Ohita valikko
Risto Iso-Lotila ja Timo Virolainen Skatan tilalla.

Luontopolulta Alepan kassalle

"Sosiaalisesti estyneet ihmiset kokivat Skatalla sellaista yhteisöllisyyttä ja voimaantumista, että kykenivät muutaman kuukauden jälkeen syömään yhdessä muiden kanssa pöydän ääressä, kun Skatalle tullessaan he söivät yksin ulkona tai eteisessä.”
JAA

Parisenkymmentä ihmistä joko työllistyi tai sai hyvää kokemusta työelämän pelisäännöistä Sininauhaliiton Luontopolku työhön-hankkeessa. Tapasimme Timo Virolaisen, joka sai vakituisen työpaikan jaRisto Iso-Lotilan, joka siirtyi hankkeen kautta osittaiselle eläkkeelle. Kumpikin on käynyt Skatalla vielä hankkeen jälkeenkin, sillä maatilasta ja sen väestä muodostui tärkeä paikka omassa elämässä.

 

Risto Iso-Lotila ja Timo Virolainen Skatan tilalla

Risto Iso-Lotila, 61 (vas.)

– Olen entinen juristi. Mulla on omia vanhoja asiakkaita, joiden kautta saan vähän työhommia. Vakituista työtä ei oikein tunnu löytyvän, varsinkin kun olen jo yli 60-vuotias.

Timo Virolainen, 49

– Motivoiduin Skatan tilalla ollessani lähtemään takaisin työelämään. Työllistyin kassamyyjäksi S-ryhmään, vakituiseen työsuhteeseen. Ikärasismikaan ei tässä hommassa jyllännyt, kun tällainen viisikymppinen ukko pärjäsi nuorille.

Luontopolku työhön -hankkeen kautta elämässään eteenpäin pääsi parisenkymmentä ihmistä. Vain osa heistä työllistyi. Luku ei tunnu isolta, mutta onko se sitä sittenkin? Kysyimme asiaa Sininauhaliiton työllistämisen asiantuntijalta Anne Hyyryseltä.

”Valtaosa näistä ihmisistä oli ollut työttömänä yli 12 kuukautta, tai he tulivat kokonaan työelämän ulkopuolelta. Vaikka kaikki eivät työllistyneet, saivat he hyvää kokemusta tämän päivän työelämän pelisäännöistä ja saattoivat edetä omalla polullaan. Esimerkiksi kaksi heistä on nyt kaupungin työllistämisyksikössä kuntouttavassa työtoiminnassa. Tämä ei tietenkään kerro mitään sellaiselle, joka ei tunne asumisyksikköjen asukkaiden kuntoa. Mutta heille ja meille se on ollut voitto! Hankkeessa koettiin käsittämätöntä voimaantumista. Sosiaalisesti estyneet ihmiset kokivat Skatalla sellaista yhteisöllisyyttä ja voimaantumista, että kykenivät muutaman kuukauden jälkeen syömään yhdessä muiden kanssa pöydän ääressä, kun Skatalle tullessaan he söivät yksin ulkona tai eteisessä.”

Juttu on ilmestynyt Sininauhaliiton Toivo-lehden numerossa 1/2020.