerkiksi siihen, että hän ryhtyi teini-iässä parisuhteeseen, jossa oli päihteiden käyttöä ja väkivaltaa.

– Toki kaikki voivat vaikuttaa valintoihinsa, mutta helposti sitä valitsee sen mukaan, millaiseen elämään on tottunut. Joskus vieläkin mietin, mitä mahdollisuuksia elämässäni olisi ollut, jos lapsuuteni olisi ollut erilainen. Mutta katkeruutta en enää tunne.

Vanhan sanonnan mukaan se, mikä ei tapa, vahvistaa. Marican mielestä näin ei ole, koska vastoinkäymiset ja niiden käsittely vievät paljon energiaa. Hän myös vaihtaisi monta päivää pois elämästään, jos voisi.

– Tällaisia fraaseja on helppo sanoa ja jättää asiat käsittelemättä. Varmasti kaikki kokemani on antanut ymmärrystä, mutta sitä olisin voinut saada vähemmälläkin.

Viime vuosiaan Marica kuvaa suureksi kasvun ajaksi. Hän sai joitakin vuosia sitten ADHD-diagnoosin, ja laajoja tutkimuksia varten oli käytävä läpi lapsuudenkin asioita. Tieto aktiivisuuden ja tarkkavaisuuden häiriöstä ja siihen saatu tuki ovat tuoneet elämään uudenlaista jämäkkyyttä.

Kysymykseen siitä, mikä on auttanut selviytymään elämässä, Maricalla ei ole yhtä vastausta. Asioiden ja tunteiden käsittely varmasti, ehkä myös psyyken kestävyys ja hyvä tuurikin.

Eikä voi unohtaa myöskään toivoa. – Olen aina uskonut siihen, että on jotain parempaa, hän sanoo.

Mitä ylisukupolvisuus tarkoittaa?

Päihteiden käyttöön liittyvä ylisukupolvisuus ei tarkoita sitä, että esimerkiksi alkoholismi yksioikoisesti periytyisi sukupolvelta toiselle. Kyse on lapsuuden kokemusten aiheuttamista haitallisista ajatus- ja toimintamalleista sekä tunne-elämän vaikeuksista, joiden kanssa moni vanhempien päihderiippuvuudesta kärsinyt kamppailee aikuisena. Vaikeudet voivat ilmetä monella tapaa.

– Arkea voivat haastaa esimerkiksi mielenterveyden ongelmat, kuten masennus, ahdistus, paniikkioireet tai syömishäiriöt. Osa sairastuu itse johonkin addiktioon, mutta se ei aina liity päihteisiin vaan esimerkiksi liialliseen työtekoon tai pakonomaiseen liikkumiseen, kertoo Lasinen lapsuus -toiminnan kehittämis-koordinaattori Laura Barck A-klinikkasäätiöstä.

Millaista kuviota toistat?

Myös lapsena opitut toimintatavat vaihtelevat. Yksi on ehkä ottanut vastuunkantajan roolin, toinen taas ”rähissyt” huonoa oloaan ulos. Kolmas on ollut mahdollisimman huomaamaton, jotta ei provosoisi ketään.

Lohdullista on, että haitallisista toimintamalleista voi päästä eroon. Siinä auttaa puhuminen ammattilaiselle, ystävälle tai muulle luotettavalle ihmiselle.

– Kun alkaa tiedostaa, millaisen näyttämön itselleen rakentaa yhä uudelleen, saa avaimet toisenlaisen toimintatavan löytymiseen, Barck kannustaa.

Hänen mukaansa olennaista on pohtia sitä, miten päihde on vaikuttanut omaan kasvuympäristöön. Onko arjessa ollut suojaavia tekijöitä, esimerkiksi yksikin luotettava aikuinen? Sillä on tutkimustenkin mukaan suuri vaikutus selviytymiseen. Tai ovatko sisarukset saaneet tukea toisiltaan?

– Ryhmissämme pyrimme nostamaan esiin myös vahvuuksia ja myönteisiä asioita. Kaikissa perheissä on varmasti ollut hyviäkin aikoja ja tehty mukavia asioita, Barck huomauttaa.

On myös hyvä huomata, että kenenkään elämänkulku ei ole täysin ongelmatonta. Siihen vaikuttavat monet asiat, eivät vain lapsuuden ikävät kokemukset.

– Elämään ja elämänlaatuun voi vaikuttaa. On vahvuutta tunnistaa itsessään asioita, joita haluaa muuttaa, ja ottaa vastaan apua. Se on väylä onnellisempaan elämään.

Lisätietoa vertaistukiryhmistä, keskustelufoorumista ja ammattiavun hakemisesta saa osoitteessa lasinenlapsuus.fi -> Tueksesi

Teksti ja kuvat: Helinä Kujala, juttu ilmestynyt Toivo 3/2018 -lehdessä