Päihdeongelma on mielenterveysongelma

Suomessa kaikkein heikoimmin lakisääteisiä palveluja saavat päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivät. Sen osoittavat lukuisat tutkimukset.
JAA

Juuri nyt tähän suureen inhimilliseen epäkohtaan olisi mahdollisuus saada muutos, sillä sote-uudistuksen lisäksi ollaan uudistamassa päihdehuoltolakia ja mielenterveyslakia.

Moni päihdehuollon asiantuntija pitää palopuheita päihdehuoltolain ja mielenterveyslain erillään säilyttämisen puolesta. Heidän mukaansa vain erillinen päihdehuoltolaki kykenee turvaamaan tarpeeksi laadukkaat päihteiden käyttäjien palvelut ja erityisen päihdepalveluiden osaamisen.

Miten saisimme Villen psykiatriseen hoitoon? Hän oireilee pahasti täällä emmekä me pysty auttamaan. Pelkäämme, että hän tekee itselleen tai ympäristölleen jotain pahaa. Harmittaa, kun psykiatrinen puoli palauttaa hänet heti takaisin tänne, vaikka hän tarvitsee nyt nimenomaan sitä hoitoa.

Liian usein olen kuullut asumisyksiköiden sairaanhoitajilta tätä pohdintaa. Tilanne on tyypillinen esimerkki todellisuudesta, joka on eristänyt ja syrjäyttänyt päihdehuollon asiakkaan kaikkein heikoimpaan asemaan. Miksi siis puolustaa entisen kaltaista järjestelmää? Ajatus päihdehuollon erityispalveluiden turvaamisesta on toki hieno, mutta käytännössä sitä ei ole useinkaan noudatettu. Laki ei ole turvannut asiakkaille palveluja.

Aikoinaan päihteiden käyttöä pidettiin paheksuttavana käyttäytymisenä, joka ei kosketa ihmisen persoonaa samalla tavalla kuin mielenterveysongelma. Päihdeongelma on kuitenkin mielenterveysongelma. Kun ihminen käyttää päihteitä pakonomaisesti ─ omaa terveyttään vahingoittaen, huollettavansa unohtaen ja elantonsa menettäen ─ kyseessä on mielenterveysongelma. Myös diagnostisesti päihdeongelma on mielenterveysongelmien kanssa samassa ryhmässä.

Päihdehuollon erityisosaajilla on usein sosiaalialan koulutus. He tuntuvat nyt pelkäävän, että heidän osaamisensa hukkuu mielenterveystyötä hallitsevan terveydenhuollon jyrän alle. Siksi he puolustavat päihdehuoltolain säilyttämistä. Sama pelko sosiaalialan näkökulman katoamisesta on tullut esiin myös laajemmin sote-uudistuksen keskusteluissa. On todella harmillista, jos eri ammattikuntien valtataistelu haittaa ihmisille elintärkeiden palveluiden kokonaisvaltaista rakentamista.

Lakiuudistusta on vietävä eteenpäin palveluita tarvitsevan ihmisen näkökulmasta. Ihmiset, joilla on psyykkisiä häiriöitä tai sairauksia yhtäaikaisesti päihdeongelman kanssa, jäävät nykyisessä mallissa ilman asianmukaista hoitoa. Heitä pallotellaan eri palveluiden välillä. Kukaan ei ota kokonaisvastuuta ihmisestä. Edelleen näyttää käyvän niinkin, että ihminen jätetään kokonaan mielenterveyshoidon ulkopuolelle, jos hän on narkomaani.

Lainsäädännön pitäisi tavoitella hyvää perustaa apua tarvitsevan ihmisen kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen ja hoitoon. Erityisen tärkeää se olisi kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kohdalla. Heillä ei ole voimavaroja etsiä apua yhä uudestaan, eri paikoista. He eivät kykene ajamaan omaa asiaansa.

Saksassa mielenterveys- ja päihdeongelmia koskeva lainsäädäntö on osa vammaislakia. Lainsäädäntö on erityistä tukea tarvitsevien ryhmien kohdalla selkeästi yhdessä paketissa. Tämä on turvannut kaikille yhtäläiset oikeudet palvelujärjestelmässä. Suomessa vammaisten oikeusturva on selvästi paremmalla tasolla kuin päihdeongelmista kärsivien. Lakien erillisyys on osaltaan ajanut eri ryhmät omiksi saarekkeikseen.

Suomessa on paikoitellen käytännön työssä jo nähty päihde- ja mielenterveyshoidon yhdistämisen hedelmällisyys. Mielenterveystoimistoissa työskentelee päihdetyöntekijöitä. Hoito- ja kuntoutusjärjestelmässä on päihdepsykiatriaan erikoistuneita yksiköitä. Olisi outoa ja perusteetonta, jos lainsäädäntö asettuisi nyt uudistustilanteessa taantumukselliseksi.

Mielenterveys- ja päihdepalveluissa tarvitaan sekä sairaanhoitoa että sosiaalihuoltoa. Sosiaalihuoltoa ovat esimerkiksi tukiasumispalvelut, yhteisölliset ja osallistavat palvelut sekä itsenäisyyden tukeminen, sairaanhoitoa puolestaan somaattinen hoito, psykiatrinen hoito ja päihdevieroitukseen kohdistuva hoito.

 

Aarne Kiviniemi, johtaja, Sininauhaliitto ja Sininauhasäätiö

Kati-Pupita Mattila, TT, LL, asiantuntija, Sininauhaliitto