Nainen ja lapsi rannalla selin kameraan.

Perheessä omaksutut roolit periytyvät 

Lapsen turvallista kehitystä haittaava ongelma voi olla päihdeongelma, työnarkomania tai ankara uskonnollisuus.
JAA

Jokaisessa parisuhteessa puolisot toistavat omilta vanhemmiltaan oppimiaan vuorovaikutustapoja. Kotoa omaksutut mallit voivat olla syvällä ja vaikeasti tiedostettavia. Ne siirtyvät omaan parisuhteeseen ja vaikuttavat siinä omaksuttaviin rooleihin sekä käyttäytymiseen. Tilanne voi olla erityisen ongelmallinen, jos lapsuudenperheessä on esiintynyt päihderiippuvuutta.

Kehittäjä Irene Komu Sininauhaliitosta sanoo, että kaikissa perheissä ja parisuhteissa on jotakin ”ylisukupolvista” josta meidän olisi hyvä tulla tietoiseksi. Lapsi oppii käyttäytymismalleja, jotka palvelevat sopeutumiskeinoina. Parisuhteissa tämä sopeutumiskäyttäytyminen on usein haitallista, koska sen alle usein hautautuvat aidot tarpeemme ja toiveemme.

– Näiden opittujen käyttäytymismallien tarkastelu on tärkeätä voidaksemme ymmärtää, mitä parisuhteissamme tapahtuu. Ohjaamissani päihde-erityisissä eroseminaarissa mietimme, miten meidät on hyväksytty ja huomattu lapsuudenkodissa. Minkälaisen roolin olemme rakentaneet itsellemme ja miten sovellamme sitä aikuiselämän lähisuhteissa.

Käsittelemätön trauma siirtyy eteenpäin

Jos lapsella ei ole ollut turvallista kasvuympäristöä eikä aikuisena ole tarjoutunut mahdollisuutta käsitellä merkittäviä varhaisia menetyksiä, traumat siirtyvät tiedostamatta eteenpäin muihin ihmissuhteisiin ja seuraavalle sukupolvelle.

– Lapsen turvallista kehitystä haittaava ongelma voi olla vaikkapa päihdeongelma, työnarkomania tai ankara uskonnollisuus. Siis joku sellainen ilmiö, joka kaappaa vanhemman huomion siten, ettei hän pysty olemaan tasapainoisesti vanhempi.

– Perheissä, missä joku kärsii päihdeongelmista, tämä voi tarkoittaa sitä, että lapsi joutuu ottamaan liikaa vastuuta ja kannattelemaan vanhempaa. Lapsi joutuu elämään arvaamattoman äidin tai isän ehdoilla.

Komun mukaan taakkasiirtymä voi ilmetä myös niin, että seuraavassa sukupolvessa voi lähteä rakentumaan toisenlainen haitallinen ilmiö kuin se, mistä alkuperäinen taakka on muodostunut.

Hoivaaja uupuu

Irene Komun mukaan päihdeperheessä kasvanut saattaa aikuisena omassa parisuhteessaan omaksua hoivaavan, ylivastuullisen roolin, jonkun toisen selviytymiskeino voi taas olla alisuoriutujan hälläväliä-tyyli.

-Se, joka on omaksunut hoivaajan roolin, uskoo, että hän on hyväksytty ja olemassa vain silloin kun pitää toisesta ihmisestä huolta. Ennen pitkää rakkautta esimerkiksi uhrautumalla tai suorittamalla ostava uupuu.

Komu painottaa, että on tärkeätä tulla tietoiseksi niistä prosesseista, joiden kautta on tullut omaksuneeksi erilaisia haitallisia käyttäytymismalleja.

-Ryhmäläinen saattaa tuskastuneena pohtia, että vaikka tiedän kärsineeni lapsuudessani vanhempani päihdeongelmasta, niin miksi kuitenkin rakennan saman näyttämön omassa parisuhteessani.

Eroseminaareissa koetetaan päästä jyvälle näistä mekanismista ja opetella toimimaan toisin. Onko minulla lupa pitää huolta itsestäni? Voisinko tulevaisuudessa uskaltaa olla aidosti omana itsenäni tarpeineni ja toiveineni?

Vertaisapu tärkeää

Puolisonsa päihdeongelmasta kärsineet ihmiset etsivät usein terveyhdenhuollosta apua uupuessaan ja masentuessaan.

-On yllättävän yleistä, että ahdistuneelle ja unettomalle ihmiselle tarjotaan vain oireiden lievitystä kysymättä lainkaan lähisuhteista ja niiden mahdollisista ongelmista, Irene Komu sanoo.

Ryhmäläiset kertovat, että voivat parhaiten keskustella läheisen päihdeongelmista muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Moni haluaa suojella itseään ymmärtämättömiltä ohjeilta, sillä usein päihderiippuvaisen läheistä neuvotaan vain ”jättämään se juoppo” tajuamatta, ettei kukaan irtaudu pitkästä parisuhteesta noin vain.

-Toinen henkilö, jolla on samanlainen kokemus, tajuaa kuinka pitkä prosessi päihderiippuvuuden syntyminen on ja mitä kaikkea siinä tapahtuu. Myötätunto sekä peili ovat aivan erilaisia, kun palautteen saa ihmiseltä, joka on itse kokenut saman.

Teksti: Taru Berndtson, ilmestynyt Sininauhaliiton Toivo-lehdessä 3/2018

”Päihdeongelma on monistunut meidän suvussa, erityisesti isän puolella. Ukkini joi paljon ja oli väkivaltainen, ja luulen, että isäni paniikkihäiriö ja ihmispelko johtuikin osittain juuri ukin juomisesta ja riehumisesta. Isäni ei koskaan millään tavalla käsitellyt näitä asioita eikä puhunut niistä muulloin kuin ollessaan humalassa.

Parikymppisenä rakastuin Ariin. Hän oli komein, hauskin ja kiltein kaikista tapaamistani miehistä. Olin helpottunut, kun Ari ei juonut viinaa. Parin kuukauden kuivan kauden jälkeen selvisi, että hän oli koukussa ihan muihin aineisiin. Rakastin häntä ja yritin puhua hänelle järkeä. Yritin auttaa häntä kaikin mahdollisin tavoin parin vuoden ajan.

Lopulta tajusin, että minä en voi saada häntä lopettamaan. Aloin voida huonosti hänen rinnallaan, hyviä hetkiä oli aina vaan vähemmän. Oli todella vaikeaa irrottautua ihmisestä, jota rakasti. Tajusin, että minun oli pakko pelastaa itseni. Vuoden päästä löysin elämänkumppanin, jonka kanssa perustimme perheen. Ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen Ari onnitteli ja halusi tavata. Kieltäydyin tapaamisesta, mutta juttelimme kuitenkin pitkään ja puhelu oli sovinnollinen. Se jäi viimeiseksi keskusteluksi. Puolen vuoden päästä hän kuoli huumeiden yliannostukseen.

Sukupolvien ketju täytyy jotenkin katkaista. Haluan voida hyvin ja suojella omia lapsiani niin, että heillä olisi hyvä ja turvallinen lapsuus. Minua ovat auttaneet hyvät samasta tilanteesta selvinneet ystävät ja psykoterapia.”

Kirjoittanut nimimerkki Johanna