Daniel Karjalainen joutui lapsena hakemaan itse apua lastensuojelusta. Hän on kiitollinen ammattilaisiltaan saamasta avusta ja toivoo Suomeen avoimempaa päihde- ja mielenterveysongelmista puhumisen kulttuuria.
Järjen ne vei, tunteet ne vei,
jos kumpaakaan näkyy,
mä sanon niille hei hei.
Pliis, kerro niille terveisii,
ei oo näkyny aikoihi.
Musiikkivideolla mies istuu hämärässä olohuoneessa ja ottaa huikkaa.
Sohvalla juopottelevan miehen lisäksi huoneessa liikuskelee myös vauvaksi puettu hahmo. Kuvaan ilmestyy rap-artisti, joka näyttää tulleen kylään lapsuudenkotiinsa. Video on Daniel Karjalaisen, rap-artisti Danin tänä syksynä ilmestynyt Järjen ne vei.
– Valitettavasti laulu perustuu menneisyyteeni. Perheeni hajosi alkoholismin takia kun olin kolmevuotias. Isäpuoleni astuttua kuvioihin elämään tuli myös väkivalta. Luonamme kävi usein poliisit ja ambulanssi. Hain itse apua lastensuojelusta kymmenvuotiaana.
Se on tuttu ja turvallinen ystävämme,
pöydässä istuu ja syö sydäntämme
Flindasta juo kirkasta myrkkyy,
taas isäpuoli antaa äidille verilöylyy
Lastensuojelun tukemana Karjalainen muutti Lappeenrantaan biologisen isänsä luokse.
– Olen kiitollinen lastensuojelulle siitä, että he auttoivat minua. Elämäni muuttui paremmaksi, mutta kokemukset jäivät kummittelemaan.
Yhdeksänvuotiaana hän kokeili ensimmäisen kerran päihteitä.
– Ala-asteella olin koulukiusaaja joka esitti kovanaamaa. Yhdessä vaiheessa olin myös itse koulukiusattu. Asuin Sammonlahden lähiössä, varastelin kaupoista ja dokailin viikonloppuisin.
Yläasteella Karjalaisen sekoiluun tuli stoppi mäkihyppyharastuksen myötä, mutta kun hän muutti omilleen Lahteen opiskelemaan, kärsi sekä koulu että urheilu.
– Pelasin useamman tonnin pakkomielteisesti uhkapeleihin ja sekoilin taas päihteillä sekä mäkihyppyaikoina sairastuin myös jonkinasteiseen anoreksiaan.
Pohja tuli kuitenkin vastaan ja Karjalainen lopetti pakkomielteisesti elämisen. Myös päihteiden käytön hän lopetti kokonaan, ja päätös on pysynyt.
Aikuinen lapsi, ei ne nää
hyvin menee jos teeskennellää
Ne näkee pinnan muttei faktoi
Ulkoo terve, sisält kärsivä fakboi
– Ymmärrän, että päihteettömyys ei ole itsestäänselvyys. Valitettavan paljon olen nähnyt kun ihmisiä kuolee huumeisiin, myös läheisiä ystäviäni.
Päihteettömyydestä huolimatta kaikki ei ollut hyvin. Apuun tuli psykiatria. Karjalainen päätyi osastohoitoon.
– Toivoin laitoslääkäriltä, että minut voitaisiin adoptoida johonkin täysin uuteen perheeseen jossa minun olisi hyvä olla. Nyt se tuntuu tosi surulliselta. Olen kokenut elämässäni liikaa heitteille jättöä, mutta en halua syyttää ketään. En edes vanhempiani, koska ymmärrän tänä päivänä heidän taustat.
Hoitojakson jälkeen Karjalainen muutti takaisin kotipaikkakunnalleen Lappeenrantaan, mutta ei ollut työkykyinen. Hän hakeutui takaisin hoitoon.
– Ollessani suljetulla pääsin kerran ulos kävelemään Saimaan rantaa pitkin. Olin täysin keinoton ja lohduton. Aloin pohtimaan, että onkohan Jumalaa oikeasti olemassa ja jos on, niin voisikohan se auttaa minua. Huusin hangessa ja itkin Jumalalle, jota samaan aikaan vihasin ja olin katkera. Siinä hetkessä minulle tapahtui jotain, mitä en voi järjellä kenellekään selittää.
Aimmin hän oli pitänyt uskovaisia hulluina ja pelottavina ihmisinä.
– Jälkeenpäin ymmärsin, että hehän ovat ihan hyviä tyyppejä, jotka pyrkivät elämään hyvien arvojen mukaan. Laitoksesta päästyäni sain elämäni ensimmäisen terapiasuhteen, jonka kanssa työskenneltiin vuosi, ja sen jälkeen sain Kelan tukemaa psykoterapiaa. Terapioista on ollut minulle todella iso apu samoin kuin vertaistuesta.
Ehkä ei oo olemaskaa tyhmii oppijoit,
jospa onkin paskoi opettajii joita kopioit
Tää sydän on kokenu monenmoista
kipua jota douppikaa ei poista
Nykyään Karjalainen asuu Helsingissä, missä hän on opiskellut uuden ammatin ja saanut vakituisen työpaikan.
– Tarvitaan paljon kärsivällisyyttä, kun on kyse tällaisista isoista ylisukupolvivista vyyhdeistä. Uskon että tiedostaminen, rohkeus, kärsivällisyys, avoimuus ja rehellisyys ovat avainasemassa sukupolvien päihde- ja mielenterveyssairauksien katkaisemiseen.
Ammattilaisten antaman avun, läheisten ja oman uskoontulon lisäksi Karjalaisen elämän selviytymiskeinoihin kuuluu musiikki.
– Unelmoin että saan tehdä lisää musiikkia ja jatkaa keikkailua. Ilman musaa tuskin olisin selvinnyt kaikesta kokemastani. Erityisesti toivon että voisin rohkaista ihmisiä avoimuuteen, koska haluan että yhdessä luomme Suomeen uutta, avoimempaa kulttuuria.
Suomessa on paljon puhumatonta häpeää, Karjalainen sanoo.
– Välillä kaduilla liikkuessa ihmettelen ihmisten poissaolevaa olemusta ja luoksepääsemättömyyttä. Ikäänkuin kaikki häpeäisivät jotain, mutta mitä? Varmasti sodat ovat vaikuttaneet paljon meidän tämänhetkiseen ihmisenä olemiseen. On paljon rikkinäisyyttä ja salaisuuksia joita ei tuoda valoon.
– Haluaisin sanoa varsinkin nuorille, että jos teillä on paha olla, hakekaa rohkeasti apua. Se ei ole heikkouden merkki vaan päinvastoin urheuden teko. Valitkaa elämäänne ihmisiä jotka rohkaisee teitä hyviin tekoihin ja jotka hyväksyy teidät omana itsenänne.