Kansalaisjärjestöihin liitetään vahvasti ajatus toiminnan itsenäisyydestä ja omaehtoisuudesta. Mutta ohjaako järjestötoimintaa todellisuudessa aate vai raha? 200 järjestölle tehdyn kyselyn mukaan talouden realiteetit ovat pikkuhiljaa korvaamassa toiminnan inhimilliset arvot. Asiasta kirjoittavat blogissaan Sininauhaliiton tutkija Sari Jurvansuu ja A-kiltojen liiton järjestökoordinaattori Noora Nieminen.
”Tilaaja haluaa, että teemme asioita tietyllä tavalla, vaikka meillä on omat käsityksemme mikä olisi meidän kohderyhmämme kannalta paras tapa toimia. Oleellisissa asioissa tilaaja ei kuuntele meitä.”
”Joskus tulee pohdittua, että mistä rahoittaja on hankkinut sen ymmärryksen, jonka perusteella he avustuksia jakavat.”
Tällaisia kommentteja on kyselyssä, joka on tehty 200 päihde- ja mielenterveysyhdistyksen johtoasemissa oleville henkilöille.
Jopa 45 prosenttia kaikista vastaajista koki rahoitusten ja rahoitusmahdollisuuksien ohjaavan yhdistyksensä toimintaa erittäin paljon, 42 prosenttia jossain määrin.
Osaamisen syventäminen katoaa, jos toiminta vaihtuu vuosittain
Vastaajat arvostelevat myös raskasta sopimus-, haku- ja raportointibyrokratiaa. Pienet, kuntoutujien itsensä hallinnoimmat yhdistykset jäävät alikynteen, jos niillä ei ole osaamista tai jaksamista suunnitteluun, arviointiin ja raportointiin.
Johtotehtävissä olevat ihmettelevät myös sitä, miksi avustuskohdennukset muuttuvat niin usein.
”Toiminnan tulee muuttua vuosittain avustuskohteiden kohdennusten mukaan, milloin maahanmuuttajille, milloin mielenterveyskuntoutujille, milloin ikääntyneille, milloin nuorille, milloin lapsiperheille. Kuka osaa tehdä parhaimmat hakemukset saa rahaa, vaikka toimintaa ei juuri kohderyhmille ole tai on vain projektissa muutama kymmenen henkilöä.”