Eduskunnassa on käsittelyssä palkkatuettua työtä koskeva lakiuudistus. Uudistus uhkaa vakavasti järjestöjen mahdollisuuksia nykyisenkaltaiseen palkkatuen käyttöön. Toteutuessaan uudistus johtaa lukuisten ihmisten jäämiseen työvoiman ulkopuolelle sekä syrjäytymiseen. Lisäksi se heikentää merkittävästi järjestöjen mahdollisuuksia auttaa vaikeaan tilanteeseen päätyneitä ihmisiä, kuten ruoka-avun tarvitsijoita.
Sininauhaliitto sekä jäsenjärjestömme Manna-Apu ja Vihreä Keidas kutsuvat kansaedustajia ja median edustajia tutustumaan järjestöjen palkkatuettuun työhön. Paikan päällä vierailijoilla on mahdollisuus keskustella palkkatukityötä tekevien ja sitä koordinoivien ihmisten kanssa.
Omin silmin nähdyn toiminnan ja asianomaisilta kuullun tiedon pohjalta vierailijat voivat syventää ymmärrystään siitä, miten käsiteltävä lakiuudistus konkreettisesti näkyisi ihmisten elämässä. Näin he saavat kuvan siitä, millainen merkitys palkkatuetulla työllä on sitä tekeville ihmisille sekä järjestöjen tekemälle auttamistyölle.
Järjestämme lokakuun aikana kaksi vierailua, joista toinen suuntautuu Espoossa ruoka-apua toteuttavaan Manna-Apuun ja toinen laajasti vaikeassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä Helsingissä auttavaan Vihreään Keitaaseen.
Vierailusta kiinnostuneet kansanedustajat sekä median edustajat voivat olla yhteydessä toiminnanjohtajaamme Pekka Lundiin, puh. 0505223906, pekka.lund@sininauha.fi
Voit lukea lisää palkkatukiuudistuksen vaikutuksista täältä.
Toivotamme vierailijat lämpimästi tervetulleiksi!
Sininauhaliitto ry
Manna-apu ry
Vihreä Keidas ry