Köyhän elämä voi Suomessa olla vuosikymmenen lyhyempi kuin rikkaan elämä. Heikosti koulutetun vanhemman lapsi menehtyy vakavaan sairauteen todennäköisemmin kuin hyvin koulutetun. Jos ei voi käyttää digilaitteita, ei voi tietää, mistä apua pystyy edes hakemaan. Liian usein köyhyys, yksinäisyys, masennus ja päihteet seuraavat toisiaan ilkeänä vyyhtenä.
Terveys- ja hyvinvointieroissa on käytännössä kyse tällaisista asioista. Nykyisen ja edellisten soteuudistusten keskeisimpiä tavoitteita on kaventaa terveys- ja hyvinvointieroja. Hallitukset vaihtuvat. Terveys- ja hyvinvointierot kasvavat. Jatkuvasti. Vuodesta toiseen.
Tilanne alkaa olla sietämätön.
Aluevaalien alla lähes ainoa esiin nostettava asia valtavan isossa uudistuksessa tuntuu olevan hoitoon pääsy. Nopeasti, oikea-aikaisesti ja lähelle.
Kun elämisen ehtoja säätelee vuosia kestävä sairaus, köyhyys, monenlainen osattomuus, työttömyys, syrjään jääminen, riippuvuusongelmat tai nämä kaikki isona kimppuna, hoitoon pitää tietenkin päästä. Terveys- ja hyvinvointieroja ei hoitoonpääsyajoilla kuitenkaan selätetä.
Ongelmia ei kohdata samalta viivalta
Kohtaamiset eri sotepalveluissa ovat pistemäisiä. Kun ihmisen ongelmat ovat pitkäkestoisia, on omista resursseista kiinni, miten arjessa ja palvelujen ulkopuolella selviytyy. Mitä suurempi ihmisen oma vastuu on ongelmien ehkäisemisestä, niistä kuntoutumisesta tai niiden kanssa elämisestä, sitä suurempi merkitys on sillä, minkälaisessa elämäntilanteessa ja millaisin resurssein hän joutuu ongelmat kohtaamaan.
Oletusarvo on, että ihmisellä on osaamista pitää huolta terveydestään, jottei ongelmia tule, samoin kuin sen jälkeen, kun niitä on tullut.
Kun elämä on kohtuullisella tolalla ja pystyy luottamaan siihen, että apua on tarvittaessa saatavilla, on vaikea hahmottaa, kuinka vaikeita ovat muunlaiset elämäntilanteet. Sellaiset, joissa ei juuri ole vaihtoehtoja tai luottamusta itseen tai yhteiskuntaan. Onko lapsella vanhemmat, jotka huomaavat ja osaavat hakea apua ajoissa? Pystyykö ihminen käyttämään palveluita? Saako hän lähipiiristä tukea?
Järjestöillä on koeteltuja ratkaisuja hankaliin tilanteisiin
Julkiset palvelut ovat parhaimmillaankin vain pieni, tosin välttämätön palanen vaikeissa tilanteissa selviytymisessä. Hyvinvointierojen kaventaminen edellyttää pohjimmiltaan rakenteellisia uudistuksia. Lisäksi pitkäkestoisissa ongelmissa ihminen tarvitsee ympärilleen tukea, joka kantaa syvien paikkojen yli.
Tulevaisuuden sotekeskus on terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisen suhteen todellinen pelipaikka. Perustaso on järjestelmän kielellä se, missä ihminen elämää ja arkea elää. Kun perustason prosesseja sujuvoitetaan ja digitalisoidaan, on vääjäämätöntä, että uudistukset tulevat palvelemaan eniten niitä, joilla ennestään menee suhteellisen hyvin.
Jos luottamus omaan itseen, tulevaisuuteen ja avunantajiin on mennyt, sitä vähemmän ihminen hyötyy mistään järjestelmän tarjoamista vapauksista ja vaihtoehdoista.
Järjestöjen tarjoama tuki, neuvonta ja osallisuus eivät ole mikään kaikenkattava kokonaisratkaisu ihmisen arjen tarpeisiin. Järjestöillä on kuitenkin kyky tuottaa koeteltuja ratkaisuja, ammatillista osaamista, tietoa ja osallisuuden paikkoja tilanteissa, joissa tarvitaan pitkäkestoista arjen tukea.
Järjestöt tarjoavat myös mahdollisuuksia siihen, että ihmisen luottamus ja usko toisiin, itseensä ja ympäröivään maailmaan voi palautua. Tulevaisuuden sote-keskusten ja järjestöjen työ pitää todellakin saada nivottua osaksi sitä käytännön arkea, jossa ihminen elämäänsä elää ja apua hakee.
Hyvinvointierojen vähentäminen edellyttää luottamuksen rakentamista
Toimijat asemoivat itseään nyt uudelleen ja rahoitukset ovat muutoksessa. Sote-järjestöt eivät voi olla kokonaisuudesta irrallaan, erillisen rahoituksen turvin elävä puuhamaa, jonka olemassaolosta julkisissa palveluissa työskentelevä ammattihenkilöstö satunnaisesti asiakasta muistuttelee.
Tulevaisuuden sote-keskusten ja järjestöjen yhteistyö on saatava rakenteisiin, osaksi käytännön työtä. Tämä ei ole rakettitiedettä. Tällaisista rakenteista on olemassa eri puolilla maata hyviä esimerkkejä ja hyviksi hiottuja toimintamalleja.
Vaivannäköä muutos kuitenkin vaatii.
Järjestöjen yksi merkittävä tehtävä on rakentaa luottamusta ja tulevaisuudenuskoa niihin poikkeuksellisen hankaliin elämäntilanteisiin, joissa luottamus on mennyt ja tulevaisuus pelkästään ahdistaa. Sellaisiin tilanteisiin, joissa ihminen tarvitsee pitkäkestoista rinnallakulkijuutta.
Järjestöjen on kuitenkin myös kyseenalaistettava omia toimintatapojaan. Järjestöille ei riitä pelkästään oikeuksista ja osallisuudesta muistuttaminen. Käynnissä olevat muutokset vaativat nykyistä kriittisempää omien toimintatapojen uudelleen arviointia ja uusia kumppanuuksia.
Huikean työuran ihmisten kanssa tehnyt ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja puhui SOSTEn sosiaali- ja terveyspolitiikan päivillä tänä syksynä. Hän totesi painavasti soteuudistuksesta ja hankalissa elämäntilanteissa elävistä ihmisistä: Eivätkö juuri vaikeimmassa tilanteessa elävät ihmiset ansaitse kaikkein parhaimman avun?
