Lisää työttömiä ihmisiä
Mikäli hallituksen esitys toteutuisi, se heikentäisi järjestöjen mahdollisuuksia työllistää heikossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä ja samalla syrjäyttäisi monet työelämän ulkopuolelle.
Lisää nälkäisiä ihmisiä
Uudistuksen katastrofaaliset vaikutukset heijastuisivat monella tavalla niin järjestöjen tukityöllistettyihin kuin toimintaan osallistuviin henkilöihin, sillä muun muassa järjestöjen ruoka-aputyö ei ole mahdollista ilman palkkatuella työllistettyjä ihmisiä.
Lisää näköalattomia ihmisiä
Järjestöt joutuisivat supistamaan toimintojaan tai lopettamaan toimintansa kokonaan, jolloin kunkin järjestön asiakkaiden palvelut siltä alueelta vähenisivät. Työkokeilupaikkoja olisi jatkossa tarjolla entistä vähemmän. Entisestäänkin kuoppaiset ja mutkikkaat elämänpolut muuttuisivat vielä liukkaammiksi ja mutaisemmiksi.
Lue Sininauhaliiton avoin kirje ministereille täältä.
Sininauhaliitto, sen jäsen- ja sisarjärjestöt ovat useaan kertaan esittäneet vakavan huolensa lausunnolla olleesta hallituksen palkkatukiuudistusesityksestä.
Palkkatukiuudistuksen esitystä koskevat lausuntomme ja kommenttimme
- Työ tuo ryhtiä päivään – palkkatuki mahdollisti huoltomiehen työn. “Tukityöllistäminen on hyvä juttu, että vajaakuntoisenakin saa mahdollisuuden työhön.” 20.07.2022.
- Palkkatuen leikkaus kasvattaa syrjäytettyjen määrää. Palkkatuen uudistusehdotus aiheuttaa hämmennystä järjestöissä. 12.06.2022.
- Palkkatukiuudistus heikentää työmahdollisuuksia. Ilman palkkatukea moni ei saa ensimmäistäkään työpaikkaa. 12.06.2022.
- Lausunnolla olevan palkkatukiuudistuksen taloudellisen toiminnan määrittelyä on tarkennettava. Sininauhaliiton, Kuntoutussäätiön ja Silta-Valmennusyhdistyksen yhteinen kannanotto 25.05.2022.
- Sininauhaliiton lausunto. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi sekä sosiaalisista yrityksistä annetun lain kumoamisesta 22.05.2022
- Palkkatuki uudistuu – Sininauhaliiton ja SOSTEn keskustelutilaisuus työllistämisen toimijoille20.04.2022.
Lisää palkkatukiuudistusesityksestä
- Lainsäädännön arviointineuvosto: Palkkatuen taloudelliset vaikutukset arvioitu perusteellisesti. 16.8.2022.
- Työttömien keskusjärjestö: Palkkatukiuudistus eduskunnan käsittelyyn syksyllä 2022. 1.6.2022.
- Kuntoutussäätiö: Valmisteltu palkkatukiuudistus yhdenmukaistaa palkkatuen käyttöä, mutta taloudellisen toiminnan määrittely aiheuttaa vaikeuksia järjestöille ja säätiöille. 23.5.2022.
- Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry: Lausunto TEM: Palkkatukiuudistus. 27.5.2022.
- SOSTE: Lausunto. 25.5.2022.
- Työ- ja elinkeinoministeriö: Palkkatukea uudistetaan – esitysluonnos lausuntokierrokselle. 1.4.2022.