Ohita valikko
Asunnoton mies seisoo kadulla ja miettii seuraavaa paikkaa, johon mennä.

Asunnottomien yön blogi: Hoidetaanko neurokirjon haasteita heitteillejätöllä?

Moni asunnottomuutta kokevista olisi kaivannut tukea neuropsykiatrisiin haasteisiin jo koulussa, Sininauhasäätiön päiväkeskuksen ohjaaja Niina Arola kirjoittaa.
JAA

Asunnottomien yön teema on tänä vuonna “Ulkopuolella – Syrjäytynyt vs. syrjäytetty’”. Koulumaailma on syrjäyttänyt lapsia ja nuoria kautta aikojen. Olen puhunut vuosien aikana lukuisten asunnottomuutta kokeneiden, päihdeongelmien ja mielenterveyden haasteiden kanssa kamppailevien asiakkaideni kanssa tästä teemasta.

Osa asiakkaista on kertonut saaneensa neuropsykiatrisen diagnoosin, kuten ADHD:n, aikuisiällään. Osaa ei ole tutkittu koskaan, mutta aiheen ympärillä käytävä julkinen keskustelu on saanut heidät vahvasti mieltämään itsensä neurokirjoon kuuluviksi ihmisiksi. Osa taas on diagnosoitu jo lapsuudessa. ADHD-diagnoosin lisäksi joukossa on myös Aspergerin oireyhtymän diagnoosin saaneita.

Entisaikojen tarkkailuluokka oli rangaistus

Koulumaailmassa näiden erityispiirteiden kanssa selviytyminen vaatii erityistä tukea. Puhuimme vastikään asiakkaani kanssa siitä, kuinka entisajan tarkkis eli tarkkailuluokka oli lapselle rangaistus, jolla uhkailtiin. Sinne hänetkin lopulta laitettiin. Sitä ennen oli sadellut iskuja sormille karttakepillä. Kotona oli tullut remmistä, rangaistuksena huonosta käytöksestä koulussa. Lapset ja nuoret, jotka eivät sopeutuneet koulumaailmaan tai joiden oppiminen oli hitaampaa, laitettiin tarkkiksen lisäksi apukouluun.

Joissakin tutkimuksissa on osoitettu suoria yhteyksiä neurokirjon ja autisminkirjon ja päihteiden ongelmallisen käytön välillä.

Tällaisesta leimaavasta ja syrjivästä ajattelusta on onneksi luovuttu. Nykyään neuropsykiatriset erityispiirteet tunnistetaan ja tiedostetaan, että lapset tarvitsevat erilaisen oppimisympäristön.

Joissakin tutkimuksissa on osoitettu suoria yhteyksiä neurokirjon ja autisminkirjon ja päihteiden ongelmallisen käytön välillä. Kun siihen lisätään entisaikojen ymmärtämättömyys, totaalinen tuen puute ja rangaistuskeskeisyys, ei tällainen yhteys ole mikään ihme.

Syrjäyttäminen jatkuu inkluusion nimissä

Entä nykyään? Vaikka keinot ovat toiset, ja ymmärrystä jaetaan diagnoosien muodossa, jatkuu syrjäyttäminen. Yksi syrjäyttävä ratkaisu on ollut erityisluokkien alasajo. Olemme siirtyneet seuraavaan äärilaitaan eli koko erityisopetuksen alasajoon. Koulumaailman inkluusio, jossa erityistä tukea tarvitsevat lapset sijoitetaan tavallisiin luokkiin, on syrjäyttävä teko, sillä luokkien opettajilla ei ole riittäviä resursseja eivätkä lapset saa tarvitsemaansa riittävää tukea. Isot luokkakoot ja oppilaiden moninaiset haasteet näkyvät jo opettajien kaikkoamisena alalta.

Ennen neurokirjon haasteita hoidettiin rankaisemalla. Nyt voisi todeta, että niitä hoidetaan heitteillejätöllä.

Oppilaiden inkluusio on kaunis ajatus, mutta se ei toimi. Ennen neurokirjon haasteita hoidettiin rankaisemalla. Nyt voisi todeta, että niitä hoidetaan heitteillejätöllä.

Tiedetään että neurokirjolla olevat ihmiset tarvitsevat tukea, mutta käytännössä sitä ei ole useinkaan tarjolla. Pahimmillaan neurokirjolla olevien lasten ja nuorten syrjäyttäminen johtaa päihdeongelmiin ja sitä kautta liian usein asunnottomuuteen.

Niina Arola työskentelee päiväkeskus Illusiassa Helsingissä. Illusia palvelee ensisijaisesti asunnottomuutta kokevia ja ihmisiä, joilla saattaa olla haasteita päihteiden ja mielenterveyden kanssa. Päiväkeskusta ylläpitää Sininauhaliiton jäsenyhteisö Sininauhasäätiö-konserni, joka on arvopohjainen asunnottomuuden ja päihdetyön asiantuntija. Konsernin muodostavat vuonna 1957 perustettu yleishyödyllinen säätiö sekä asumis- ja päihdepalveluita tuottava Sininauha Oy.

 

Päiväkeskus Illusia 

image.alt
Ohjaaja, Sininauhasäätiön päiväkeskus Illusia
Niina Arola